30 elokuuta 2009

Vasemmistonuoret: Sisäministeriön ja SPR:n on noudatettava yhdenvertaisuuslakia

Vasemmistonuoret tuomitsee Suomen Punaisen Ristin (SPR) ja Kontioniemen kyläyhdistyksen välisen sopimuksen, jonka perusteella Kontiolahden Kontioniemen vastaanottokeskuksen asukkailta on rajoitettu pääsy kunnan yleiselle jalkapallokentälle.

Ylen uutisten mukaan SPR on Kontioniemen kyläyhdistyksen painostuksen vuoksi suostunut tekemään julkisten alueiden käyttöä rajoittavan sopimuksen.

“Edellisen kerran jalkapallokentillä luotiin omaa pakolaispolitiikkaa Helsingin Kontulassa vuonna 1997, kun bussilastillinen skinejä hyökkäsi aseistautuneina somalien kimppuun Sakaran kentällä. Haluaako Kontioniemen kyläyhdistys ‘omalla pakolaispolitiikallaan’ lietsoa vastakkainasettelua kantaväestön ja turvapaikanhakijoiden välillä?” ihmettelee Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakso.

Vasemmistonuorista on pöyristyttävää, että humanitäärinen järjestö SPR on voinut suostua yhdenvertaisuutta loukkaavaan sopimukseen. Vasemmistonuoret vaati Sisäministeriötä irtisanoutumaan Kontiolahden käytännöistä.

“Mikäli Punainen risti ei noudata itse asettamiaan pakolaistyönsä perusarvoja, joiden mukaan turvapaikanhakijoita on kohdeltava oikeudenmukaisesti ja inhimillisesti, on Sisäministeriön siirrettävä vastaanottokeskukset suoraan kunnille”, Koivulaakso vaatii.

26 elokuuta 2009

Budjettineuvottelut ja solidaarisuuden syöksykierre

Syksy on aina vilkasta aikaa politiikassa. Tällä hetkellä sitä valitettavasti ohjaavat oikeistovoimat. Kun hallitus asteli elokuussa Säätytaloon budjettiriihikokoukseen, Suomen pankin portailla osoitettiin mieltä oikeudenmukaisemman budjetin puolesta. Tarkemmin sanottuna sen puolesta, että kasvavat tuloerokuilut kurottaisiin umpeen nyt ja tulevaisuudessa tehtävien päätösten avulla.

Mielenosoitus toi myös esiin, miten hallitus on käymällä sisäisesti ristiriitaista keskustelua ja jatkuvasti tuomalla pöytään uusia esityksiä arvonlisäveron muutoksesta onnistunut häivyttämään julkisuudesta oikeita ristiriitoja. Tuloerot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvaneet Suomessa eniten kaikista OECD-maista. Kaikki tämä on tapahtunut jo ennen kuin nykyisen laman seuraukset edes näkyivät ja tilanteessa, jossa bruttokansantuote on lähes kaksinkertainen viime laman aikoihin verrattuna.

Olemme luisumassa sosiaaliturva-ajattelusta kohti köyhäinapua. Helsingissä lähes 32 000 kotitaloutta ja 48 000 henkeä elää toimeentulotuen varassa. Tämä tuloerojen kasvu Suomessa perustuu pitkälti vuonna 1993 toteutettuun verouudistukseen, jonka seurauksena pääomatulojen verotusta kevennettiin.

Samaan aikaan Suomi on monessa mielessä vauraampi kuin koskaan. Bruttokansantuote on lähes kaksi kertaa korkeampi kuin ennen 1990-luvun lamaa.

Valitettavasti valtava talouskasvu ei ole tuonut lisää hyvinvointia. Selitys tälle on yksinkertainen: talouden mittarit eivät millään tavalla ota huomioon hyvinvointia. Tähän on ehdottomasti keskityttävä, kun vaadimme lisää demokratiaa talouteen – meidän on vaadittava ihmisten määräysvaltaa pääoman vallan sijaan.

