12 joulukuuta 2005

Lomalle!








Loma on alkanut! Moni asia on varmasti jaanyt kertomatta ja jaa nytkin. Ohessa kuvia mm. studiosta, ystavista ja yhteisoteatterin esityksesta.

Nyt tien paalle, Mfuween South Luangwaan,
ehka Livingstoneen ja sitten Tazaralla Dar-Es-Salamiin. Malawi saa jaada.

01 joulukuuta 2005

Vesisadetta ja ötököitä

Sadekausi on nyt alkanut toden teolla (kuuluisi kuva 50 metriä pitkästä lätäköstä, mutta tulin tänään eri kautta töihin joten en saanut otettua kuvaa.). Kumisaappaat tai maiharit ja turha loikkiminen ovat ainoat kenkävaihtoehdot, ja oikeastaan kanootti olisi ajoittain kätevä. Oletin että ötököiden määrä lisääntyisi rajusti, mutta toistaiseksi kasvu on ollut aika vähäistä. Sitä vastoin isompia ötököitä on tullut vastaan. Huoneessani asui rotta viime viikolla, mutta nyt näyttää jo siltä että kaveri olisi kadonnut. Vielä sateesta, kun on pari päivää satanut ja ympäristö on mitä on, niin odotan mielenkiinnolla miltä viemäröimätön kotiseutuni tulee näyttämään tammi- ja helmikuun viikonmittaisten sateiden jälkeen

Viime viikko oli kiireinen ja viikonloppu täynnä ohjelmaa. Perjantaina menin aamulla tuttua vastaan bussiasemalle, sieltä Kepalle, takasin töihin HIV/AIDS -projektin avajaisiin, sieltä kavereita vastaan ja katsomaan yhteisöteatteria. Tällä kertaa näytelmä liittyi AIDS-päivään (1.12.) jonka teema oli “Keep the promise. Stop AIDS”, näytelmä käsitteli HIV-testeissä käymistä, ja elämäntapamuutoksia mikäli testitulos on positiivinen. Antiretroviraalilääkityksen saa täälläkin ilmaiseksi, jos on tarpeeksi heikossa kunnossa, joten testien ja sitä seuraavan lääkityksen avulla voidaan välttää monia turhan aikaisia kuolintapauksia. Kuten aina näytelmä alkoi yleisön keräämisellä, ympäröiviltä kujilta ja kaduilta, rumpujen ja tanssin avulla. Näimme myös poppamiesasuun pukeutuneen miehen tanssin joka säikäytti pikkulapset toden teolla. Yleisö tykkäsi kovasti esityksestä ja aurinko paistoi sateiden välillä, kaikin puolin onnistunut tapahtuma.

Loppuviikonloppu menikin Lusakan yössä musiikkia kuunnellessa ja olutta siemaillessa. Lauantaina kävin myös katsomassa dokkarin katulapsista. Lusakassa on arvioiden mukaan noin 75 000 katulasta. Suurin osa heistä on AIDS-orpoja, jotka ovat ajautuneet kadulle laajennetun perheen kutistumisen myötä. Monilla joilla vielä olisi perhettä elossa taas tulee vastaan se että sairautta ei aina tahdota perheeseen. Se että vanhemmat tai toinen heistä (AIDS-orvon määritelmä jonka kuulin eräältä lääkäriltä) kuolee AIDSiin ei tietenkään tarkoita että lapsi olisi sairas, tai edes HIV-positiivinen. HIVistä on tulossa uusi suosikkiaiheeni monesta syystä esim, siihen ei tarvitse kuolla kymmeniin vuosiin tai ollenkaan jos hoitaa itseään, kirkot ja monet muut toimijat levittävät vieläkin naurettavaa misinformaatiota ja propaganda ja positiivisten syrjintä on todella yleistä ja räikeää

Työnsarkaa siis riittää aiheen parissa jos HI-virusta ympäröivät ilmiöt ja myytit sekä AIDS meinataan saada kuriin.

Siirrytään hieman yksinkertaisempaan lääketieteelliseen pulmaan. Kävin viime viikolla myös ensimmäistä kertaa lääkärillä, minulla on jonkin sortin sieni jalassa (ring worm) johon hain voidetta. Yllätyksekseni sain puhua ruotsia lääkärin kanssa, joka kirjoitti mulle jotain myrkkyä jolla ihottumat pitäisi parantua.

Ja sitten kokonaan pois sairauksista. Huomenna olisi itsenäisyyspäivän vastaanotto suurlähettillään luona, mutta taidan passata. Olen jo kerran käynyt siellä, mikä oli oikein mukavaa, mutta puheita ja maamme lauluja en silti jaksa mennä kuuntelemaan.

Olli saapuu myös huomenna ja loppuviikko meneekin sitten juostessa ympäri Lusakaa. Heti maanantaina lähdemme tien päälle, joten voi olla että pidän hieman taukoa päiväkirjasta. Jos taas sataa paljon niin ehkä sitä tulee kirjoitettua reissatessakin.

Nyt on taas aika lopettaa ja siirtyä tyänteon pariin. Kuulemiin rakkaat lukijat!

28 marraskuuta 2005

Mellakoita ja satanismia


Pitkästä aikaa taas koneen äärellä. Viime viikot ovat olleet kiireisiä ja työntäyteisiä. Koko viime viikko meni kouluttaessa Pelastusarmeijan upseereja (eli pappeja) HIV-positiivisten syrjinnästä ja lauantai KYPTin (järjestöni) hallitusta kouluttaessa. Tämä viikko onkin sitten pyhitetty raportin kirjoittamiselle, kansainvälisen AIDS-päivän ohjelmaan, yhteisöteatterille, ja tutuille jotka saapuvat Lusakaan lomailemaan.

Sadekausi antaa odottaa itseään ja aurinko paistaa, toisinsanoen kuivuus ja nälänhätä riivavat tai uhkaavat osia maasta. Vajaa kaksi viikkoa hommia ja sitten reissuun. Koulu sulkee ovensa joululoman merkeissä ja avaa vasta 9.1.2006. Silloin pitäisi siis viimeistän palata, jos budjetti vaan kestää. Alustava matkasuunnitelma on seuraavanlainen: South Luangwan luonnonpuistoon safarille (kuulemma yksi maailman parhaista), Malawiin, Malawi-järven rannalle ja sieltä Tansaniaan ja Sansibarille. Mutta mitään ei ole lukkoonlyöty joten raportoin sitten mistä ikinä löydänkään itseni.

