25 syyskuuta 2005

Kanyama

Huomasin äsken että kuvaukseni oleskelupaikastani ovat olleet aika heikkoja. Tehdään parannus. Asun siis Kanyamassa, yhdessä Lusakan suurimmassa compoundissa, eli asuinalueella. Alue on erittäin köyhää, mutta paikka on rauhallinen ja järjestyshäiriötön. Saan silti aika paljon respectiä katukauppiailta ja muilta hengailijoilta kun vastaan kysymykseen “missä asut?”. Viimeksi kuulin tällaista: “Ai sinä, miksi sinun kaltainen “nice and clean gentleman” asuu siellä. Siellähän on likaista”. Tämä siis tyypiltä joka itse asui vastaavassa, mutta pienemmässä compoundissa. Minun lisäkseni Kanyamassa asustaa noin 250 000 muuta. Paikka on oikein mukava, ja itse asun paikalliseen tasoon nähden erittäin hyvin. Talo on aidattu, joka täällä tarkoittaa että sillä on jonkin sortin statusta. Kanyamassa ei ole viemäröintiä ja vesi haetaan vesipisteiltä. Meillä on onneksi sellainenkin pihassa (tähän piti tulla kuva vesipisteeltä, mutta kamerastani loppui paristot). Toistaiseksi ärsyttävinta on ollut sähkökatkojen runsas lukumäärä. Alue näyttää aika pitkälle toissa viestissäni olevan kuvan kaltaiselta. Aamuisin ja iltapäivisin tiet ovat täynnä lapsia pelaamassa jalkapalloa. Pallot on yleensä tehty muovijätteestä, vain harvoin näkee “oikeita palloja”. Parturikampaamoja on kaikkialla, ja tienreunalla myydään popcornia, vesipusseja, vihanneksia ja kuivattua pikkukalaa, kapentaa. Viihdyn mainiosti.

Kapentan syöminen oli minulle kova pala, mutta tahdoin yrittää kun minulle tarjottiin lounas. Monet väittävät kalan maistuvan muikulta, itse en syö sitäkään. Selvisin onneksi runsaalla Nshimalla, suolalla ja nielaisemalla kalat pureskelematta.

Ohjelmani on kehittynyt hieman. Mitään isompaa projektia emme ole vielä keksineet, mutta vedän ihmisoikeuskasvatus-oppitunteja, opetan erityiskoulussa englantia ja matematiikka, opetan koulun henkilökunnalle Excelin käyttöä, kirjoitan webbisivuja koululle ja autan Business counseloria suunnittelemaan (lasken lähinnä) liikeideoita jolla koulu voisi rahoittaa toimintaansa.

Maanantaisin olen koulun toisella campuksella, sillä joka on oikeasti Kanyamassa, toinen suurempi keskus on naapurin Chibolyan puolella. Alueella on puuseppien työtila, ompelun ja vaatesuunnittelun luokkahuoneet, pieni toimisto, Punaisen ristin (joka tekee yhteistyötä UNHCR:n, eli YK:n pakolaisjärjestön, kanssa Kanyamaan pakolaisten hyväksi) toimisto ja eri tavalla rajoitteisten oppilaiden koulu. Samassa luokassa opetetaan kuulovammaisia, liikuntarajoitteisia, kosmeettisia haittoja omaavia ja kehitysvammaisia lapsia jotka yllämainituista syistä eivät voi käydä normaalia koulua. Kosmeettisella haitalla tarkoitan yhtä tyttöä jolle on tehty lukuisia ihonsiirtoja kasvoihin, häntä kiusattaisin kuulemma tavallisessa koulussa niin paljon että hän joutuu opiskelemaan täällä. Ahdistavaa. Kuulovammaisten osalta muutoksia on onneksi tapahtumassa. Heti kun heitä on 10 nykyisen 7 sijaan, kuurojen keskus aloittaa opetuksen viittomakielellä.

Jep sitten mukavampiin asioihin, menin perjantaina pomoni (jonka luona siis asun) ja yhden koulun hallituksen jäsenen kanssa KEPAlle saunomaan. Oikein rentouttavaa ja tulipahan puhdas olo, joka oli erittäin tervetullutta kun peseytyminen on välillä vähän hankalaa pienessä ammeessa. Pomoni on ollut kova saunan ystävä, järjestön edellisen vapaaehtoisen tutustettua hänet siihen. Edellinen ilta ja koko perjantaipäivä meni pomon hehkuttaessa: “today/tomorrow we go to SAUNAAAA”.

