31 lokakuuta 2005

Kuulumisia

Kuvassa Kanyama Art Centerin vetäjä Albert Kata ja hänen ystäviään.

Aloitetaan vaikka valittelemalla viisumista. Asian suhteen ei ole tapahtunut mitään uutta, mutta loppuviikosta joudun taas asioimaan ikävien virkailijoiden kanssa. Olisipa kaikkein kiukkuisin sairaslomalla tai jotain, niin saisin hyvällä lykyllä jutella baarissa tapaamieni byrokraattien kanssa. Onneksi pakomatka Malawiin on aina olemassa vaihtoehtona.

Ongelma piilee siis siinä että hain vierailulupaa enkä oleskelulupaa, koska muuten olisi ollut riskinä että joudun maksamaan ylimääräiset 500,000, eli nykyisellä voimistuneella kurssilla noin 100 euroa. Perusteluni olivat kyllä hyviä, sillä joulukuun 9. päivä - tammikuun 9. päivää välisenä aikana vietän lomaa. Ihanaa pääseen kunnolla turistiksi. Tarkoitus on reissata South Luangwan luonnonpuistoon, josta suunnistan itärajan yli Malawiin jonka kautta menen Tansaniaan joulunviettoon. Toivottavasti ehdin myös Sansibarille, vanhaan orjakaupan keskukseen, nykyiselle paratiisisaarelle.

Tuttuun suosikkiaiheeseen. Viime kerralla kun olin matkalla pois viisumivirkailijoiden luota, törmäsin ensimmäiseen tappeluun minibussissa. Eräs mies hermostui maksettuaan mielestään liikaa (eli saman verran kuin muutkin) omasta ja vaimonsa matkasta. Rahastajan otettua muutaman iskun ja sormen silmäänsä matkustaja rauhoittui ja pääsimme matkaan. Parinkymmenen minuutin viiveen ja ikävän tilanteen olisi voinut välttää antamalla vihaiselle matkustajalle “ylimääräiset” vaihtorahat eli 400K, noin 8 eurosenttiä. Päätin kuitenkin olla sekaantumatta asiaan ja odottaa kiltisti. Ongelma lähti ilmeisesti siitä että kiinteistä taksoista saa yleensä alennusta matkalla keskustaan päin, ja tällä kertaa ei saannutkaan.

Toinen minibussitarina jonka voisin tässä mainita, liittyy iltaruhkaan, eli kotiani kohti mennessä noin klo 18-19 väliseen aikaan. Jotkut ovelat kuljettajat odottavat City Marketin bussiasemaan edessä sen sijaan että noudattaisivat järjestelmää jossa Kanyamasta (ja muualta) Marketille saapuvat kiertävät Marketin sisältä matkakohteidensa mukaiset pysähtymispaikat. Niin myös tällä kertaa, ainut ongelma oli ettei kovassa ruuhkassa päässytkään kääntymään suoraan vilkkaan tien yli. Neuvoksi siis lätheä ajamaan torin läpi, vastaan tulevia autoja päin. Kahden törmäyksen ja noin tunnin päästä pääsin pysäkilleni jonne normaalisti pääsee noin 5-10 minuutin matkan ja saman pituisen odottelun jälkeen.

Laitatin viime viikolla langasta tehdyt hiustenpidennykset päähäni. Ajattelin leikata hiukseni ja kyselin kaverilta viereisen parturin hintaa. Kaveri oli kuitenkin kovasti sitä mieltä että letitys olisi hauska operaatio. Itse en uskonut sen olevan mahdollista lyhyisiin hiuksiini, mutta annoin tietenkin kaverilleni mahdollisuuden todistaa ideansa mahdolliseksi. Hotelli- ja ravintola-alan opiskelijat letittivätkin sitten 5-6 tuntia jonka jälkeen kampaus oli valmis. Erittäin mukavaa vaihtelua, sillä nykyään en ole Kanyamassa enää “White Man” tai “Mzungu” vaan “Jah Man” tai “Hey Rasta”.

Vietenkin itse asiassa viime viikolla aika paljon aikaa kuvassa näkyvien rastafarien kanssa. Kuulin mm. että voisin estää hiustenlähtöni hieromalla kannabista ja persikkaa tai mangoa päänahkaani. Kuulin myös monesta muusta kansanperinteistä, ja heimojen siirtymisestä nykyisille asuinalueilleen.