1990-luvulla leikkaukset tehtiin yksityistämällä julkista sektoria. Siirtyessään julkisesta yritystoiminnaksi palvelut nostavat bruttokansantuotetta ja kasvattavat voittoja. Julkinen valta on siis omalta osaltaan osallistunut BKT:n kasvattamiseen heikentämällä peruspalveluita. Tämän takia on ilmeistä, että päätöksentekoon on tuotava lisää mittareita, jotka paremmin kuvaavat palvelutasoa. Meidän on luotava ne mittarit, sillä porvarit eivät sitä tee.

Samaan aikaan on ilmeistä, että verotuksen painopisteitä ja talousjärjestelmää on muutettava. Kun maailmalla liputetaan lisäsääntelyn ja elvyttämisen – sosialististen ratkaisujen – puolesta, täällä mennään päinvastaiseen suuntaan. Suomesta pyritään vireillä olevan lakimuutoksen avulla tekemään veroparatiisi. Lain tarkoitus on luoda ulkomaisille sijoittajille mahdollisuus toimia hallintarekisterin kautta pelkästään asianhoitajan välityksellä ilman, että omistaja olisi tiedossa.

Tämä loisi myös suomalaisille firmoille entistä parempia keinoja veronkierrolle. Esitys osoittaa, miten vähän nykyhallitus piittaa harmaasta taloudesta, kunhan voitot vaan kasvavat.

Suomessa kierretään veroja noin yhdeksän miljardin edestä vuodesta, lähes saman verran kuin valtionvelka kasvaa laman repivissä kourissa. Suomen tulisi panostaa päinvastaiseen ja säätää laki käänteisestä arvonlisäverosta, jotta työntekijöiden, etenkin siirtotyöläisten, oikeuksia ei voida polkea ihan miten sattuu. Käänteisessä arvonlisäverotuksessa päätilaaja vastaa myös siitä, että alihankkijoiden asiat ovat kunnossa.

BKT:n valtava kasvu ja eriarvoistumisen jyrkkeneminen samaan aikaan, osoittaa ettei hyvinvointi kasva talouskasvua lisäämällä. Sen sijaan työtä olisi jaettava tasaisemmin ja nostettava samalla pienimpiä palkkoja nostetaan. Jos tätä ei onnistuta tekemään, on myös erittäin haastavaa saada nostettua sosiaaliturvan tasoa, joka olisi ensisijaisen tärkeää tuloerojen kasvaessa ja syrjäyttämispolitiikan vallitessa. Viime vuosina uudelleen puhjennut perustulokeskustelu on merkittävä keskustelunavaus tämän asian ympärillä.

Toimeentulon laajentamisvaatimusten haasteeksi nousee tietenkin rahoitus. Asiaa voi lähestyä tasa-arvon, solidaarisuuden ja mahdollisimman tasaisen tulonjaon ihanteilla ja käytyjen kamppailujen kautta, mutta ihan yhtä lailla taloudellisin argumentein.

Edellistä edustaa argumentti ”otetaan rikkailta ja annetaan köyhille se on oikeudenmukaista”. Tämä tarvitsee tuekseen päätösvaltaa. Valtaan pääseminen on vasemmistolle haaste, ja se on sanottavaa ääneen. Meidän on oltava vasemmisto joka pyrkii valtaan.

Kriisin syventyessä meillä on kaikki avaimet käsissämme myös taloudellisten argumenttien kohdalla; kapitalismiin sisäänrakennetut kriisit johtuvat nyt, kuten usein ennenkin, ylikasautumisesta eli voittojen liian suuresta osuudesta suhteessa palkkatuloihin. Tämäkin on sanottava ääneen.

Kapitalismista on uskallettava puhua – siinä ei ole mitään vanhanaikaista. Se on juuri nyt ajankohtaisempaa kuin pitkään aikaan.

