30 syyskuuta 2007

Linnake- vai panoptikon-Eurooppa


Teksti julkaistu Euroopan tulevaisuus -verkkosivuilla

Monet niin sanotut 'laittomat' siirtolaiset ovat elintärkeitä Euroopan taloudelle. Kasvottoman sans-papier massan riisto työmarkkinoilla pitää suomessakin syötävät tomaatit edullisina ja monen eurooppalaisen kodin siistinä.

Käsite linnake-Eurooppa on jo aikoja sitten juurtunut Euroopan unionin maahanmuutto- ja siirtolaisuuskeskusteluun. Turvallisuuden ja valvonnan lisääntyvä painotus pakottaa kuitenkin esittämään jatkokysymyksen: onko linnake jäänyt jo taakse ja Eurooppa siirtynyt keskiaikaisia turvallisuusmekanismeja tiukempiin hallinnanvälineisiin panoptikon-mallin mukaisesti?

Monet siirtolaiset ja turvapaikanhakijat ovat jatkuvan valvonnan alla. Tornista valvominen ei ehkä vertauskuvana osu täysin oikeaan, mutta ajatus tornista kuvaa kuitenkin nykytilannetta hieman paremmin kuin ajatus linnakkeesta. Välimeri on suurilta osin tutkavalvonnassa, tiedustelulentoja ja muuta rajavalvontaa on tehostettu, rajavalvontavirasto Frontex tekee yhteistyötä Europolin kanssa, ja ihmisten koskemattomuuteen kajotaan Eurodac-sormenjälkirekisterin avulla. Tarkkailu on jatkuvaa ja siirtolaiset vailla oikeusturvaa.

Linnake käsitteen osuvia puolia on sen metafora sisä- ja ulkopuolesta. Valikoivan siirtolaisuuden käsite, jota muun muassa Ranskan sisäministeri Nicolas Sarkozy suosii, kuvaa hyvin EU:n eriarvostavaa politiikkaa, jossa ihmisarvo kytkeytyy koulutuksen määrään. Kaikista muista siirtolaisista luodaan uhkakuvia ja esitetään voimakkaasti arvolatautuneita määrittelyjä kuten ”laiton” tai – Suomen sisäministerin suosima – ”turvapaikkashoppailija”. Leimaava kielenkäyttö hankaloittaa jo vaikeassa asemassa olevien siirtolaisten elämää, olivat he sitten "laittomia" tai eivät. Virallinen Eurooppa ei halua "heitä" muurien sisäpuolelle.

Tästä huolimatta ajatus linnakkeesta siirtolaisuuskeskustelua määrittävänä diskurssina on kuitenkin monella tavalla ongelmallinen. Vaikka linnakkeen laskusiltoja nostetaan esimerkiksi tiivistämällä raja-aitoja Espanjalle kuuluvien Ceutan ja Melillan erillisalueilla ja vaikka Eurooppaan tuloa vaikeutetaan viisumikäytäntöjä tiukentamalla, ajatus linnakkeesta jää silti ontoksi. Valvontaa ulkoistetaan yhä enemmän kolmansiin maihin kuten Libyaan, jossa Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulleita Eurooppaan pyrkijöitä säilötään vankiloissa mielivaltaisesti. Muita esimerkkejä ulkoistamisesta ovat muun muassa EU:n Ukrainaan lähettämät tarkkailijat, monen Afrikan maan aluevesillä partioivat rajavalvontapartiot ja lentoyhtiöiden ulkoeurooppalaisille lentokentille palkkaamat omat tarkastajat. Euroopan haukansilmä ulottaa siis katseensa yhä kauemmas, aivan kuten panoptikonkin tekee.

Murtumia muurissa?

Suurin ongelma linnake-diskurssin käytössä on sen toimimattomuus Euroopassa asuvien siirtolaisten kuvaajana. Saattaa nimittäin olla, että muurissa on reikä? Monet niin sanotut "laittomat" siirtolaiset ovat elintärkeitä Euroopan taloudelle. Kasvottoman sans-papier massan riisto työmarkkinoilla pitää suomessakin syötävät tomaatit edullisina ja monen eurooppalaisen kodin siistinä. Ulkoisesti EU antaa ymmärtää, että sen rajat ovat tiiviit ja että tänne ei ole tulemista, jos et satu olemaan huippukoulutettu. Todellinen tilanne on toisenlainen. Kukaan ei tiedä "laittomien" siirtolaisten tarkkaa lukumäärää, mutta EU-lähteiden mukaan Unionin alueelle saapuu laittomasti vuosittain noin 500 000 ihmistä.1 Tilannetta kuvaa hyvin myös se, että Euroopasta karkotetaan joka vuosi noin 200 000 ihmistä.2 Lisäksi noin 400 000 henkilöä saa vuosittain karkotuskäskyn, joka usein ajaa heidät maan alle. Muureissa vaikuttaisi olevan reikiä.