Eilen lauantaina olin katselemassa Lusakan yöelämää ensimmäistä kertaa. Yökerhossa oli ällöttävän kuumaa, musiikki oli liian kovalla, lattia tärisi tanssista ja tyhjenneyssä uimaltaassa oli vaahtobileet. Olosuhteista huolimatta ilta oli oikein mukava.

Sain kutsun häihin ensi sunnuntaiksi, jännittävää. Minua on tosin varoitettu että siellä tanssitaan paljon. Pitää varmaan pyytää perheeni tyttäriä opettamaan minua etukäteen etten ole ihan pihalla. Tämä tarkoittaa myös että seuraava päiväkirjamerkintä ilmestyy jonain toisena päivänä kuin sunnuntaina.

Se tältä erää, täällä tapahtuu niin paljon kaikkea että voisin istua tässä iltaan asti, mutta nyt ei jaksa joten jatkan toiste.

18 syyskuuta 2005

Aika vierähtää

Kuvassa näkymä ikkunastani.

Viikko on taas mennyt. Vaikka vastahan kirjoitin tänne viimeksi. Paljon on taas tapahtunut, mutta silti, miten viikko on jo vierähätänyt?

Ensimmäinen vatsatauti, kuumehorkka & päänsärkykohtaus on kutakuinkin takanapäin. Ehdin jo aavistella malariaa, mutta olin ilmeisesti väärässä kun oireet katosivat (toistaiseksi) palaamatta. Vatsatauti on aika epämielyttävä kun käytössä on kyykkyvessa, joten yhtenä päivänä podin työpaikalla ihan vaan saniteettitilojen paremmuuden vuoksi. Aamiaisella tarjottu keltainen klimppinen hyytelö ei myöskään oikein toiminut ravintona, eikä leipä maistunut joten olin nestepaastolla pari päivää.

Tänään on siis taas sunnuntai ja muut ovat kirkossa. Itse kävin ahdistavan amerikkalaisessa minimall ostoskeskuksessa. Reissun tarkoituksena oli tutustua paikkaan, lähinnä sen elokuvateatteriin, ja nauttia pari lasia olutta. Elokuvatarjonta ei ollut kovin kummoinen, tai edes siedettävä, joten palasin nopeasti. Iltaisin siellä pyöri jokin ei-Hollywood pätkä jonka voisi käydä katsastamassa.

Olin eilen katsomassa jalkapalloa, Buffaloes voitti. Samaan aikaan Zanaco (Zambia National Commercial Bank) varmisti mestaruuden toisaalla. Peli jonka katsoin pelattiin Independence Stadiumilla, joka on ollut suljettuna heiluvien katsomoiden takia. Mitään niille ei ollut tehty, mutta stadion oli taas avattu. Onneksi paikalla ei ollut paljon väkeä. Tarpeeksi vaaratilanteita ilmeni muutenkin.

Olin ennen ottelua katsomassa Fallen Heroes -hautaa (kiitos Esa korjauksesta), eli lento-onnettomuudessa vuonna 1993 menehtynyneen Sambian jalkapallomaajoukkueen muistomerkkiä, kun sotilas tuli viittomaan minulle ja kaverilleni. Seurasi intensiivinen Nyanjankielinen väittely, jonka jälkeen jatkoimme matkaamme. Myöhemmin kuulin kaveriltani että sotilas ensin tahtoi pidättää meidät koska olimme muistomerkin läheisyydessä ilman hänen lupaansa. Voi tuota korruptiota, moni varmasti lankeaa ansoihin.

Matkalla takaisin taas voittotunnelmissa olevat rattijuopuneet kannattajat roikkuivat minibussiimme perässä. Kuskimme kaahasi pakoon, ja auto roikkui kokoajan perässä nopeuden kasvaessa turhan kovaksi. Lopulta auto jäi senttien päähän meistä voimakkaassa jarrutuksessa. Ei kuulosta pahalta, mutta tuntui pelottavalta. Lopuksi kuskimme päätti itsekin heittäytyä pelottavaksi ja ajoi, pysähtymispaikkaa etsiessään, ihmisjoukon keskelle täyttä vauhtia. Se liikenteestä.