25 elokuuta 2009

Tietoverkkokysymyksissä on kyse myös tuotantosuhteista ja rahasta

Electronic Frontier Finland järjesti Assembly-tietokonefestivaalin yhteydessä 8.8.2009 tietoyhteiskuntapaneeln teemalla “syyllinen kunnes toisin todistetaan?” Tapahtuma innoitti ao. tekstin, joka julkaistiin Kansan uutisissa 25.8.

Tietoverkkokysymyksissä on kyse myös tuotantosuhteista ja rahasta

Internet on tämän ajan villi länsi vailla lakeja, mutta täynnä ihmisiä. Jos demokraattisesti valitut elimet eivät tunne netin erityispiirteitä, jää lakien saneleminen helposti media- ja teknologiakorporaatioille. Suomalaisia esimerkkejä ovat yksityisyydensuojaa polkeva Lex Nokia ja tekijänoikeuslait suuryritysten käsikassaraksi muuttanut Lex Karpela.

Aluksi on todettava, että erottelu sähköisiin ja muihin perusoikeuksiin on teennäistä. On vain perusoikeuksia, ja sähköinen maailma on osa muuta maailmaa. Verkkoon tarvitaan jokamiehenoikeuksia siinä missä muuhunkin yhteiskuntaan.

Jako oikeuksiin ja sähköisiin oikeuksiin on kuitenkin olemassa. Sähköisten oikeuksien yhteydessä on tärkeää esittää kysymys, luotammeko viranomaisiin varauksettomasti. Ja luotammeko siihen, että luotamme viranomaisiin varauksettomasti myös tulevaisuudessa? Globaalien tietoverkkojen maailmassa tämä tarkoittaa tietenkin myös Ruotsin, Saksan tai vaikka Kiinan viranomaisia. Emme voi edellyttää esimerkiksi Kiinan viranomaisilta perusoikeuksien noudattamista jos myös itse poljemme niitä.

Kiinassa Google sensuroi hakutuloksia ja blogeja ja Yahoo paljastaa toisinajattelijoita viranomaisille. Nokia Siemens on rakentanut Iranin valtiolliset vakoiluverkostot ja Saksassa vasemmistoaktivisteja on vangittu Skype-puheluiden perusteella. On kysyttävä, haluammeko tätä myös Suomeen.

Toisaalta sähköisissä oikeuksissa ja tietoverkkokysymyksissä ei ole kyse ainoastaan etiikasta, kyse on myös tuotantosuhteista ja rahasta. Elämme yhteiskunnassa jossa tieto on rahaa, ja raha on valtaa. Tästä seuraa yksinkertaisesti, että tiedosta, jota digitaaliformaatissa voisimme monistaa rajattomasti, tulee niukaksi tehtävä hyödyke.

Koska useat ansaintalogiikat perustuvat tiedon rajaamiseen, tarvitaan myös hallintavälineitä, joista nykyisellään siis säädetään yhä enenevissä määrin laeilla. Näitä ovat niin yliopistolaki, tekijänoikeuslaki kuin Lex Nokiakin, jota todennäköisesti tullaan käyttämään takaporttina tiedostokopioijien vainoon. Jos ja kun tiedostojen lataaminen omaan käyttöön jälleen laillistetaan, on tärkeää myös miettiä miten turvataan tekijänoikeuksista nykyään elantoonsa saavien toimeentulo. Paras vaihtoehto tähän olisi kerätä verotuksen kautta varoja nykyisen Teoston ja muiden tekijänoikeusmaksujen sijaan ja samalla vapauttaa kopiointi.

Meidän tulee vaatia oikeutta tietoon ja avoimuuteen, mikä tietenkin tarkoittaa oikeutta vapaisiin tietoverkkoihin ja vapaan lähdekoodin ohjelmiin, jotta ainakin tiedämme, miten meitä valvotaan, jos niin tehdään. Vapaa lähdekoodi tarkoittaa, että kuka tahansa voi nähdä, miten tietokoneohjelma toimii. Tällöin valtiot eivät voi vahingossa ulkoistaa kansalaisoikeuksien polkemista ohjelmistotaloille. Avoimuuden tärkeys näkyy viimeistään nyt, kun kolmeen kuntaan syntyy pysyvä demokratiavaje sähköisen äänestämisen ja sen jälkipyykin johdosta.