Muuten elämä täällä on jatkuvasti yhtä ihmeellistä. Lauantaina todistin mellakoita kun vihainen väkijoukko hyokkäsi useisiin kirkkoihin joissa kuulemma harrastetaan satanismia. Yksi kirkko (täällä Kanyamassa) poltettiin ja muutamaa muuta vahingoitettiin muuten. Väki hälveni lopulta sotilaiden ammuskeltua ilmaan ja levitettyä kyynelkaasua. Mellakka sai alkunsa kun joku ulkopuolinen näki kaksi alastonta miestä maalattuina valkoisiksi, ja piti tätä osoituksena satanismista tai muusta vastaavasta epäilyttävästä rituaalista.

Viisi päivää pappien kanssa oli niin intensiivinen kokemus, että siitä pitää kirjoittaa ajan kanssa, ehkä juttu johonkin asialliseen lehteen tai jotain. Seuraavakis vaan muutama lyhyt huomio. Hirmu hyvä kokemus kokonaisuutena, mutta 3-5 aamurukousta (iltapäivä-, ilta- jne.) ennenkuin ohjelma alkoi tuntui ajoittain hieman liioitellulta. Toisaalta upseerien laulut ja tanssit olivat aivan loistavia, eikä gospel aina edes välittynyt ei-Tongankielen taitoiselle. Uskon myös että koulutuksesta oli hyötyä koska moni ei, niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin, tiennyt paljoakaan HI-viruksesta tai AIDSista (tartuntariskeistä ja -tavoista, hoidosta, tai paranemisesta). Käsittämättömältä siksi että samaiset upseerit tarjoavat m.m. perhe- ja avioliitto- sekä monen muunlaista neuvontaa ihmisille yhteisöissään. Ehkäisyyn suhtautuminen ja seksistä puhuminen olivat ensi päivinä hieman vaikeasti lähestyttäviä. Mutta jotain saimme vietyä läpi koska loppuviikosta saattoi jo kuulla vitsailua aiheista aamiaispöydässä. Loppuviikosta osallistujat puhuivat myös omatoimisesti turvaseksistä, joten ei voi muuta kuin toivoa että edes osa siitä pysyy mukana seurakunnissa. Pelastusarmeijan, kuten kaikkien muidenkin uskonnollisten ryhmien HIV/AIDS -työ perustuu ainoastaan pidättäytymisestä puhumiseen. Sambian ja koko eteläisen afrikan tartuntatiheys taas kertoo aika paljon strategian onnistumisesta.

Nyt palaan raportoimaan koulutuksesta, jotta ehdin palauttamaan sen tiistaihin mennessä ja saan muutkin hommat alta pois ennen pitkää lomaa!

14 marraskuuta 2005

Kepan koulutus

Minulle tarjoutui viime viikolla oiva mahdollisuus perehtyä järjestökenttään hieman laajemmin, kun osallistuin KEPAn järjestämään koulutukseen kansalaisjärjestöjen jatkuvuudesta. Koulutus sisälsi paljon ryhmätöitä ja keskusteluja, ja uskon oppineeni niin koulutuksen aiheista kuin paikallisten järjestöjen ajattelusta ja menettelytavoista. Tämä on ajoittain vaikeaa (muualla kuin omassa järjestössäni) jos käyn jossain muussa järjestössä vierailulla, joka ei kestä koko päivää. Hyvä esimerkki tästä on viime viikkoinen vierailuni HIV/AIDS -järjestössä. Järjestön kaikki 30 vapaaehtoista odottivat minua ja lauloivat tervetulolauluja, ja järjestön pyörittämän yhteisökoulun oppilaat lausuivat tervetulosanoja hieman kankealla englanninkielellä. Jotenkin tuntuu että tilanne ei ollut ihan järjestön arkea sillä tavalla kuin olisin toivonut sen näkeväni.

Oli mukavaa kerrankin osallistua tilaisuuten jossa ei alkurukoiltu, mutta tämä ilo minulta riistettiin jo toisena päivänä muiden osallistujen toivoessa avaus- ja lopetusrukouksia liitettäväksi ohjelmaan. Ihmisten esimerkit olivat myös hyvin raamatullisia, mikä tuntui taas kerran oudolta. Toivottavasti ihmisille ainakin sitä myötä jäi asiat mieleen. (Järjestön) visio (Nyanjaksi nichiloto eli uni) kuvattiin hunajan ja maidon luvattuna maana jonne Mooseksen piti johdattaa kansansa, ja mission Genesiksenä (eli matkana luvattuun maahan). Kerran kristinusko tuntui saavan turhankin suuren roolin koulutuksessa, yhden osallistujan kommentoidessa: mitten niin operatiivinen johto vai hallitus, Jumala johtaa meitä tiellämme. Kokonaiskuvana workshoppi oli kuitenkin erittäin onnistunut ja sen jälkeinen saunailta rentouttava. Lisäksi opin paljon uusia leikkejä joita leikimme luentojen ja harjoitusten välillä.

Tämä viikko onkin sitten kiireinen viime viikkoisen poissaolon takia. En ollut ehtinyt kahteen viikkoon käydä punaisen ristin toimistolla missä yleensä olen maanantaisin, joten vietin tänään lähes koko päivän siellä. Ahdistavien asioiden ja ajoittain murtuneiden ihmisten kanssa työskennellessä jotkut asiat ilahduttavat kovasti. Tänään ilonhetket löytyivät yhden asiakkaan suostuessa kertomaan ammatistaan ja esittelemään työvälineitään. Nykyään tiedän minkälaisella taikasauvalla kongolaiset heimoparantajat hoivaavat sairaita, ja minkälaisella veitsellä johtajalle taataan hyvät luotsauskyvyt. Poppamies lupasi ottaa yhteyttä ensi kerralla kun hän saa yhteyden henkiin päiväsaikaan jotta pääsen katsomaan rituaaleja. Olisin voinut mennä yhden aikaan yöllä tänään, mutta liikkuminen siihen aikaan ei ole kovin suotavaa joten odottelen innolla kutsua. Ihmiset tulevat parantamaan kaiken maailman sairauksia, mutta sosiaalityöntekijältä jonka kanssa kierrän kuulin, että suurin bisnes on varhaismurrosikäisten tyttöjen rintojenkasvatusrituaalit.

Olin lauantaina katsomassa suurimman jalkapallocupin finaalia, näin täyden stadionin ensimmäistä kertaa, ja tunnelma olikin huomattavasti parempi kuin aikaisemmin. Valitettavasti olin varautunut viileään päivään enkä 35 asteeseen ja aurinkoon, joten mustat farkut eivät olleet paras mahdollinen vaihtoehto. Sadekauden olisi pitänyt alkaa ajat sitten ja viime viikko ei ollut yhtä kuuma kuin aiemmin, mutta lauantain jälkeen helle on taas jatkunut ajoittain sietämättömänä. Matsin jälkein jatkoin illanviettoa toisen vapaaehtoisen ja vaihto-opiskelijan kanssa lähes aamuun asti.

