11 syyskuuta 2006

Poliisi järjesti mellakan

Poliisi järjesti sitten Smash Asem -mielenosoituksen yhteydessä mellakan Helsingin keskustaan. Ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin oli mukavaa lukea Iltalehteä. Jopa kyseinen lehti vaati pääkirjoituksessaan että tapahtumat on selvitettävä perinpohjaisesti.

Itse vietin vajaa kolme tuntia saarrossa. Tuloksena rankka vitutus, paljon valokuvia (joissa ei valitettavasti näy kahta väkivaltaiselta näyttänyttä kiinniottoa joita yritin kuvata kurottaamalla mellakkapoliisirivin yli), koko nimeni kertominen poliisin videokameralle (ja eihän urpo ees ymmärtänyt että Dan voi olla nimi, sitä joutui toistelemaan siinä muutamaankin otteeseen) ja kallioon lähtö pois ahdistavasta keskustasta. Myöhemmin harmitti hivenen etten todistanut ilmeisesti kaikkein ahdistavinta ja mielivaltaisinta tapahtumasarjaa eli mellakkapoliisien työntymistä Kaivopiha/Ylioppilasaukiolle jossa valtaosa ihmisistä ei liittynyt mitenkään anarkismiin, Smash Asemiin tai muuhunkaan vastaavaan. Paskiaiset. Noh, toivottavasti hivenen useampi pikku hiljaa alkaa ymmärtämään ettei poliisi ole ystävä.

Lehti taas raportoi tuttuun objektiivisen luotettavaan tyylinsä siitä kuinka Myanmarin ja Pohjois-Korean korkea-arvoiset virkamiehet ovat ottaneet opiksi siitä kuinka poliisin tulee näyttää muskelia.

Julkisuudessa en ole huomannut mainintaa siitä miten poliisi käytti arvioni (en ole kauhean lahjakas tällaisessa) mukaan 5-7 vuotiasta poikaa kiinniottobussissa miespuolisen henkilön (vaikutti isältä) seurassa, ennenkuin Robocop saattoi hänet maijaan ja toisaalle. Mies ja lapsi tulivat kiinniottobussiin saartorenkaan ulkopuolelta joten herää kysymys minkä takia poliisi päätti tuoda lapsen saarron sisään tiedotusvälineiden eteen. Onneksi kasvot sentään olivat peitettynä tämän päivän Iltasanomissa jossa kaksikko oli kuvissa.

Mielestäni näinkin räikeästi alaikäisen lapsen ollessa mukana poliisi olisi voinut ehkä irroittaa kytän tai kaksi kuljettaaksen lapsen pois paikalta hieman tyylikkämmin, ja tämä tietenkin jos lapsen seurassa olleen henkilön kiinniotto edes on ollut perusteltu.

Vaikuttaa onneksi siltä että fasismin ja poliisivaltion suuntaan menossa Suomi kerrankin on tilanteen edessä jossa asioita ei voi painaa villaisella, tai niin ainakin toivon. Se että toinen iltapäivälehdistäkin toitottaa asiaa pääkirjoituksessaan on lupaava merkki, mutta eipäs nuolaista ennenkuin tipahtaa, voipi olla että totuus muuttu tutkimuksen aikana ja että poliisi tekaisee näyttävän tuomion jollekin käyttäen oikeuslaitosta kumileimasimena. Ja silloin monen taas ei paikalla olleen mieli saattaa taas muuttuu...

Ei kommentteja: