28 kesäkuuta 2006

Prakashin kaste





Mielenkiintoinen tapahtuma. Vaikka kaveria jannittikin aivan alyttomasti. Oli tosi kiitollinen kun liityin seuraan, kun perhe ja ystavat ovat kaukana Keralan osavaltiossa (ja kaste vaan oli pakko hoitaa kun Jumala kaski...) Herralla on kuulemma minullekin suunnitelma, muuten en olisi ilmeisesti mennyt kaymaan kirkossa. Etta sellaista. Kaveri pelkasi omaa mainettaan ja valehteli muille minun olevan luterilainen. Katui kylla syvasti valettaan jumalan talossa, kun ihmettelin etta mita sina nyt tuollaista menet kertomaan vaikka tiedat suhtautumiseni uskontoihin. Ateismi-keskustelut eivat vaan kuulemma olisi sopineet kaste-tilaisuuteen. Prakashin kanssa taas on usein ihan mielenkiintoista jutella healingista ym.

Tanaan vierailin mielenkiintoisessa Hindu-temppelissa, mutta kamera oli valitettavasti jaanyt kotiin. Olin myos ainoa vierailija, joten en osaa kertoa kauheasti temppelista. Varikasta ja hienoa.

27 kesäkuuta 2006

ISEC, kampusalue






Duunista ja muusta


Takaisin blogistanissa, paljon on tapahtunut viime kuluneen viikon aikana, yritän poimia joitain mielenkiintoisia seikkoja tähän.


En ole tainnut aikasemmin kertoa mitä teen täällä, voisin aloittaa siitä kuin itsekin vihdoin tiedän. Osallistun siis UNICEF Indian järkkäämään tutkimusharjoitteluohjelmaan. Teemme neljän hengen (Maria, Prakash ja Shilpa) tiimissä tutkimusta/arviointia UNICEFin aloittamasta Education Package for Schools -ohjelmasta. Meidän tehtävänä on arvioida yhtä projektin alaohjelmaa eli biodynaamisten viljelmien luomista kouluihin Viljemien tarkoitus on tehdä kouluista omavaraisia ja mahdollistaa oppilaiden ravinto (vanhemmat voivat lähettää lapsensa kouluun jos tietävät että lapsi ruokitaan). Projektiin kuuluu myös yhteisön hyötyminen (mahdollinen laajempi ruoanjako ja koulun ulkopuolisten palstojen perustaminen oppilaiden opastuksella, sekä ravintokasvatus). Minun roolini on kirjoittaa kappale tutkimusmenetelmistä ja omavaraisuudesta, sekä toimittaa raportti yhdessä Marian kanssa. Kenttätutkimusta teemme kaikki yhdessä, niin hyvin kuin Kannadigan kieli nyt sitten taipuukin…

Menemme torstaina ensimmäiselle kouluvierailulle Tumkur nimiseen piirikuntaan joka on reilun parin tunnin matkan päässä. Vierailun perusteella suunnittelemme pidemmän kenttäjakson joka alkaa maanantaiaamuna Raichurissa, yön mittaisen junamatkan päässä. Kiirettä siis pitää. Raichur ja Tumkur ovat paikallisen kielenkäytön mukaan ns. Backwards communiteja, eli maaseudun paikkoja jossa lukutaito ja perustarpeet (ravinto, vesi jne.) eivät ole kovinkaan monen ulottuvilla, ja jossa alempien kastien, heimokansojen ja naisten asema on erityisen tukalaa. Kentällä meitä avustuvat ruohonjuuritason naisryhmät jotka ovat UNICEFin yhteistyötahoja naisten ja lasten oikeuksien puolustamisessa. Kenttäraporttia sitten reilun parin viikon päästä.

Lähes kaikki päivät ovat toistaiseksi sisältäneet luentoja tutkimuksemme kannalta relevanteista aiheista, eli paikallis- ja aluepolitiikan rakenteista, järestöjen toiminnasta, Intian koulutuspolitiikasta ja vastaavasta. Kauhean positiiviselta vaikuttaa paperilla, mutta lukuja katsellessa on vaikeaa kuvitella miten kehityskulku meinataan muuttaa ja MDG:t (YK:n vuosituhattavoitteet) meinataan saavuttaa. Karnatakan osavaltion 66% lukutaitoisa esim. ei vaikuta kauhean mieltä ylentävältä ja meidän piirikuntamme Raichurin 70% lapsista aliravittuja tuntuu aika käsittämättömältä Bangaloren juppien keskeltä ajateltuna.