07 marraskuuta 2005

Hengissä ollaan!

Kuva perustuslakidemosta

Huolimatta siitä että jotkut kaverit varoittivat minua menemästä uutta perustuslakia vaativaan demoon. Osallistujamäärää on vaikeaa arvioida, veikkaisin havaintojeni ja kuulopuheiden perusteella 6000 - 7000 henkilöä. Tapahtuma oli kaikin puolin rauhallinen, suuresta määrästä mellakkapoliiseja huolimattaa. Hieman ahdistavaa kuitenkin nähdä sotilaita rynnäkkökivääreineen yleisöjoukkojen keskellä. Mielenosoitus erosi kaikista muista tapahtumista joissa olen Sambiassa käynyt siten että se oli lähes kaksi tuntia aikataulua edellä. Loppuvaiheessa odoteltiin sitten pari tuntia että kansanedustajat joille piti luovuttaa vetoomus saapuisivat parlamenttitalolle. Mielenilmaus alkoi rukoushetkellä konferenssikeskuksessa josta väkijoukko sitten marssi läheiselle parlamenttitalolle. Mielenkiintoisinta koko tapahtumassa oli perustuslain hautaaminen arkussa joka oli koristettu kaalilla. Vihannekset symbolisoivat nykyistä presidenttiä ja hänen hallitustaan.

Toinen hieman pienempi yleisötapahtuma johon osallistuin viime viikolla oli yhteisöteatterin esitys. Olin odottanut esitykseen pääsyä jo pitkään, sillä olin kuullut niistä paljon kirjoittaessani rahoitushakemuksia muutamalle teatteriryhmälle. Tällä kertaa aiheena oli ensi vuoden vaaleihin rekisteröityminen. Esitys joka pidettiin Chipata compoundissa, Lusakan pohjoisosassa, alkoi rummutuksella jolla ihmiset lähistöltä saatiin paikalle ja jatkui tanssilla ennen varsinaisen näytelmän alkamista. Juoni oli seuraavanlainen: tyt’n isä vaatii pojan isältä lehmiä myötäjäisinä, ja nuoret yrittävät vakuutella vanhemmille että he olivat kahden vain siksi että he puhuivat äänestämisestä. Muu yleisö nauroi kovasti näytelmälle (jonka dialogia en siis ymmärtänyt), ja itse pidin tanssiesityksest’.

Toiseen kulttuuritapahtumaan. Olin lauantaina, järjestöni vuosikokouksen jälkeen katsomassa sambialaista elokuvaa. Maassa jossa ei käytännössä ole elokuvateollisuutta tämä oli harvinaista herkkua. Elokuva kertoi miehestä joka hakkasi vaimoaan ja lopulta tappoi hänet, ja sen jälkeen oli seota kun vaimon kaksoissisko tuli mukaan kuvioihin. Jos unohtaa että elokuva varmaan oli tehty tosissaan, niin se oli aivan mahtava B-elokuva, jossa ajoittain oli havaittavissa jopa splätteriin meneviä osuuksia puukkoleikkeineen.

Järjestöni vuosikokous, ei ollut kovinkaan mielenkiintoinen, sitä vastoin hieman epäonnistunut. Aikataulu oli jäljessä ja osa osallistujista halusi kommentoida kaikkea, joten hyvästä kokouksen puheenjohtajasta huolimatta yhdistyksen säännöt jäivät uusimatta ja seuraavan hallituksen tehtävälista kasvoi pitkäksi.

Sitten ilouutisiin, minulla on nyt “vierailulupa” joka oikeuttaa minut olemaan Sambiassa helmikuuhun asti. Ei siis enää asiointia maahanmuuttoviraston tyyppien kanssa. Viimeisellä kerralla kun kävin virastossa kaikki olivat mukavia minulle ja paperit järjestyivät tosi nopeasti. Samalla reissulla kävin tutustumassa Hotel Intercontinentaliin, koska maahanmuuttovirasto halusi kopion oleskeluluvastani, eikä heidän kopiokoneensa toiminut. Myöhemmin kuulin että kone oli ollut poissa toiminnasta jo kaverin käydessä toimistossa noin kuukautta aiemmin. Toimisto vaikutti muutenkin aika kivikautiselta kun tietokoneitakaan ei näkynyt.

Viime viikko on siis takana ja uusi edessä, tällä kertaa hieman erilainen kuin toistaiseksi. Keskiviikko, torstai ja perjantai menevät KEPA:n järjestämässä koulutuksessa johon osallistun parin työkaverin kanssa.

Sitten muutama mielenkiintoinen huomio viikon varrelta:

Entisen presidentin Kenneth Kaundan poika, joka on ammatiltaan lääkäri totesi tämän päivän Postissa (ainoa yksityinen sanomalehti) että nimeltä mainitsematon kolajuoma on hyväksi AIDS-potilaille.

Sama maailman suurin kolajuomayhtiö pääsi viime viikolla uutisiin logististen ongelmien vuoksi. Perustuslain, köyhyysohjelmien jne. viereen oli sijoitettu artikkeli jossa kerrottiin huolestuttavasta tilanteesta eli drinksien (täällä päin kyseisen yhtiön juomiin viittaava termi) huonosta saatavuudesta joillain syrjäseuduilla. Aika vakava ongelma.

Kaksipäiväisessä viikossa pitäisi saada paljon aikaiseksi, joten tämä tarina loppuu tähän. Ensi viikolla uudet kujeet.

31 lokakuuta 2005

Kuulumisia

Kuvassa Kanyama Art Centerin vetäjä Albert Kata ja hänen ystäviään.

Aloitetaan vaikka valittelemalla viisumista. Asian suhteen ei ole tapahtunut mitään uutta, mutta loppuviikosta joudun taas asioimaan ikävien virkailijoiden kanssa. Olisipa kaikkein kiukkuisin sairaslomalla tai jotain, niin saisin hyvällä lykyllä jutella baarissa tapaamieni byrokraattien kanssa. Onneksi pakomatka Malawiin on aina olemassa vaihtoehtona.