Itse työ sujuu omalla painollaan, joskus suurempaa työpanosta vaativana, mutta useimmiten ilman turhaa stressiä tai paineita. Viime aikoina olen jutellut oppilaiden kanssa työsuhteen solmimisesta ja työntekijän oikeuksista, uskonnosta ja kristinuskon roolista Sambian valmisteilla olevassa perustuslaissa, Sambian vankilaoloista, kuolemanrangaistuksesta (joka täällä on laissa, mutta ei panna täytäntöön nykyisen presidentin vallan aikana). Muuten aika menee edelleen rahoitushakemuksia kirjoitellessa ja henkilökunnan opastamisessa tietokoneasioihin, excel-taulukoita naputellessa ja punaisen ristin kenttätyötä seuratessa. Ensi viikolla menen kolmipäiväiseen KEPA:n koulutukseen ja sitä seuraavalla on se myös kolmipäiväinen pappien koulutus jota olen jo ehtinyt hehkuttaa. Webbiä odottelen kovasti jotta tekemäni yksinkertaiset verkkosivut saataisiin langoille.

Mainitsemastani kristinuskon asemasta perustuslaissa käydään täällä kovaa kädenvääntöä. Aiheesta on kirjoiteltu lehdissä niin kauan kun olen täällä. Uskonto on täällä niin tärkeässä asemassa että asia herättää suuria tunteita, ja eri kirkotkin ovat jakautuneet kahteen eri leiriin. Samaan aikaan kun tämä asia vie turhan paljon huomiota, nykyinen presidentti vastustaa kovasti kansasta koostuvan perustuslakivaliokunnan muodostamista. Suuri syy tähän on hänen oma roolinsa vähemmistän valitsemana presidenttinä ja pelko uudelleenvalinnasta.

Suuret uskonnolliset yhteenliittymät opiskelijajärjestöt ja monet muut kansalaisyhteiskunnan toimijat järjestävät huomenna yhteisen rukoushetken ja miekkarin kansan muodostaman valiokunnan perustamisen puolesta. Miekkarin järjestäminen on täällä ilmeisesti aika vaikeaa ja presidentti ministereineen on viimeisten viikkojen aikana tuominnut kaikki osallistujat tyhjäntoimittaja huligaaneiksi jotka rikkovat yhteiskuntarauhan eivätkä kanna korteaan kekoon Sambian kehityksen puolesta. Ajattelin mennä työkaverin kanssa katsomaan miten täällä osoitetaan mieltä, mutta katsotaan. Monet ovat suositelleet etten menisi, mutta kun tämä voisi olla mielenkiintoinen kokemus… Kaverini Andrewn tahdon kyllä mukaan, eli saman herran joka ensimmäisessä postauksessa puhui sotilaan pois häiritsemästä meitä Fallen Heroes monumentilla. Juttelen vielä illalla opiskelijoille ja katson mitä he meinaavat miekkarista ennen kuin raahaudun tarkkailuetäisyydelle.

Viime aikoina olen maistanut muutamaa mielenkiintoista uutta ruokalajia. En ollut koskaan aiemmin syönyt tuoretta mangoa, joten sitä oli korkea aika koittaa. Mazuku niminen “wild fruit” ei vakuuttanut minua yhtä hyvin kuin mango. Ehkä muutama mätä hedelmä pilasi makunystyrät. Hieman päärynän makuista, mutta ei ollenkaan makeaa. Grillatusta kassavasta pähkinöiden kanssa taas pidän paljon, josta on luontevaa jatkaa “chilillä maistettuun “kasvismakkaraan”, chikandaan joka on ehdottomasti paras makuelämykseni täällä toistaiseksi. Puntarin toisesta päästä löytyvät toukat jotka ovat, jopa nihkeämpää kuin se kuivattu kala. Kokeilin toukkia kuivattuna ja myöhemmin ensin vedessä syövytettyinä ja sitten paistettuna. Mikään ei peittänyt epämielyttävää oksennusrefleksejä hivelevää makua. Tulipahan kokeiltua kuitenkin.