Illat ovat usein olleet jalkapallotäyteisiä tai keskittyneet keskusteluun instituuttimme jatko-opiskelijoiden kanssa. Skarppia porukkaa joilta kuulee aika paljon mielenkiintoisia näkemyksiä Intiasta, lähinnä luonnon tilasta ja taloudesta. Niistä enemmän toiste, nyt vaan kuulumisia. Aina kun olen jaksanut eikä ilta ole mennyt työntäyteisesti olen seikkaillut lähiympäristössä joka on viihtyisä pikkukylämainen kaupunginosa tai lähtenyt cityyn. Ihan mukavia ravintoloita ja baareja, jotka sulkevat harmittavan aikaisin, eli klo. 11. Parasta on kuitenkin edelleen puistot, mm. Gandhin patsaita täynnä oleva pikkupuistikko ja isot eksoottisia lintuja majoittavat puistot. Kentältä palattuamme kun päivärytmi siirtyy luennoista, joiden aikataulut jatkuvasti muuttuvat omaan kirjoittamiseen, niin ehdin varmaan tutustumaan kaupunkiin huomattavasti paremmin. Ainakin teknologiamuseoon haluan kovasti, vaikka sitä Lonely Planetin kaltaiset oppaat suosittelevatkin lähinnä lapsille.

Sunnuntaina olin työkaverin Prakashin kastajaisissa. Herra on uudelleensyntynyt, ja ajattelin mielenkiintoisen Sambian kokemuksen jälkeen että pakko kai se on täälläkin katsoa helluntalaismenoja. Huomattavasti tylsempää kuin Sambiassa, rokkibändi soitti Gospelia ja pastori oli huono stand-up koomikko joka aina Amenin ja Hallelujaan väliin heitti vitsejä avioliitoista, anopeista jne. Kirkolta menimme toiselle kirkolle jossa ihmiset sitten kävelivät veteen saamaan kasteensa. En ole vielä käynnyt temppeleissä, lukuisien ulkopuolella kylläkin, joten niistäkin enemmän myöhemmin.

Puhelinliittymä odottaa vieläkin itseään. Kaiken piti olla valmista eilen, mutta tänään tarvittiinkin sitten kopio meidän viisumeistamme. Katsotaan mitä huomenna, todennäköisesti syntymätodistus tms.

Lehmät kaduilla tuntuvat jo tavanomaiselta, ja rotta huoneessa ei hetkauttanut yhtä suuresti kuin olisi aiemmin. Toki pelkään sitä vieläkin, mutta eipä ällötä enää kun sain ikkunan sidottua kiinni. Vähän eristäytynyt olo kun on tullut vietettyä niin paljon aikaa kampuksella, mutta kohta kun kenttätyö alkaa, niin pääsen varmaan lähemmäksi paikallista kulttuuria hivenen liian expat-tyyppisestä elämästäni. Silloin keksin todennäköisesti myös enemmän mielenkiintoisia tarinoita kerrottavana. Nyt on tyydyttävä kaverin tarinaan eilisestä punttisvisiitistä, jossa oli kuulemma hivenen hankalaa pumpata rautaa kun munkki oli siunaamassa uusia painoja polttamalla suitsukkeita ja viskomassa vettä ympäriinsä. Lisäksi painot olivat yltäpäältä kukkien peitossa. Että sellaista.

Loppuun Gandhia kun täällä kerran ollaan:
"An unjust law is itself a species of violence. Arrest for its breach is more so."
M.K. Gandhi

21 kesäkuuta 2006

Kampusalue

Kuvat kampusalueen kasvillisuudesta antavat toistaiseksi odottaa itseään. Kuten myös kännykkaliittymäni, josta mainittakoon, että olen allekirjoittanut yhteentoista kohtaan seitsemälle eri paperille viitenä eri käyntikertana, toimittanut passikuvan, kopion passista ja hostellin avaimesta sekä todistuksen pysyvän osoitteeni oikeellisuudesta. On tämä tehokasta tämä byrokratia. Kaikki ym. siksi että en voisi tehdä suuria rikoksia puhelimellani (en muutakaan syytä keksi?).