Ongelma piilee siis siinä että hain vierailulupaa enkä oleskelulupaa, koska muuten olisi ollut riskinä että joudun maksamaan ylimääräiset 500,000, eli nykyisellä voimistuneella kurssilla noin 100 euroa. Perusteluni olivat kyllä hyviä, sillä joulukuun 9. päivä - tammikuun 9. päivää välisenä aikana vietän lomaa. Ihanaa pääseen kunnolla turistiksi. Tarkoitus on reissata South Luangwan luonnonpuistoon, josta suunnistan itärajan yli Malawiin jonka kautta menen Tansaniaan joulunviettoon. Toivottavasti ehdin myös Sansibarille, vanhaan orjakaupan keskukseen, nykyiselle paratiisisaarelle.

Tuttuun suosikkiaiheeseen. Viime kerralla kun olin matkalla pois viisumivirkailijoiden luota, törmäsin ensimmäiseen tappeluun minibussissa. Eräs mies hermostui maksettuaan mielestään liikaa (eli saman verran kuin muutkin) omasta ja vaimonsa matkasta. Rahastajan otettua muutaman iskun ja sormen silmäänsä matkustaja rauhoittui ja pääsimme matkaan. Parinkymmenen minuutin viiveen ja ikävän tilanteen olisi voinut välttää antamalla vihaiselle matkustajalle “ylimääräiset” vaihtorahat eli 400K, noin 8 eurosenttiä. Päätin kuitenkin olla sekaantumatta asiaan ja odottaa kiltisti. Ongelma lähti ilmeisesti siitä että kiinteistä taksoista saa yleensä alennusta matkalla keskustaan päin, ja tällä kertaa ei saannutkaan.

Toinen minibussitarina jonka voisin tässä mainita, liittyy iltaruhkaan, eli kotiani kohti mennessä noin klo 18-19 väliseen aikaan. Jotkut ovelat kuljettajat odottavat City Marketin bussiasemaan edessä sen sijaan että noudattaisivat järjestelmää jossa Kanyamasta (ja muualta) Marketille saapuvat kiertävät Marketin sisältä matkakohteidensa mukaiset pysähtymispaikat. Niin myös tällä kertaa, ainut ongelma oli ettei kovassa ruuhkassa päässytkään kääntymään suoraan vilkkaan tien yli. Neuvoksi siis lätheä ajamaan torin läpi, vastaan tulevia autoja päin. Kahden törmäyksen ja noin tunnin päästä pääsin pysäkilleni jonne normaalisti pääsee noin 5-10 minuutin matkan ja saman pituisen odottelun jälkeen.

Laitatin viime viikolla langasta tehdyt hiustenpidennykset päähäni. Ajattelin leikata hiukseni ja kyselin kaverilta viereisen parturin hintaa. Kaveri oli kuitenkin kovasti sitä mieltä että letitys olisi hauska operaatio. Itse en uskonut sen olevan mahdollista lyhyisiin hiuksiini, mutta annoin tietenkin kaverilleni mahdollisuuden todistaa ideansa mahdolliseksi. Hotelli- ja ravintola-alan opiskelijat letittivätkin sitten 5-6 tuntia jonka jälkeen kampaus oli valmis. Erittäin mukavaa vaihtelua, sillä nykyään en ole Kanyamassa enää “White Man” tai “Mzungu” vaan “Jah Man” tai “Hey Rasta”.

Vietenkin itse asiassa viime viikolla aika paljon aikaa kuvassa näkyvien rastafarien kanssa. Kuulin mm. että voisin estää hiustenlähtöni hieromalla kannabista ja persikkaa tai mangoa päänahkaani. Kuulin myös monesta muusta kansanperinteistä, ja heimojen siirtymisestä nykyisille asuinalueilleen.

Itse työ sujuu omalla painollaan, joskus suurempaa työpanosta vaativana, mutta useimmiten ilman turhaa stressiä tai paineita. Viime aikoina olen jutellut oppilaiden kanssa työsuhteen solmimisesta ja työntekijän oikeuksista, uskonnosta ja kristinuskon roolista Sambian valmisteilla olevassa perustuslaissa, Sambian vankilaoloista, kuolemanrangaistuksesta (joka täällä on laissa, mutta ei panna täytäntöön nykyisen presidentin vallan aikana). Muuten aika menee edelleen rahoitushakemuksia kirjoitellessa ja henkilökunnan opastamisessa tietokoneasioihin, excel-taulukoita naputellessa ja punaisen ristin kenttätyötä seuratessa. Ensi viikolla menen kolmipäiväiseen KEPA:n koulutukseen ja sitä seuraavalla on se myös kolmipäiväinen pappien koulutus jota olen jo ehtinyt hehkuttaa. Webbiä odottelen kovasti jotta tekemäni yksinkertaiset verkkosivut saataisiin langoille.

Mainitsemastani kristinuskon asemasta perustuslaissa käydään täällä kovaa kädenvääntöä. Aiheesta on kirjoiteltu lehdissä niin kauan kun olen täällä. Uskonto on täällä niin tärkeässä asemassa että asia herättää suuria tunteita, ja eri kirkotkin ovat jakautuneet kahteen eri leiriin. Samaan aikaan kun tämä asia vie turhan paljon huomiota, nykyinen presidentti vastustaa kovasti kansasta koostuvan perustuslakivaliokunnan muodostamista. Suuri syy tähän on hänen oma roolinsa vähemmistän valitsemana presidenttinä ja pelko uudelleenvalinnasta.

Suuret uskonnolliset yhteenliittymät opiskelijajärjestöt ja monet muut kansalaisyhteiskunnan toimijat järjestävät huomenna yhteisen rukoushetken ja miekkarin kansan muodostaman valiokunnan perustamisen puolesta. Miekkarin järjestäminen on täällä ilmeisesti aika vaikeaa ja presidentti ministereineen on viimeisten viikkojen aikana tuominnut kaikki osallistujat tyhjäntoimittaja huligaaneiksi jotka rikkovat yhteiskuntarauhan eivätkä kanna korteaan kekoon Sambian kehityksen puolesta. Ajattelin mennä työkaverin kanssa katsomaan miten täällä osoitetaan mieltä, mutta katsotaan. Monet ovat suositelleet etten menisi, mutta kun tämä voisi olla mielenkiintoinen kokemus… Kaverini Andrewn tahdon kyllä mukaan, eli saman herran joka ensimmäisessä postauksessa puhui sotilaan pois häiritsemästä meitä Fallen Heroes monumentilla. Juttelen vielä illalla opiskelijoille ja katson mitä he meinaavat miekkarista ennen kuin raahaudun tarkkailuetäisyydelle.