Chikandaa söin suomen suurlähettiläspariskunnan järjestämillä kutsuilla, joilla oli oikein mukavaa. Oli kivaa puhua suomea kokonaisen illan ajan, vaikka se taipuukin hieman hankalasti kun ajatus kulkee englanniksi. Tämä kirjoittaminenkin on hivenen hankalaa, mutta eiköhän tästä saa selvää vaikka en jaksakaan oikolukea.

Lopetetaan yllättävällä seikalla. Myöhästyin viime viikolla kokouksesta joka oli alkanut ilmoitettuna aikana eli jo klo. 8.30. Saapuessani reilua tuntia myöhemmin kaikki muut tekivät jo lähtöä. Kaikkeen sitä törmääkin.

Nyt henkilökunnan kuukausikokoukseen.

21 lokakuuta 2005

Nshima

Nshiman laittoa sijaisäitini kanssa, taka-alalla yksi tyttäristä
ja edessä perheen nuorimmainen.

Nyt taidan sitten viimeinkin olla Sambialainen. Koko perheeni suureksi iloksi, osallistuin eilen illalla nshiman laittamiseen. Paksu maissipuuro ei ole täällä ainoastaan ruokalaji, vaan jotain enemmän. Kyseinen ruokalaji vaikuttaa tähän astisten havaintojeni perusteella olevan hyvinkin voimakkaasti sidoksissa ihmisten identiteettiin. Kun minä hämmensin kattilaa se oli siis minua ja perhettäni lähentävä kokemus paljon suuremmassa mittakaavassa kuin mikään toistaiseksi tapahtunut. Tapahtumasta on runsaasti kuvamateriaalia todistusaineistona tästä. Lisään ne ensi kerralla kun pääsen nettiin. Nshiman laitto oli erittäin helppoa, mutta sen paksuudesta johtuen runsaita käsilihaksia vaativaa. Yhtään useammalle hengelle tarkoitettua kattilaa en olisi jaksanut hämmentää.

Mukavasta hämmentämisestä suurta hämmenystä sisältävään oleskeluluvanhakuprosessiin. En halunnut ottaa riskiä että joutuisin maksamaan työluvasta, joten kirjoitin saatekirjeeseen, kuten myös isäntäni omaan kirjeensä että olen vierailija/turisti enkä vapaaehtoistyöntekijä. Mielivalta on kuulemma niin suurta että päätin tämän olevan paras tapa hoitaa asia. Ystäväni Teron varoitukset osoittautuivat oikeaksi ja jo haun alkuvaihe oli erittäin epämielyttävää ja runsasta juoksemista aiheuttavaa.

Yritin eilen aamulla hakea oleskelulupaa erittäin huonolla menestyksellä. Iltäpäivä menikin sitten ympäri kaupunkia juosten virallisia kopioita passeista yms etsiessä. Tänään kun menin uudestaan toimistoon, he halusivatkin sitten virallisen kopion myös isäntäni passista. Ei kun takaisin keskustaan ja taksilla sitten immigrationiin ennen klo. kahtatoista. Aamulla jonotin pankissa koska virallinen sekki on korruption vuoksi ainoa kelpavaa maksuväline. Sekkiä en voinut itse hakea kun minulla ei ole pankkitiliä, joten tarvitsin apua KEPAlta. Kiitos! Lopulta kun sain kaikki paperit kasaan, virkailija kysyi minulta, mitä sinä taas teet täällä. Onneksi hän kuitenkin otti hakemukseni vastaan ja ohjasi minut eteenpäin. Seuraavalla tiskillä minulta kysyttiinkin sitten: missä valokuvasi ovat? Mitkä kuvat? ihmettelin, jolloin sain kuulla että hakemukseen kuuluu kaksi passikuvaa. Onneksi minulla oli puolivahingossa niitä kolmekin kappaletta mukana (koko arkki miinus 1, kerrasta jolloin hain Suomen suurlähetystä henkkaria). Lopulta pääsin suosikkivirkailijani puheille joka suostui pidentämään viisumiani ja kertomaan minulle miten edetä jatkossa. Kohtalonhetki koittaa parin viikon sisällä kun menen hakemaan oleskelulupaani.