Osoitteen todistamiseksi satuin löytamään jonkun epämääraisen vakuutuspaperin. Kaveri teki tyylikkäämmin: Kumppani-lehden takakannesta loytyi tilaajatiedot jotka hän liitti puhelinliittymähakemukseensa.

Nyt lienee aika levätä jotta jaksan taas aamulla luennolle, vielä kolmena päivanä.. Sitten kentälle Gulbarga -nimiseen kuntaan ja sen jälkeen pitäisikin aloittaa raportin työstäminen. Tai niin toivon koska tahtoisin lopuksi ainakin pari viikkoa lomaa.

Bangaloren keskusta





Ammmuuu (Nagarabhawi)



Kotiseutu Nagarabhawi (10km Bangaloren keskustasta)






Kuvia Delhista


The All India Police Memorial (Delhi)


18 kesäkuuta 2006

Päivä kaupungilla

Ensimmäinen päivä ja yö Bangaloressa takana. Kävimme ensin paikallisella pääpoliisiasemalla josa kaksi ryhmämme jäsenistä joutuivat tappelemaan viisumeistaan. Ihanaa kun itselle vaan sanottiin että sullapa on hyvin oltavat kun ei tarvitse edes rekisteröityä (kuten pitäisi jos olisin yli 180 päivää). ISECin eli työpaikkani tiedottaja oli mukana kyttiksellä ja hoiti myös muiden asiat, kaikki saanevat jatkoluvat ja yhden tyypin ei tarvitse mennä takaisin Delhiin josta ei ollut rekisteröitynyt pois kun lähdimme tänne. On se kummaa miten helposti asiat toimivat kun mukana on tyyppi joka tuntee tyyppejä. Vaikea kuvitella että olisimme muuten selvinneet alle puolessa tunnissa ja saannet kaikki asiat (lähes) selviksi.

Kaveri joka haki jatkoa viisumiinsa saikin mielenkiintoisen paperin: registration of house wives -otsikolla. Siitä ei ollut kyse (mutta paperissa oli listattu samat dokumentit kuin viisuminpidennys vaatii muutamalla poikkeuksella). Otsikko kertoo kuitenkin paljon miesten ylivallasta julkisessa elämässä, naisia ei juurikaan nöy kaduilla, kahviloissa jne.

Kyttikseltä jatkoimme matkaa ja kiertelimme massiivisten ja rumien osavaltioparlamentin ja korkeimman oikeuden ohi, josta pääsimme puistoon. Taisin aiemmin mainita, että yksi Bangaloren lempinimistä on Garden City, syytä ei enää tarvitse ihmetellä. Kävelimme Cubbon Parkin läpi, joka lienee hienoin puisto jonka olen ikinä nähnyt. Se kuten moni muukin havainto (kuvia heti kun saan asian jotenkin järkevästi hoidettua) tuntuu luonnollisesti vähän arveluttavalta jos miettii esim. sitä että noin puolet intialaisista lapsista on aliravittuja. Toisaalta Bangaloressa pyöriessä paljon räikeämpiäkin esimerkkejä löytää mistä vaan. Kaupunki on täynnä prameita lasisia rakennuksia jossa it-firmat, pankit ja muut majailevat, ja ympärillä elämä sitten on mitä on. HP-korttelin läpi kävellessämme törmäsimmekin turhautumiseen (minun tulkintani) kun yhden lasitalon ikkunat oli kivitetty.

Jatkoimme iltaa kiertelemällä Bangaloren keskustassa, joka rakentuu Mahatma Gandhi (MG) Roadin ympärille. Löysimme kattoterassikuppilan jossa tärmäsimme pariin irkkuun jotka työskentelevät lepra-potilaiden kanssa. Kutsuivat käymään työ-/asuinpaikalleen johonkin paikalliseen slummin, odotan innolla. Olen toistaiseksi ollut aika erilaisessa ympäristössä kuin mitä itse ajattelin. Pakko myöntää, että onhan se kivaa kun on suihku ja vessa, mutta odotan kyllä kuitenkin näkeväni hivenen erilaista elämisympäistöä.

Törmäsimme myös pariin management-opiskelijaan, jotka taas muistuttivat minua siitä kuinka harva kehitysmaissa tapaastani länkkäristä on ollut mukava. Liittyivät seurueeseen seuraavalla kommentilla: “Mukavaa tavata muita eurooppalaisia, perustetaan iso seurue jotta voidaan pitää yhtä.” Sitten juttu alkoikin mennä rasistiseksi joten keskustelu loppui siihen.