On esitettävä konkreettisia vaatimuksia perusoikeuksien turvaamiseksi ja kamppailtava niiden puolesta. Tällaisia vaatimuksia ovat esimerkiksi, että julkinen sektori siirtymäajan jälkeen ryhtyy käyttämään avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, kuten osavaltiohallitus Baijerissa on jo tehnyt. Lisäksi on vaadittava, että oikeutta yksityisyyteen noudatetaan verkossa yhtä lailla kuin kirjesalaisuutta ja kotirauhaa. Tutkimusten mukaan vain 53 prosenttia nuorista kokee olevansa osa yhteiskuntaa. Tämä johtunee siitä, että vähintään yhtä suuri osa nuorista on jokapäiväisen viihdekulutuksensa ja Suomen tekijänoikeuslain myötä leimattu rikollisiksi.

Ideologisen eron ja hallintapyrkimyksen lisäksi ongelmana on myös päättäjien laaja-alainen ymmärtämättömyys tietoverkkojen toiminnasta. Esimerkiksi sensuurilistat ovat äärimmäisen helposti kierrettävissä ja käyttäjän omat tiedot ovat salattavissa. Epäsosiaaliset elementit, jotka kuulemma vaanivat verkossa, osaavat joka tapauksessa tehdä pahojaan ohi isonveljen. Yksityisyyden suojan purkamisen suurimmaksi kärsijäksi jäävät aina peruskäyttäjät eli valtaosa väestöstä.

Nykyhallitus luo omilla toimenpiteillään laaja-alaista digitaali- ja oikeuskuilua kansalaisten välille. Tämän on muututtava. Lex Nokia on kumottava ja on viipymättä säädettävä laki oikeudesta yksityisyyteen tietoverkoissa. Lisäksi tekijänoikeuslaki, joka käytännössä tekee sukupolvesta verkkolataajia rikollisia, on kumottava välittömästi. Vasemmistoliiton tulee olla edelläkävijä tässä asiassa ja viipymättä valmistella oma tietoyhteiskuntaohjelmansa, jotta puolueestamme tulee ensimmäinen uskottava tietoyhteiskuntapuolue. Viimeistään oikeusministeri Braxin sähköiseen äänestykseen liittyvien toilailujen jälkeen lienee selvää, että vihreät eivät ole sitä.

21 elokuuta 2009

Vihreän kapitalismin umpikuja

Teksti julkaistu pienin muutoksin Vihreässä langassa 21.8.

Ekologinen kriisi on tosiasia, ilmastonmuutoksen uhasta ollaan liikuttavan yksimielisiä ja lukuisat tieteelliset raportit osoittavat, että hiilineutraaliuteen olisi päästävä ennen vuotta 2050, eikä ilmasto saisi lämmetä kahta astetta enempää. On siis kysyttävä, mitä on tehtävä?

Hyödyntämättömät biomassan, tuulisähkön ja aurinkolämmön voimavarat mahdollistaisivat niiden osuuden energiantuotannosta kolminkertaistamisen Suomessa. Maailmanlaajuisesti uusiutuvien energiamuotojen potentiaali ylittää ihmiskunnan energian käytön reippaasti. Kyse on siis poliittisesta tahdosta ja ratkaisumalleista. Julkisuudessa keskustellaan kovasti siitä onnistutaanko tämä tahto löytämään joulukuiseen Kööpenhaminan COP15-kokoukseen mennessä. Toisaalta kuka enää uskoo kansainvälisen konferenssien muutosvoimaan? Viimeksi huippukokouksessa on saatu menestystä Seattlessa, jolloin mielenosoittajat sulkivat kokouksen, eikä eliitti päässyt tekemään surkeita päätöksiä. Heiligendammissa kun huippukokousmielenosoittajat olivat vahvoja, G8-johtajat keksivät nerokkaan strategian, ja rupesivat hekin korostamaan ilmastonmuutoksen tärkeyttä.