Kanyamassa kaikki on hyvin. Minua tervehditään jatkuvasti ja tosi monet tietävät nimenikin. Dan, Danny ja Mzungu -huudot seuraavat päivittäin. Ainoastaan pienimmät lapset eivät huutele, he itkevät kun pelästyvät minua.

Tämä taitaa riittää tältä kerralta. Kerrottakoon vielä se että osallistun parin viikon päästä (lähes varmasti, viimeinen rahoituspäätös odotuttaa itseään) HIV/AIDS –stigma koulutuksen vetämiseen. Kohderyhmänä on papit, ja minut valittiin vetämään Breaking the Sex Ice -kohta koulutuksesta. Tulee varmasti olemaan hilpeää.

11 syyskuuta 2005

Tyhjät kadut

Kuvassa kotikatuni

Tänään on sunnuntai, eli kadut ovat aika tyhjiä. Ihmiset lienevät kirkossa. Osallistuin itsekin viime viikolla kirkossa käyntiin. Kerta riitti, vaikka se olikin aika jännittävää. Uskonto tulee muutenkin vastaan jatkuvasti, ihmiset liittyvät kotimatkalla seuraani käännyttääkseni minua.

Paras asia sunnuntaissa on kuitenkin se että netti näyttää olevan huomattavan paljon nopeampi kuin muuten.

Asustan Mwalen perheen luona, talouteen kuuluu viisi lasta, molempien vanhempien yksi sisarus ja vanhemmat. Vastaanotto on ollut loistava. Alan jo tottua liikkumiseen Kanyamassa jossa asun. Tämä tarkoittaa etten enää eksy työmatkallani tai joka kerta kun lähden ulos. Alue on oikein mukava, paljon ihmisiä ja leppoisa ilmapiiri. Vastaanotto on ollut todella vieraanvaraisesta.

Työ Kanyama Youth Program Trustissa on alkanut leppoisasti kuten oli odotettavissakin. Olen osallistunut oppitunteihin ja kokoustamiseen ym. Huomenna, maanantaina, olisi tarkoitus tehdä tarkempi suunnitelma ohjelmastani.

Jos olisin tajunnut yhteyden olevan tänään näin nopea niin voinut liittää kuviakin. Se jää sitten ensi viikkoon

Toistaiseksi ehdottomasti mielenkiintoisin ja rankin kokemus on ollut visiitti HIV/AIDS tukikeskukseen. Haastattelin keskuksen johtajaa ja yhtä potilasta. Yritän koostaa paikasta jonkun sorttisen artikkelin. Ilmoittelen täällä kun sellainen on valmis. Toinen näky jota en tule unohtamaan on pahojen henkien poistaminen muutamasta seurakunnan jäsenestä.

Mitäs muuta, pimeä tulee aikaisin ja olen jatkuvasti väsynyt, mutta odotan muutosta heti kun totun aurinkoon ja ympäristöön vähän paremmin. Kanyamassa on aika paljon sähkökatkoja, mutta nautin niistä, koska silloin Gospel tai saarna ei pauhaa tv:sta.

Ensi viikolla pitäisi olla tiedossa ainakin käyminen jalkapallo-ottelussa. Laji on täällä vakava asia. Sambian tappio viime lauantain MM-karsintaottelussa Senegalia vastaan johti mellakoihin. Länsiafrikkalaisten (osittain senegalilaisten) autoja poltettiin ja taloja tuhottiin maan pohjoisosassa.

Nyt lähden lounastamaan. Ruokalistalla on nshimaa ja relishiä. Nshima on maissipuuroa joka täällä kuuluu lähes joka ateriaan. Viime viikolla söin nshimaa mm. Poucher’s meatin (salametsästäjän lihan) kera. Liha oli sitkeää ja kuivattua. Mies jonka kanssa lounastin (joka käytti poucher’s meat -termiä) väitti ruokaa virtahevonlihaksi, mutta huumorimiehiä kun hän on, niin en ole ihan vakuuttunut asiasta. Pitää selvittää ensi kerralla kun tapaamme.