Poistuessamme baarista, monsuunisade, joka on hivenen ajoissa tänä vuonna olikin yllättänyt, joten kotimatka riksassa oli normaalia mielenkiintoisempaa…

Enemmän pelottavista riksoista, ärsyttävistä länkkäreistä ja varsinkin yhteiskunnasta täällä heti kun ehdin, ja ymmärrän vähän enemmän. On vielä aika turisti-olo. Nyt lähden tutustumaan lähiympäristööni, joka on noin 10km:n päässä Bangaloren keskustasta.

Asuinpaikasta

Alla kollegan mailista poimittua asuinpaikastamme:

Anubha wrote:
I am in bangalore the insititute is really beautiful its very green
and great to be in. the weather here is great, it rains and the sun shines bright and it rains again it is located away from the main city so its quite peaceful we have wonderful rooms, single-seater, nice-n-clean bathrooms and cooperative people. I am enjoying with my group, we are seven in the same hostel, the mess and the office is just 20 steps away. We will be off for the initial field work on the 26th of june for five days and will resume later. so far the south indian food is successful at filling our stomachs. Probably we will go seeing bangalore today, and from monday we will attend lectures.

16 kesäkuuta 2006

UNICEF India ja Humayun's tomb

Kuvia ensi kerralla, netti on nyt aivan liian hidas...

Bangalore

Namaste (eli terve)

Kuten otsikosta selviää olen päässyt pois Delhistä. Nimenomaan päässyt, koska ilmasto siellä oli harvinaisen epämukavaa, enkä oikein viihtynyt kauhean hyvin UNICEFin järkkäämässä johdantoseminaarissa jossa sosiaalinen ymparistö painottui small talkkiin. Paljon mielenkiintoisia tyypejä mutta harvan kanssa pääsi oikeasti juttuun kun meininki isossa porukassa oli niin jäykkää. Luennot jotka olivat yleensä mielenkiintoisia oli lähes poikkeuksetta venytettyjä. Ja välilillä palattiin lastentarhaan kun leikittiin kulttuurieroleikkejä ja muuta vastaavaa. Mieleenpainuvinta seminaarissa oli ehdottamasti Dalit-aiheinen luento ja elokuva: Iäm Dalit, How are You? (Dalit = kastiton).

Ohjelma oli aika tiukkaa joten iltaisin ei jaksanut kierrellä kaupunkia kauhean pitkään. Toinen jaksamista rajoittava tekijä oli se että neljästä Delhi-illasta kaksi iltaa ja seuraavat päivät tähän asti ovat menneet vatsakrampeissa ja ripuloidessa / oksennellessa. Onneksi alkaa jo vähän hellittämään… Eikä enää tarvitse lentää vähään aikaan. Saavuimme siis tänään aamulla Bangaloreen lentäen (reilun parin tunnin matka Delhistä). Lentokentällä oli muuten aika tarkat turvatarkastukset, mutta henkkareita ei tarvinnut näyttää ollenkaan.

Nyt siis perillä Bangaloressa, Intian Piilaaksossa, tai Garden Cityssä tai miksi tätä sitten haluaakin kutsua. Asumme ISEC nimisen tutkimuslaitoksen kampuksella, ja työmme samaisessa paikassa alkaa ensi viikolla. Paikka on idyllinen ja vehreä, mutta siellä pitää kuulemma varoa kobria ja muita käärmeitä.

Naa pari kuukautta tulee ilmeisesti menemaan aika tutkimuspainotteisesti, tai silta vaikutti kun ohjelmaa esiteltiin.. Mukavalta vaikuttaa, ollaan menossa jonnekin maaseudulle kiertelemaan ja perehtymaan biodynaamiseen viljelyyn ja kestavan kehityksen malleihin kouluissa. Loman pitaminen nayttaa talla hetkella vahan heikolta, joten pitanee panostaa pidennettyihin vkl reissuihin, varmaankin Mysoreen mutta ainakin Keralaan.

Jätän tällä kertaa tähän ja kirjoittelen ensi kerralla enemmän havainnoista ja huomioista matkan varrella. Nyt on vielä niin veto pois etten jaksa. Enköhän tästä parane.