Ilmastonmuutokseen vakavasti suhtautuvien riveissä ollaan onneksi lähes yksimielisiä siitä, että luonnonvarojen kulutusta pitää vähentää merkittävästi lisäämällä energiatehokkuutta ja siirtymällä uusiutuviin energialähteisiin. Tämä ei kuitenkaan riitä, minkä vuoksi toiset esittävät vaihtoehdoiksi uudenlaisen talous- ja yhteiskuntajärjestelmän luomista, kapitalismin horisontin ylittämistä, toisten julistaessa markkinoiden auvoisuutta.

Viimekeväisessä Kapitalismi09-tapahtumassa saatiin mallia molemmista. Saksalaisen tutkijan Tadzio Müllerin mielestä olemme tienneet planeettamme heikkenevästä tilasta jo 1970-luvulla ilmestyneestä Kasvun rajat -teoksesta lähtien, eikä kapitalismi ole silti muuntautunut ympäristöystävällisemmäksi. Hän todisti väittämänsä sillä, että viime vuosina kasvihuonepäästöt ovat vähentyneet merkittävästi ainoastaan itäblokin ja sen teollisuustuotannon romahduksen yhteydessä ja tämänhetkisen talouskriisin seurauksena. Oras Tynkkynen puolestaan esitti, että markkinat ovat ainoa tapa reagoida ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin tarpeeksi nopeasti ja väitti Tadzion esittämän talouskasvun rajoittamisen koituvan kaikkein köyhimpien maksettavaksi. Tynkkysen analyysi on siinä mielessä oikea, että köyhyys ja muu riisto kulkevat jo nyt käsi kädessä ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien kanssa globaalissa Etelässä.

Arvioidaksemme keskusteluja viherkapitalismista, joka perustuu päästökauppaan ja tariffeihin meidän on ensin tarkasteltava käsitteitä itseään. Yksinkertaistettu katsantokanta, jossa kapitalismi on yhtä kuin markkinat ei selitä sitä monimutkaista yhteiskuntasuhteiden verkkoa jossa elämme. Kapitalismi toimii yhtälailla poliittisella kentällä kuin pörsseissä, kaupoissa tai päästökaupoissa. Markkinat ovat jatkuvasti kasvaneet tietyn poliittisen suojauksen kehyksessä. Siksi kuulostaa täysin utopistiselta, että kehitys, joka on viimeisen 30 vuoden aikana johtanut yhä suurempiin voittoihin ja epätasaisempaan tulonjakoon yhtäkkiä voitaisiin kääntää ympäri hyödyttämään ympäristöä tai ihmiskuntaa. Yhteiskunnalliset voimasuhteet eivät ole muuttuneet vaikka uusliberalismi ideologiana onkin tehnyt tilaa globaalille keynesiläisyydelle. Pääoman kasautumisen ja talouskasvun logiikka elävät yhtä vahvana kuin aikaisemminkin. Tämän takia vihreän kapitalismin ajatus yhdistettynä ”yhteiseen etuun” on ihan yhtä, tai jopa enemmän, utopistinen kuin mikään muu malli päästöjen hillitsemiseksi.

Miten samat päättäjät, jotka päättävät rakentaa lisää kallista eli kannattamatonta ydinvoimaa, voisivat luoda tariffijärjestelmän, joka oikeasti ohjaa kulutuksen esim. tuulivoimaan ja tekee sen tarpeeksi nopeasti? Tai Suomen mittakaavalla, miten lainsäätäjien, jotka tiputtavat autojen hintaa 80 %:ssa tapauksista ja puolustavat turvetta, kuvitellaan löytävän ilmastosävelet? Miksi markkinat eivät ole toimineet esimerkiksi köyhyyden vähentämisessä kuten oikeistolaiset ideologit ja taloustieteilijät perustelivat finanssisääntelyn vapauttamista? Esimerkkejä voisi jatkaa, kapitalismi ei voi turvata yhteishyvää.