Muut EU-maat ovat ryöpyttäneet Espanjaa siitä, että maa on regularisoinut yli 700 000 "laitonta" siirtolaista antamalla heille oleskelulupia. Tämä kuulemma antaa väärän signaalin afrikkalaisille siirtolaisille, jotka pyrkivät yhteiselle vapauden, turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden alueellemme, esimerkiksi Gibraltarin, Kanariansaarten tai Italian Lampedusan kautta. "Laittomien" siirtolaisten joukko ei kuitenkaan regularisoinninkaan myötä ole kadonnut mihinkään, ja regularisointiohjelmassa on paljon ongelmakohtia. Ehtona regularisoinnnille on, ettei maahanmuuttajan työnantaja viimeisen kahdentoista kuukauden aikana ole rikkonut ulkomaalaislakeja tai saanut merkintää maahanmuuttajien huonosta kohtelusta. Kaikkein haavoittuvimmat jäävät siis helposti regularisoinnin ulkopuolelle, ja linnake-diskurssin suojassa jatkuu talouskasvu, joka perustuu vailla mitään oikeuksia olevien ihmisten riistoon. Toivottavasti muurit romahtavat päättäjien päälle mahdollisimman pian.

Valoisa tulevaisuus?

Turvapaikan hakemisen rinnalla on olemassa hyvin vähän laillisia keinoja saapua EU:n alueelle. Viisumin tai työluvan saanti on usein mahdotonta lähtömaasta käsin. Näin ollen vaihtoehdoiksi jäävät "laiton maahantulo" tai turvapaikanhaku. Välimeren tuhannet hukkumiskuolemat osoittavat, miten vaarallista "laiton" siirtolaisuus on. Taloudellinen eriarvoisuus ja epätoivoiset elinolot monessa maailman maassa aiheuttavat jatkossakin siirtolaisuutta ja uhkarohkeita yrityksiä saapua Eurooppaan. Tilanne ei ole millään tavalla uusi, eikä se myöskään tule muuttumaan. Sen sijaan politiikan olisi muututtava. EU:n velvollisuus olisi turvata alueelleen pyrkivien ihmisten turvallisuus, ja olisi EU:n oma etu luoda liikkuvuudelle laillisia keinoja. "Laiton" maahanmuutto aiheuttaa harmaata taloutta ja sosiaalisia ongelmia ihmisten painuessa maan alle. Siirtolaisuus olisi palautettava politiikan asialistalle muunakin kuin ongelmana. Se olisi otettava tosiasiana, joka ei tule muuttumaan. Lisäksi ihmisten vapaa liikkuvuus on oikeus, joka myös EU:n tulisi turvata.

Nykytilanteesta herää kysymys: pitävätkö EU-päättäjät tilannetta suotavana? Monet työnantajat ainakin pitävät. "Laittomat" työntekijät eivät aiheuta ihmeempiä kuluja, ja he pitävät yrittämisen kannattavana suostumalla vaihtoehtojen puutteessa mihin tahansa työolosuhteisiin. Samalla muutkin kärsivät, kun verotuloja jää saamatta ja kun työolot kurjistuvat paperittoman työvoimareservin tarjotessa halvempia vaihtoehtoja.

Maataloustuki- ja kauppajärjestelmät sekä EU:n massiiviset kalastuslaivueet useiden Afrikan valtioiden aluevesillä ajavat maanosan asukkaita köyhyyteen ja ovat suuria siirtolaisuuden osasyyllisiä. Tästä ja monesta muustakin syystä siirtolaisuutta ja vapaata liikkuvuutta ei tulisi pitää muuna kuin kaikkien ihmisten perusoikeutena. Jos EU kuitenkin haluaa hillitä kontrolloimattomaksi mieltämänsä ”siirtolaistulvat”, tällekin löytyy kokeilunarvoisia keinoja. Työlupien myöntäminen EU:n alueelle jo lähtömaissa voisi tehokkaasti vähentää "laittomiksi" joutuvien ihmisten määrää.