Täällä on maanantaina itsenöisyyspäivä, joten minulla on pitkä viikonloppu edessä. Huomenna saatan mennä jalkapallo-otteluun, ja sitten saunomaan KEPAlle jos ehdin. Viikon päästä lauantaina menen suurlähettilään luokse saunomaan. Muuta tulevaa: aiemmin mainitsemani HIV/AIDS -koulutus papeille on nyt vahvistettu marraskuun kolmannelle viikolle. Tapahtumaa on toki siihenkin asti joten pysykää langoilla rakkaat lukijat.

16 lokakuuta 2005

Sarvikuonoista ja toisista häistä

Alkuun pahoittelut. En valitettavasti ole ehtinyt vastaamaan kaikille joilta on tullut postia, silloin harvoin kun käytän nettiä. Kiitos kuitenkin kaikille jotka kirjoittavat tai kommentoivat blogia. Terveiset kotosuomesta ovat aina erittäin tervetulleita.

Olin taas häissä, tällä kertaa vähän pienimuotoisemmissa, noin 200 osallistujan vahvuisissa. Hyvää ruokaa mutta minun makuun vähän liikaa gospelia. Hääparin suudelma, joka kuulemma vielä joitain vuosia sitten oli tabu (ainakin kyseisessä seurakunnassa) aiheutti jälleen pienimuotoista joukkohysteriaa, kannustuksia ja uusintapyyntöjä. Lopulta sulhasen äiti joutui opastamaan poikaansa miten ilahduttaa yleisöä korvaamalla poskisuudelma kunnon moiskautuksella.

Illalla lähdin ulos Livingstonessa tapaamani kaverin kanssa. Ennen kuin menimme baariin hän halusi esitellä perheensä minulle. Olen nykyään Uncle Danny. Jatko olikin mukavaa alkua ja loppua lukuunottamatta ikävää. Valkonaama ei muutaman tyypin mielestä sopinut paikallisbaarin, joten kaverini joutui pienimuotoiseen käsirysyyn jonka jälkeen pakenimme rauhallisempaan paikkaan. Onneksi noin 99% baarin asiakkaista oli meidän “puolellamme” joten oikeaa vaaratilannetta ei syntynyt missään vaiheessa. Hivenen ahdistavaa kuitenkin, ja kaverin veljenpoika (tai siis tietenkin minunkin kun kerran olen Uncle) sai ventin käsivarteensa kun joku sohi rikkinäisellä pullolla.

Loppuilta sujui oikein mukavasti, ja kotiinpääsy onnistui kerrankin ilman kovaa tinkaamista veljenpojan toimiessa kuskina. Perjantaina kotimatkalla kuski meinasi hinnan jo sovittuamme että viisinkertainen hinta sittenkin olisi oikea, ja halusi kääntyä takaisin kotioveltani. Ongelma piili siinä ett ä paikallinen nainen sopi hinnan puolestani, eikä sama hinta kuulemma pätenyt minulle. Lisäksi kuski luuli että olen menossa Kabulongaan (kansainvälistä/yläluokan aluetta) enkä Kanyamaan. Sekin oli ongelma vaikka Kanyama on paljon lähempänä lähtöasemaamme. Jep, se takseista, onneksi minibussit, eli Hiacet joissa noin 15 asiakaspaikkaa kulkevat klo 21.00 asti. Ihan käteviä ja aina saman hintaisia. Autot on yleensä koristeltu Jesus Saves tai vastaavilla iskulauseilla. Ajotyyli on välillä siinä määrin hurjaa että uskovaisille teksti varmasti tuo suurtakin lohtua...Itse yritän yleensä katsella kaikkea muuta kuin tietä.

Olen lopulta tajunnut ettei Nyanja tule taipumaan ilman suurempaa panostusta osaltani. Aäntäminen on helppoa, mutta kaikki muu hankalaa. Työkaverilleni lankesi siis kieliopettajan rooli. Katsotaan jos vaikka oppimisin muutakin kuin tervehdykset ja kiitoksetkin.