Loppupeleissä kyseessä on yksinkertaisesti siitä, haluammeko ratkaista ilmastonmuutoksen sääntelyllä ja globaalilla uusjaolla vai sillä, että luomme uuden tilan keinottelulle päästökaupan laajentamisella ja windfall-voittojen avulla ja hilaamalla kaiken energian hintaa ylös tariffeilla. Se jos joku on sosiaalisesti epäoikeudenmukaista.
Mikäli olemme aidosti huolissamme ilmastonmuutoksesta, meidän on lopetettava nykyisen kaltaisen talouskasvun tukeminen, maksettava takaisin merkittävää ekologinen velka Pohjoisesta Etelään ja lopetettava ruokadumppaus. Samalla valtiot on saatava tuottamaan tarpeeksi puhdasta energiaa. Tarvitsemme kansainvälisiä hiili- ja öljysulkusopimuksia päästövähennystavoitteiden tueksi. Markkinoiden hehkuttaminen tuntuu tässä yhteydessä täysin käsittämättömältä ja argumentti heikoista päästökauppamalleista yhtä absurdilta kuin onneksi jo naurunalaiseksi käyneet oikeistoliberaalien hokemat siitä, etteivät markkinat ole vielä tarpeeksi vapaita.

Uudenlaiset yhteiskuntamallit eivät synny ilman kamppailua. Voimme saavuttaa jonkin kestävän ratkaisun ainoastaan globaalin liikkeen avulla, joka asettuu radikaalisti nykyistä kestämätöntä elämäntapaa sekä talousjärjestelmää vastaan ja yhdistää Etelän ja Pohjoisen ihmiset ja vastarinnan. Vasemmistonuoret ja monet suomalaiset ympäristöjärjestöt ovat osa tätä prosessia matkustaessaan COP15-kokoukseen joulukuussa. Toivottavasti Kööpenhaminasta tulee uusi Seattle ja myös vihreät valitsevat protestin, eikä talousliberalismin tien.

Tavoitteiksi on asetettava, että fossiiliset polttoaineet jätetään maahan, uraani louhimatta ja sademetsät hakkaamatta. Suomeksi sanottuna meidän on yhä useammissa tapauksissa jätettävä auto ostamatta, rakennettava tiiviimmin ja kuljettava junalla lentokoneen sijaan. Tai kuten sosiologian professori Walden Bello toteaa: ”ilmastonmuutos on paitsi uhka, myös mahdollisuus toteuttaa talousjärjestelmiä, jotka eivät perustu feodaaliseen vuokrankiskontaan tai pääomien kasaamiseen ja luokkariistoon, vaan oikeudenmukaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen.”

18 elokuuta 2009

Vasemmiston tehtävä on siirtyä liikkeestä valtaan

Vasemmistolainen politiikka on viimeisten vuosikymmenien aikana edistänyt tasa-arvoa, moniarvoisuutta, vapautta ja demokratiaa. Oikeistohallitusten valtakaudella meidän on kuitenkin palattava juurillemme ja puhuttava yhä enemmän materiaalisista eduista edellä mainittujen positiivisten arvojen rinnalla.

Meidän on puhuttava vallasta ja siihen pyrkimisestä. Valta kuuluu kansalle, ja tässä tilanteessa ennen kaikkea taloudellinen valta.

Nykyinen hyvinvointiyhteiskunta syntyi käytyjen kamppailujen kompromissiksi. Nyt pitää esittää uudet vaatimukset ja kamppailla niiden puolesta.