Viime aikoina olen maistanut muutamaa mielenkiintoista uutta ruokalajia. En ollut koskaan aiemmin syönyt tuoretta mangoa, joten sitä oli korkea aika koittaa. Mazuku niminen “wild fruit” ei vakuuttanut minua yhtä hyvin kuin mango. Ehkä muutama mätä hedelmä pilasi makunystyrät. Hieman päärynän makuista, mutta ei ollenkaan makeaa. Grillatusta kassavasta pähkinöiden kanssa taas pidän paljon, josta on luontevaa jatkaa “chilillä maistettuun “kasvismakkaraan”, chikandaan joka on ehdottomasti paras makuelämykseni täällä toistaiseksi. Puntarin toisesta päästä löytyvät toukat jotka ovat, jopa nihkeämpää kuin se kuivattu kala. Kokeilin toukkia kuivattuna ja myöhemmin ensin vedessä syövytettyinä ja sitten paistettuna. Mikään ei peittänyt epämielyttävää oksennusrefleksejä hivelevää makua. Tulipahan kokeiltua kuitenkin.

Chikandaa söin suomen suurlähettiläspariskunnan järjestämillä kutsuilla, joilla oli oikein mukavaa. Oli kivaa puhua suomea kokonaisen illan ajan, vaikka se taipuukin hieman hankalasti kun ajatus kulkee englanniksi. Tämä kirjoittaminenkin on hivenen hankalaa, mutta eiköhän tästä saa selvää vaikka en jaksakaan oikolukea.

Lopetetaan yllättävällä seikalla. Myöhästyin viime viikolla kokouksesta joka oli alkanut ilmoitettuna aikana eli jo klo. 8.30. Saapuessani reilua tuntia myöhemmin kaikki muut tekivät jo lähtöä. Kaikkeen sitä törmääkin.

Nyt henkilökunnan kuukausikokoukseen.

21 lokakuuta 2005

Nshima

Nshiman laittoa sijaisäitini kanssa, taka-alalla yksi tyttäristä
ja edessä perheen nuorimmainen.

Nyt taidan sitten viimeinkin olla Sambialainen. Koko perheeni suureksi iloksi, osallistuin eilen illalla nshiman laittamiseen. Paksu maissipuuro ei ole täällä ainoastaan ruokalaji, vaan jotain enemmän. Kyseinen ruokalaji vaikuttaa tähän astisten havaintojeni perusteella olevan hyvinkin voimakkaasti sidoksissa ihmisten identiteettiin. Kun minä hämmensin kattilaa se oli siis minua ja perhettäni lähentävä kokemus paljon suuremmassa mittakaavassa kuin mikään toistaiseksi tapahtunut. Tapahtumasta on runsaasti kuvamateriaalia todistusaineistona tästä. Lisään ne ensi kerralla kun pääsen nettiin. Nshiman laitto oli erittäin helppoa, mutta sen paksuudesta johtuen runsaita käsilihaksia vaativaa. Yhtään useammalle hengelle tarkoitettua kattilaa en olisi jaksanut hämmentää.

Mukavasta hämmentämisestä suurta hämmenystä sisältävään oleskeluluvanhakuprosessiin. En halunnut ottaa riskiä että joutuisin maksamaan työluvasta, joten kirjoitin saatekirjeeseen, kuten myös isäntäni omaan kirjeensä että olen vierailija/turisti enkä vapaaehtoistyöntekijä. Mielivalta on kuulemma niin suurta että päätin tämän olevan paras tapa hoitaa asia. Ystäväni Teron varoitukset osoittautuivat oikeaksi ja jo haun alkuvaihe oli erittäin epämielyttävää ja runsasta juoksemista aiheuttavaa.

Yritin eilen aamulla hakea oleskelulupaa erittäin huonolla menestyksellä. Iltäpäivä menikin sitten ympäri kaupunkia juosten virallisia kopioita passeista yms etsiessä. Tänään kun menin uudestaan toimistoon, he halusivatkin sitten virallisen kopion myös isäntäni passista. Ei kun takaisin keskustaan ja taksilla sitten immigrationiin ennen klo. kahtatoista. Aamulla jonotin pankissa koska virallinen sekki on korruption vuoksi ainoa kelpavaa maksuväline. Sekkiä en voinut itse hakea kun minulla ei ole pankkitiliä, joten tarvitsin apua KEPAlta. Kiitos! Lopulta kun sain kaikki paperit kasaan, virkailija kysyi minulta, mitä sinä taas teet täällä. Onneksi hän kuitenkin otti hakemukseni vastaan ja ohjasi minut eteenpäin. Seuraavalla tiskillä minulta kysyttiinkin sitten: missä valokuvasi ovat? Mitkä kuvat? ihmettelin, jolloin sain kuulla että hakemukseen kuuluu kaksi passikuvaa. Onneksi minulla oli puolivahingossa niitä kolmekin kappaletta mukana (koko arkki miinus 1, kerrasta jolloin hain Suomen suurlähetystä henkkaria). Lopulta pääsin suosikkivirkailijani puheille joka suostui pidentämään viisumiani ja kertomaan minulle miten edetä jatkossa. Kohtalonhetki koittaa parin viikon sisällä kun menen hakemaan oleskelulupaani.

Täällä on maanantaina itsenöisyyspäivä, joten minulla on pitkä viikonloppu edessä. Huomenna saatan mennä jalkapallo-otteluun, ja sitten saunomaan KEPAlle jos ehdin. Viikon päästä lauantaina menen suurlähettilään luokse saunomaan. Muuta tulevaa: aiemmin mainitsemani HIV/AIDS -koulutus papeille on nyt vahvistettu marraskuun kolmannelle viikolle. Tapahtumaa on toki siihenkin asti joten pysykää langoilla rakkaat lukijat.

16 lokakuuta 2005

Sarvikuonoista ja toisista häistä

Alkuun pahoittelut. En valitettavasti ole ehtinyt vastaamaan kaikille joilta on tullut postia, silloin harvoin kun käytän nettiä. Kiitos kuitenkin kaikille jotka kirjoittavat tai kommentoivat blogia. Terveiset kotosuomesta ovat aina erittäin tervetulleita.

Olin taas häissä, tällä kertaa vähän pienimuotoisemmissa, noin 200 osallistujan vahvuisissa. Hyvää ruokaa mutta minun makuun vähän liikaa gospelia. Hääparin suudelma, joka kuulemma vielä joitain vuosia sitten oli tabu (ainakin kyseisessä seurakunnassa) aiheutti jälleen pienimuotoista joukkohysteriaa, kannustuksia ja uusintapyyntöjä. Lopulta sulhasen äiti joutui opastamaan poikaansa miten ilahduttaa yleisöä korvaamalla poskisuudelma kunnon moiskautuksella.