Niin, lupasin kertoa sarvikuonoista. Olin siis Livingstonessa käydessäni pienimuotoisella kävelysafarilla. Kierroksemme kesti noin 5 tuntia, joka on aika paljon 37 asteen ja porottavan auringon alla. Onnistuin näkemään paljon norsuja, kirahvilauman, seebroja, villisikoja, useita eksoottisia lintulajeja, virtahepoja kylpemässä, impalajoukon sekä valkoisen sarvikuonopariskunnan. Puistossa jossa olin ei valitettavasti ole kissoja, joten sellaisia joudun metsästämään toisaalta. Ehkä Mufuesta (South Luangwa National Parkista) jossa toinen Livingstonessa tapaamani tyyppi toimii eräoppaana. Sarvikuonot eivät ole kovinkaan ihmissäikkyjä, varsinkaan kun olimme heidän reviirillään joten pääsimme tosi lähellä, parin metrin päähän. Siinä vaiheessa oli kyllä jo mukavaa että välissämme oli massiivinen puu, ja vieressä kivääriä kantava opas. Aikansa meitä katsottuaan sarvikuonopariskunta kyllästyi ja tallusti tiehensä.

Nyt ei taas juolahda mieleen muuta kirjoitettavaa, joten taidan lopetella tähän. Ensi viikolle en osaa luvata mitään erikoista, mutta eiköhän täällä taas tapahdu kaikenlaista.

10 lokakuuta 2005

Häät ja hautajaiset


Parissa viikossa tapahtuu paljon. Olin häissä, hautajaisissa, Livingstonesa ja monessa muussa paikassa. Kirjoitan lyhyesti koska minun pitää lähteä näyttämään Lusakaa ensikertalaiselle.

Aloitetaan hautajaisista. Olin 3kk vanhan lapsen hautajaisissa, mikä ei tietenkään ollut kovinkaan mukavaa. Potentiaalinen lapsen kuolinsyy sitä vastoin on hyvinkin mielenkiintoinen. Muutama tuttu spekuloi että lapsi saattoi menehtyä koska lapsen isä ei välttämämättä suoriutunut ensmmäisen vaimonsa kuoleman edellyttämistä rituaaleista kunnialla. Toinen potentiaalinen syy oli tuttujen mielestä AIDS-johdannainen. Molemmat olivat kuitenkin tasavertaisia syitä koska heillä ei ollut tarkkoja tietoja kuolinolosuhteista.

Häät olivat aika massiiviset, kirkossa oli noin 700 osaanottajaa ja vastaanotolla noin 500. Suuret luvut selittyvät sillä että morsian on pastorin tytär ja että lähes koko seurakunta (isäntäperheeni seurakunta) oli kutsuttu. Jatkuvaa tanssia ja musiikkia lukuunottamatta, häät olivat pääpiirteiltään hyvin samankaltaiset kuin ne joissa olen ollut kotosuomessa tai jenkeissä. Tempo tosin oli hyvinkin hidas ja odotusajat ohjelmanumeroiden välillä olivat hyvinkin pitkiä, onneksi eivät kuitenkaan pitkästyttäviä.

Livingstone, "the Tourist Capital", oli juuri sitä. Nähtävyyksien hinnat olivat Lusakan hintatasoon tottuneelle aika kovat, mutta toisaalta esim. suuren vesiputouksen reunalla (kivien suojaamassa altaassa) notkumista on aika vaikeaa verrata moneen muuhun näkymään. Vesi on erittäin matalalla nyt kuuman kauden aikana, joten minun on palattava tammikuussa (paras aika olisi ilmeisesti maalis-/huhtikuu) jotta voin ihailla putouksia sateiden aikana. Reissu oli kaikin puolin erittäin hauska. Kohokohdat lienevät vierailut Livingstone Islandille. Ensimmäisellä kerralla kun kävelin sinne maasto oli mitä upeinta (sadekauden aikana 2-6 vesimetrin peittämää) ja toisella kerralla veneellä mennessä päädyin aivan putouksen reunalle ihailemaan sateenkaaria ja reilun 100 metrin pudotusta. Vene lähti 5 tähden hotellin pihasta, jossa tapasin amerikkalaisen pariskunnan ihan Cresco, IA:n (vaihto-oppilaskotini) lieppeiltä. Outo pieni maailma, hotellin pihassa myös aika vieraan oloinen.

Nyt minun lienee parasta jatkaa matkaani, muokkaan matkakertomustani (kerron mm. sarvikuonokohtaamisesta) ja lisään kuvan Livingstonesta paremmalla ajalla.