Tuloerot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvaneet Suomessa eniten kaikista OECD-maista. Kaikki tämä on tapahtunut jo ennen kuin laman seuraukset edes näkyivät. Olemme luisumassa sosiaaliturva-ajattelusta kohti köyhäinapua. Helsingissä lähes 32 000 kotitaloutta ja 48 000 henkeä elää toimeentulotuen varassa. Tuloerojen kasvu Suomessa perustuu pitkälti vuonna 1993 toteutettuun verouudistukseen, jonka seurauksena pääomatulojen verotusta kevennettiin.

Nyt, kun talouskriisin seuraukset jo näkyvät, kapitalistit yrittävät jatkaa työläisen nöyryyttämistä yhä uusilla ryhtiliikkeillä. Suomesta halutaan liputtaa pääomat veroparatiiseihin sallimalla rahastojen hallintarekisteröinti. Jälleen kerran perusteluna on kilpailukyky.

Herääkin kysymys, miten vasemmisto aikoo vastata tähän. Porvaripuolueet ajavat häikäilemättömästi suurpääoman, eli kapitalistien etuja. Meidän on ajettava työläisten, pienyrittäjien, opiskelijoiden, eläkeläisten, pätkätyöntekijöiden – kaikkien prekaarien etua. Ei etujoukkona kenenkään puolesta vaan näiden ihmisten kanssa.
Maailma rakentuu yhteiskunnallisista ristiriidoista: työn ja pääoman ristiriidasta, pääoman ja ympäristön ristiriidasta. Näissä konflikteissa on voittajia ja häviäjiä. Meidän on pyrittävä poliittisiin voittoihin.

Vasemmistonuoret aikoo aloittaa työläistutkimuksen hengessä Ilmianna pomosi -kampanjan syyskuussa, osallistua lokakuussa asunnottomien yön laajaan kansalaisrintamaan sekä ottaa osaa uuden kapitalismikriittisen ympäristöliikkeen synnyttämiseen Kööpenhaminan ilmastokokouksessa joulukuussa.

Keskeistä on, että vasemmisto jalkautuu ihmisten arkeen ja kamppailee epäkohtia vastaan. Meidän tulee miettiä, miten yhteiskunnallisten liikkeiden kirjo voi saada poliittisen vallan. Jos puolue onnistuu tässä, sillä voi olla tuhansia käsi- ja jalkapareja.

Uutta yhteiskunnallista ohjelmaamme on alettava rakentaa ruohonjuuritasolta ja siihen on sisällytettävä itsemääräämisoikeuden laajennuksia. Näistä merkittävimpiä on perustulo, jonka keskeisiä funktioita ovat työajan lyhentäminen eli työn jakaminen ja työntekijöiden neuvotteluvoiman parantaminen.

Siirryttäessä perustuloon ei tule rapauttaa ansiosidonnaista mallia. Ensimmäinen askel tällä tiellä on perusturvan korottaminen, joka on tehtävä välittömästi.

Valitaan selvästi puolemme ihmisten itsemääräämisoikeuden ja hyvän elämän puolesta, pääomaa vastaan – niin kampanjoissamme kuin arjessammekin. Vasemmistonuoret haastaa puolueen mukaan kaduille ja ihmisten keskuuteen rakentamaan liikettä ja siten kasvattamaan kannatustaan.

03 elokuuta 2009

Euroopan Vasemmistopuolueen kesäyliopisto

Teksti kirjoitettu yhdessä Laura Tuomisen kanssa ja julkaistu Kansan Uutisissa 3.8.2009

Teemoina kapitalismin ja vasemmiston kriisit

Euroopan vasemmistopuolue ja vasemmistolaisten ajatushautomoiden yhteistyöverkosto Transform! Europe järjestivät heinäkuun 23.–26. päivä yhteistyössä Espanjan kommunistisen puolueen sekä vasemmistoliittouma Izqueirda Unidan kanssa Euroopan vasemmiston neljännen kesäyliopiston Valenciassa.