13 kesäkuuta 2006

Perilla

Vihdoin perilla, viime yo nukkumatta ja koko paiva tanaan seminaarissa. Kirjoittelen paremmin kun ehdin, perinteinen paivakirjani tayttyy jo kovaa vauhtia, eli kirjoitettavaa olisi.

Onneksi saan ensi viikolla koneen kayttooni, niin ei tarvitse seikkailla nettikahviloita etsimassa.

Nyt Delhin viileaan +36 yohon etsimaan sapuskaa.

11 kesäkuuta 2006

Lähtötunnelmia

Pakkaaminen vihdoin hoidettu alta pois, nyt lepoa ja perheen kanssa oleilua ennen aamun lähtöä. Eiliset Street Partyt veivät tehokkaasti voimat joten ihan hyvä levätä. Lento Aeroflotilla Moskovan kautta ja sitten 0030 perillä Delhin mukavan raikkaassa +43C ilmastossa.

Voisin aloittaa tämän kertaisen blogini asiaosuuden kirjoittamalla jotain lyhyttä tietoa Intiasta. Valtava maa, tuntuu huimalta lueskella esim seuraavia lukuja:

Intialaisten osuus (%) maailman väestöstä (UNICEF India):
Lapsiväestö: 19
Alle dollarilla päivässä elävät: 28
HIV-positiiviset: 14
Synnytyskuolemat (maternal deaths): 25
Aliravitut alle 5v. lapset: 34

Eli siis kolmasosa alimman ($/päivässä) köyhyysrajan alapuolella elävistä on Intialaisia. Köyhyysrajasta käsitteenä voi olla montaa mieltä, mutta ainakin se on selvää että ihan hyvin ei mene jos elää alle taalalla päivässä.

Tietoa Bangaloresta jossa tulen viettämään suurimman osan ajastani. Intiaan kolmanneksi suurin kaupunki (wikipedian mukaan), asukkaita noin 6 miljoonaa. Yksi vauraimmista kaupungeista monien suurten IT-firmojen läsnäolon vuoksi. Kaupunkia kutsutaankin Intian piilaaksoksi. Elintasokuilut tulevat siis varmasti olemaan vielä ahdistavamman järkyttäviä kuin muualla...

Vieressä Kerala, hieno esimerkki pyrkimisestä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Paikka jossa ei ole juurikaan ylikansallista yritystoimintaa ja silti sukupuolten välinen tasa-arvo, lukutaito ja terveys ovat ihan muulla mallilla kuin loppumaassa.

Nyt siskon synttärikahveja juomaan. Yritän kirjoittaa mahdollisimman paljon ja liittää kuvia suuremmassa mittakaavassa kuin aiemmin. IT-kaupungissa luulisi senkin onnistuvan.

09 kesäkuuta 2006

Viisumi!

Eilen sain vihdoin viisumin. Ongelmana se, että lento olisi ollut kaksi tuntia ennen viisumin saantia. Harmillista. Onneksi rahallinen menetys jäi suhteellisen kohtuulliseksi kun sain lennot palautettua. Että sellaista.

Nyt odottelen kovasti lähtöä, ja mille päivälle saan lennon. Pikkuhiljaa pitää varmaan aloittaa tavaroidenkin miettiminen ja maitohappobakteerien syöminen. Tällä kertaa ei onneksi tarvita malaria-lääkkeitä, joista kokemukseni eivät ole mitä parhaimmat.

Väliraportointi jääköön sikseen, minun pitää hypätä wikipedian ihmeelliseen maailmaan selvittämään vähän minne olen menossa (Bangalore oli siis kaupungin nimi).

Yritän kirjoitella paikan päältä minkä kerkiän, pitäisi olla huomattavasti helpompaa kuin Sambiasta käsin, ja olettaisin että työpaikallani on netti.

Ensi kertaan,
mecki

02 kesäkuuta 2006

Epätietoisuus

Alan pikkuhiljaa menettämään toivoani Intiaan lähdön suhteen. Työlupaa ei ole vielä herunut, eikä minulle kerrota mitään sen aikatauluista kun se on Intian sisäinen asia.

Toisaalta, eipä tässä kehtaa valittaakaan. Samanlaista olisi etelästä tänne tuleminen, aivan oikein ettei täältä pääse herrana matkustelemaan miten haluaa. Harmittaa vaan kun en hakenut turistiviisumia, olisi ollut kätevämpää...

Ja asiaan. Ihmisten liikkumisen sääntely pitäisi lopettaa; rajat auki!