Illalla lähdin ulos Livingstonessa tapaamani kaverin kanssa. Ennen kuin menimme baariin hän halusi esitellä perheensä minulle. Olen nykyään Uncle Danny. Jatko olikin mukavaa alkua ja loppua lukuunottamatta ikävää. Valkonaama ei muutaman tyypin mielestä sopinut paikallisbaarin, joten kaverini joutui pienimuotoiseen käsirysyyn jonka jälkeen pakenimme rauhallisempaan paikkaan. Onneksi noin 99% baarin asiakkaista oli meidän “puolellamme” joten oikeaa vaaratilannetta ei syntynyt missään vaiheessa. Hivenen ahdistavaa kuitenkin, ja kaverin veljenpoika (tai siis tietenkin minunkin kun kerran olen Uncle) sai ventin käsivarteensa kun joku sohi rikkinäisellä pullolla.

Loppuilta sujui oikein mukavasti, ja kotiinpääsy onnistui kerrankin ilman kovaa tinkaamista veljenpojan toimiessa kuskina. Perjantaina kotimatkalla kuski meinasi hinnan jo sovittuamme että viisinkertainen hinta sittenkin olisi oikea, ja halusi kääntyä takaisin kotioveltani. Ongelma piili siinä ett ä paikallinen nainen sopi hinnan puolestani, eikä sama hinta kuulemma pätenyt minulle. Lisäksi kuski luuli että olen menossa Kabulongaan (kansainvälistä/yläluokan aluetta) enkä Kanyamaan. Sekin oli ongelma vaikka Kanyama on paljon lähempänä lähtöasemaamme. Jep, se takseista, onneksi minibussit, eli Hiacet joissa noin 15 asiakaspaikkaa kulkevat klo 21.00 asti. Ihan käteviä ja aina saman hintaisia. Autot on yleensä koristeltu Jesus Saves tai vastaavilla iskulauseilla. Ajotyyli on välillä siinä määrin hurjaa että uskovaisille teksti varmasti tuo suurtakin lohtua...Itse yritän yleensä katsella kaikkea muuta kuin tietä.

Olen lopulta tajunnut ettei Nyanja tule taipumaan ilman suurempaa panostusta osaltani. Aäntäminen on helppoa, mutta kaikki muu hankalaa. Työkaverilleni lankesi siis kieliopettajan rooli. Katsotaan jos vaikka oppimisin muutakin kuin tervehdykset ja kiitoksetkin.

Niin, lupasin kertoa sarvikuonoista. Olin siis Livingstonessa käydessäni pienimuotoisella kävelysafarilla. Kierroksemme kesti noin 5 tuntia, joka on aika paljon 37 asteen ja porottavan auringon alla. Onnistuin näkemään paljon norsuja, kirahvilauman, seebroja, villisikoja, useita eksoottisia lintulajeja, virtahepoja kylpemässä, impalajoukon sekä valkoisen sarvikuonopariskunnan. Puistossa jossa olin ei valitettavasti ole kissoja, joten sellaisia joudun metsästämään toisaalta. Ehkä Mufuesta (South Luangwa National Parkista) jossa toinen Livingstonessa tapaamani tyyppi toimii eräoppaana. Sarvikuonot eivät ole kovinkaan ihmissäikkyjä, varsinkaan kun olimme heidän reviirillään joten pääsimme tosi lähellä, parin metrin päähän. Siinä vaiheessa oli kyllä jo mukavaa että välissämme oli massiivinen puu, ja vieressä kivääriä kantava opas. Aikansa meitä katsottuaan sarvikuonopariskunta kyllästyi ja tallusti tiehensä.

Nyt ei taas juolahda mieleen muuta kirjoitettavaa, joten taidan lopetella tähän. Ensi viikolle en osaa luvata mitään erikoista, mutta eiköhän täällä taas tapahdu kaikenlaista.

10 lokakuuta 2005

Häät ja hautajaiset


Parissa viikossa tapahtuu paljon. Olin häissä, hautajaisissa, Livingstonesa ja monessa muussa paikassa. Kirjoitan lyhyesti koska minun pitää lähteä näyttämään Lusakaa ensikertalaiselle.

Aloitetaan hautajaisista. Olin 3kk vanhan lapsen hautajaisissa, mikä ei tietenkään ollut kovinkaan mukavaa. Potentiaalinen lapsen kuolinsyy sitä vastoin on hyvinkin mielenkiintoinen. Muutama tuttu spekuloi että lapsi saattoi menehtyä koska lapsen isä ei välttämämättä suoriutunut ensmmäisen vaimonsa kuoleman edellyttämistä rituaaleista kunnialla. Toinen potentiaalinen syy oli tuttujen mielestä AIDS-johdannainen. Molemmat olivat kuitenkin tasavertaisia syitä koska heillä ei ollut tarkkoja tietoja kuolinolosuhteista.

Häät olivat aika massiiviset, kirkossa oli noin 700 osaanottajaa ja vastaanotolla noin 500. Suuret luvut selittyvät sillä että morsian on pastorin tytär ja että lähes koko seurakunta (isäntäperheeni seurakunta) oli kutsuttu. Jatkuvaa tanssia ja musiikkia lukuunottamatta, häät olivat pääpiirteiltään hyvin samankaltaiset kuin ne joissa olen ollut kotosuomessa tai jenkeissä. Tempo tosin oli hyvinkin hidas ja odotusajat ohjelmanumeroiden välillä olivat hyvinkin pitkiä, onneksi eivät kuitenkaan pitkästyttäviä.

Livingstone, "the Tourist Capital", oli juuri sitä. Nähtävyyksien hinnat olivat Lusakan hintatasoon tottuneelle aika kovat, mutta toisaalta esim. suuren vesiputouksen reunalla (kivien suojaamassa altaassa) notkumista on aika vaikeaa verrata moneen muuhun näkymään. Vesi on erittäin matalalla nyt kuuman kauden aikana, joten minun on palattava tammikuussa (paras aika olisi ilmeisesti maalis-/huhtikuu) jotta voin ihailla putouksia sateiden aikana. Reissu oli kaikin puolin erittäin hauska. Kohokohdat lienevät vierailut Livingstone Islandille. Ensimmäisellä kerralla kun kävelin sinne maasto oli mitä upeinta (sadekauden aikana 2-6 vesimetrin peittämää) ja toisella kerralla veneellä mennessä päädyin aivan putouksen reunalle ihailemaan sateenkaaria ja reilun 100 metrin pudotusta. Vene lähti 5 tähden hotellin pihasta, jossa tapasin amerikkalaisen pariskunnan ihan Cresco, IA:n (vaihto-oppilaskotini) lieppeiltä. Outo pieni maailma, hotellin pihassa myös aika vieraan oloinen.

Nyt minun lienee parasta jatkaa matkaani, muokkaan matkakertomustani (kerron mm. sarvikuonokohtaamisesta) ja lisään kuvan Livingstonesta paremmalla ajalla.

25 syyskuuta 2005

Kanyama

Huomasin äsken että kuvaukseni oleskelupaikastani ovat olleet aika heikkoja. Tehdään parannus. Asun siis Kanyamassa, yhdessä Lusakan suurimmassa compoundissa, eli asuinalueella. Alue on erittäin köyhää, mutta paikka on rauhallinen ja järjestyshäiriötön. Saan silti aika paljon respectiä katukauppiailta ja muilta hengailijoilta kun vastaan kysymykseen “missä asut?”. Viimeksi kuulin tällaista: “Ai sinä, miksi sinun kaltainen “nice and clean gentleman” asuu siellä. Siellähän on likaista”. Tämä siis tyypiltä joka itse asui vastaavassa, mutta pienemmässä compoundissa. Minun lisäkseni Kanyamassa asustaa noin 250 000 muuta. Paikka on oikein mukava, ja itse asun paikalliseen tasoon nähden erittäin hyvin. Talo on aidattu, joka täällä tarkoittaa että sillä on jonkin sortin statusta. Kanyamassa ei ole viemäröintiä ja vesi haetaan vesipisteiltä. Meillä on onneksi sellainenkin pihassa (tähän piti tulla kuva vesipisteeltä, mutta kamerastani loppui paristot). Toistaiseksi ärsyttävinta on ollut sähkökatkojen runsas lukumäärä. Alue näyttää aika pitkälle toissa viestissäni olevan kuvan kaltaiselta. Aamuisin ja iltapäivisin tiet ovat täynnä lapsia pelaamassa jalkapalloa. Pallot on yleensä tehty muovijätteestä, vain harvoin näkee “oikeita palloja”. Parturikampaamoja on kaikkialla, ja tienreunalla myydään popcornia, vesipusseja, vihanneksia ja kuivattua pikkukalaa, kapentaa. Viihdyn mainiosti.

Kapentan syöminen oli minulle kova pala, mutta tahdoin yrittää kun minulle tarjottiin lounas. Monet väittävät kalan maistuvan muikulta, itse en syö sitäkään. Selvisin onneksi runsaalla Nshimalla, suolalla ja nielaisemalla kalat pureskelematta.

Ohjelmani on kehittynyt hieman. Mitään isompaa projektia emme ole vielä keksineet, mutta vedän ihmisoikeuskasvatus-oppitunteja, opetan erityiskoulussa englantia ja matematiikka, opetan koulun henkilökunnalle Excelin käyttöä, kirjoitan webbisivuja koululle ja autan Business counseloria suunnittelemaan (lasken lähinnä) liikeideoita jolla koulu voisi rahoittaa toimintaansa.

Maanantaisin olen koulun toisella campuksella, sillä joka on oikeasti Kanyamassa, toinen suurempi keskus on naapurin Chibolyan puolella. Alueella on puuseppien työtila, ompelun ja vaatesuunnittelun luokkahuoneet, pieni toimisto, Punaisen ristin (joka tekee yhteistyötä UNHCR:n, eli YK:n pakolaisjärjestön, kanssa Kanyamaan pakolaisten hyväksi) toimisto ja eri tavalla rajoitteisten oppilaiden koulu. Samassa luokassa opetetaan kuulovammaisia, liikuntarajoitteisia, kosmeettisia haittoja omaavia ja kehitysvammaisia lapsia jotka yllämainituista syistä eivät voi käydä normaalia koulua. Kosmeettisella haitalla tarkoitan yhtä tyttöä jolle on tehty lukuisia ihonsiirtoja kasvoihin, häntä kiusattaisin kuulemma tavallisessa koulussa niin paljon että hän joutuu opiskelemaan täällä. Ahdistavaa. Kuulovammaisten osalta muutoksia on onneksi tapahtumassa. Heti kun heitä on 10 nykyisen 7 sijaan, kuurojen keskus aloittaa opetuksen viittomakielellä.

Jep sitten mukavampiin asioihin, menin perjantaina pomoni (jonka luona siis asun) ja yhden koulun hallituksen jäsenen kanssa KEPAlle saunomaan. Oikein rentouttavaa ja tulipahan puhdas olo, joka oli erittäin tervetullutta kun peseytyminen on välillä vähän hankalaa pienessä ammeessa. Pomoni on ollut kova saunan ystävä, järjestön edellisen vapaaehtoisen tutustettua hänet siihen. Edellinen ilta ja koko perjantaipäivä meni pomon hehkuttaessa: “today/tomorrow we go to SAUNAAAA”.

Eilen lauantaina olin katselemassa Lusakan yöelämää ensimmäistä kertaa. Yökerhossa oli ällöttävän kuumaa, musiikki oli liian kovalla, lattia tärisi tanssista ja tyhjenneyssä uimaltaassa oli vaahtobileet. Olosuhteista huolimatta ilta oli oikein mukava.

Sain kutsun häihin ensi sunnuntaiksi, jännittävää. Minua on tosin varoitettu että siellä tanssitaan paljon. Pitää varmaan pyytää perheeni tyttäriä opettamaan minua etukäteen etten ole ihan pihalla. Tämä tarkoittaa myös että seuraava päiväkirjamerkintä ilmestyy jonain toisena päivänä kuin sunnuntaina.

Se tältä erää, täällä tapahtuu niin paljon kaikkea että voisin istua tässä iltaan asti, mutta nyt ei jaksa joten jatkan toiste.

18 syyskuuta 2005

Aika vierähtää

Kuvassa näkymä ikkunastani.

Viikko on taas mennyt. Vaikka vastahan kirjoitin tänne viimeksi. Paljon on taas tapahtunut, mutta silti, miten viikko on jo vierähätänyt?

Ensimmäinen vatsatauti, kuumehorkka & päänsärkykohtaus on kutakuinkin takanapäin. Ehdin jo aavistella malariaa, mutta olin ilmeisesti väärässä kun oireet katosivat (toistaiseksi) palaamatta. Vatsatauti on aika epämielyttävä kun käytössä on kyykkyvessa, joten yhtenä päivänä podin työpaikalla ihan vaan saniteettitilojen paremmuuden vuoksi. Aamiaisella tarjottu keltainen klimppinen hyytelö ei myöskään oikein toiminut ravintona, eikä leipä maistunut joten olin nestepaastolla pari päivää.

Tänään on siis taas sunnuntai ja muut ovat kirkossa. Itse kävin ahdistavan amerikkalaisessa minimall ostoskeskuksessa. Reissun tarkoituksena oli tutustua paikkaan, lähinnä sen elokuvateatteriin, ja nauttia pari lasia olutta. Elokuvatarjonta ei ollut kovin kummoinen, tai edes siedettävä, joten palasin nopeasti. Iltaisin siellä pyöri jokin ei-Hollywood pätkä jonka voisi käydä katsastamassa.

Olin eilen katsomassa jalkapalloa, Buffaloes voitti. Samaan aikaan Zanaco (Zambia National Commercial Bank) varmisti mestaruuden toisaalla. Peli jonka katsoin pelattiin Independence Stadiumilla, joka on ollut suljettuna heiluvien katsomoiden takia. Mitään niille ei ollut tehty, mutta stadion oli taas avattu. Onneksi paikalla ei ollut paljon väkeä. Tarpeeksi vaaratilanteita ilmeni muutenkin.

Olin ennen ottelua katsomassa Fallen Heroes -hautaa (kiitos Esa korjauksesta), eli lento-onnettomuudessa vuonna 1993 menehtynyneen Sambian jalkapallomaajoukkueen muistomerkkiä, kun sotilas tuli viittomaan minulle ja kaverilleni. Seurasi intensiivinen Nyanjankielinen väittely, jonka jälkeen jatkoimme matkaamme. Myöhemmin kuulin kaveriltani että sotilas ensin tahtoi pidättää meidät koska olimme muistomerkin läheisyydessä ilman hänen lupaansa. Voi tuota korruptiota, moni varmasti lankeaa ansoihin.

Matkalla takaisin taas voittotunnelmissa olevat rattijuopuneet kannattajat roikkuivat minibussiimme perässä. Kuskimme kaahasi pakoon, ja auto roikkui kokoajan perässä nopeuden kasvaessa turhan kovaksi. Lopulta auto jäi senttien päähän meistä voimakkaassa jarrutuksessa. Ei kuulosta pahalta, mutta tuntui pelottavalta. Lopuksi kuskimme päätti itsekin heittäytyä pelottavaksi ja ajoi, pysähtymispaikkaa etsiessään, ihmisjoukon keskelle täyttä vauhtia. Se liikenteestä.

Kanyamassa kaikki on hyvin. Minua tervehditään jatkuvasti ja tosi monet tietävät nimenikin. Dan, Danny ja Mzungu -huudot seuraavat päivittäin. Ainoastaan pienimmät lapset eivät huutele, he itkevät kun pelästyvät minua.

Tämä taitaa riittää tältä kerralta. Kerrottakoon vielä se että osallistun parin viikon päästä (lähes varmasti, viimeinen rahoituspäätös odotuttaa itseään) HIV/AIDS –stigma koulutuksen vetämiseen. Kohderyhmänä on papit, ja minut valittiin vetämään Breaking the Sex Ice -kohta koulutuksesta. Tulee varmasti olemaan hilpeää.

11 syyskuuta 2005

Tyhjät kadut

Kuvassa kotikatuni

Tänään on sunnuntai, eli kadut ovat aika tyhjiä. Ihmiset lienevät kirkossa. Osallistuin itsekin viime viikolla kirkossa käyntiin. Kerta riitti, vaikka se olikin aika jännittävää. Uskonto tulee muutenkin vastaan jatkuvasti, ihmiset liittyvät kotimatkalla seuraani käännyttääkseni minua.

Paras asia sunnuntaissa on kuitenkin se että netti näyttää olevan huomattavan paljon nopeampi kuin muuten.

Asustan Mwalen perheen luona, talouteen kuuluu viisi lasta, molempien vanhempien yksi sisarus ja vanhemmat. Vastaanotto on ollut loistava. Alan jo tottua liikkumiseen Kanyamassa jossa asun. Tämä tarkoittaa etten enää eksy työmatkallani tai joka kerta kun lähden ulos. Alue on oikein mukava, paljon ihmisiä ja leppoisa ilmapiiri. Vastaanotto on ollut todella vieraanvaraisesta.

Työ Kanyama Youth Program Trustissa on alkanut leppoisasti kuten oli odotettavissakin. Olen osallistunut oppitunteihin ja kokoustamiseen ym. Huomenna, maanantaina, olisi tarkoitus tehdä tarkempi suunnitelma ohjelmastani.

Jos olisin tajunnut yhteyden olevan tänään näin nopea niin voinut liittää kuviakin. Se jää sitten ensi viikkoon

Toistaiseksi ehdottomasti mielenkiintoisin ja rankin kokemus on ollut visiitti HIV/AIDS tukikeskukseen. Haastattelin keskuksen johtajaa ja yhtä potilasta. Yritän koostaa paikasta jonkun sorttisen artikkelin. Ilmoittelen täällä kun sellainen on valmis. Toinen näky jota en tule unohtamaan on pahojen henkien poistaminen muutamasta seurakunnan jäsenestä.

Mitäs muuta, pimeä tulee aikaisin ja olen jatkuvasti väsynyt, mutta odotan muutosta heti kun totun aurinkoon ja ympäristöön vähän paremmin. Kanyamassa on aika paljon sähkökatkoja, mutta nautin niistä, koska silloin Gospel tai saarna ei pauhaa tv:sta.

Ensi viikolla pitäisi olla tiedossa ainakin käyminen jalkapallo-ottelussa. Laji on täällä vakava asia. Sambian tappio viime lauantain MM-karsintaottelussa Senegalia vastaan johti mellakoihin. Länsiafrikkalaisten (osittain senegalilaisten) autoja poltettiin ja taloja tuhottiin maan pohjoisosassa.

Nyt lähden lounastamaan. Ruokalistalla on nshimaa ja relishiä. Nshima on maissipuuroa joka täällä kuuluu lähes joka ateriaan. Viime viikolla söin nshimaa mm. Poucher’s meatin (salametsästäjän lihan) kera. Liha oli sitkeää ja kuivattua. Mies jonka kanssa lounastin (joka käytti poucher’s meat -termiä) väitti ruokaa virtahevonlihaksi, mutta huumorimiehiä kun hän on, niin en ole ihan vakuuttunut asiasta. Pitää selvittää ensi kerralla kun tapaamme.

31 elokuuta 2005

Lähtö

Lähtö koittaa sitten vihdoinkin. Reissaan ensin lautalla Tukholmaan ja sitten Lontoon ja Johannesburgin kautta Lusakaan. Pahin matkakuumekin iskenee vasta tuon ylipitkän siirtymätaipaleen aikana. Alkuoireita on kyllä tietenkin jo ilmassa. Katsotaan mitä tapahtuu.