Seminaarin avajaispuheissa Valencian kommunistipuolueen puheenjohtaja Marga Sanz toivotti yli 100 osallistujaa 15 maasta tervetulleiksi tekemään Valenciasta Euroopan vasemmiston pääkaupunkia neljäksi päiväksi. Kesäyliopiston pääteemoiksi nousivat vasemmistopolitiikan näköalat EU-vaalien jälkeen ja talouskriisin vaikutukset yhteiskuntaan ja vasemmistoon.

Kapitalismin kriisistä talousdemokratiaan?

Saksalaisen Sozialismus-lehden Richard Detje avasi kriisikeskustelun tuomalla esiin, että kriisiä analysoidaan virheellisesti korostamalla Yhdysvaltojen roolia ja vähättelemällä talouskriisin vaikutusta Eurooppaan ja muihin teollistuneisiin maihin.

OECD:n ennusteen mukaan maailmankauppa romahtaa vuoden 2009 aikana 16 prosenttia. Tämä vaikuttaa eniten vientivetoisiin talouksiin, kuten Kiinaan, Japaniin, Saksaan ja myös Suomeen. Kiina, maailman nopeimmin kasvava talous, on Detjen mielestä ainoa maa, joka reagoi kriisiin sen vaatimalla vakavuudella. Kiina sijoittaa 7 prosenttia kansantulostaan investointeihin, joilla se pyrkii luomaan uusia sisämarkkinoita massiivisen vientinsä tueksi.

Seminaarin alustajat olivat lähes yksimielisiä siitä, että finanssikriisi johtuu ylikasautumisesta ja pörssitalouden roolista talouskasvun moottorina. Kriisin varsinaiseksi ytimeksi Detje määritti kuitenkin palkkojen suhteellisen pudotuksen läntisissä teollisuusmaissa. Nykyinen malli ei ole johtanut uusiin investointeihin vaan alati kasvaviin voittoihin.

Samaan aikaan palkkataistelujen käyminen on äärimmäisen vaikeaa, kun työttömyys Euroopassa kasvaa OECD:n mukaan 50–80prosentilla aikavälillä 2008–2010. Kriisistä puhuttaessa käytettiinkin useita puheenvuoroja, joissa pohdittiin Aay-liikkeen suhdetta vasemmistoon. Yksimielisiä oltiin lähinnä siitä, ettei työtaisteluja voi erottaa muista poliittisista taisteluista, jotka liittyvät esimerkiksi eläkkeisiin tai sosiaaliturvaan. Myös työajan lyhentäminen nähtiin keskeiseksi keinoksi vähentää työttömyyttä.

Espanjan kommunistipuolueen Maite Molan mukaan taloutta käsiteltäessä on otettava huomioon sukupuolivaikutukset. Talouskriisin edetessä Espanjassa naisten työllisyys on muodollisesti kasvanut, mutta vain siksi, että parempipalkkaiset miestyöntekijät on irtisanottu ensin. Naiset työskentelevät edelleen selvästi heikommalla palkalla ja työehdoilla kuin miehet. Naisten vastuulla on myös yhä palkkatyön ulkopuolella tapahtuva hoiva.

Kapitalistinen järjestelmä uhka ihmiskunnalle

Ecuadorin entisen valtiovarainministerin Pedro Paezin mielestä kapitalistinen järjestelmä on ekologisen kriisin myötä jo uhka ihmiskunnalle. Paez peräänkuuluttikin tuhoisan liikapääoman hävittämistä. ”Tämä tulee vaikuttamaan kansainväliseen työnjakoon ja siihen kuka tuottaa mitä tässä maailmassa”, Paez haastoi yleisöään. Die Linken Bernd Barenbergin mukaan kriisin keskellä on kysyttävä minkälaista teollisuutta halutaan elvyttää. Juuri tällä hetkellä työllistävien alojen kuten autoteollisuuden ylläpitäminen keinolla millä hyvänsä ei ole välttämättä kestävää ja tulevaisuuteen katsovaa.

Koska voitot suhteessa palkkoihin ja tuottavuuteen ovat kasvaneet merkittävästi 1970-luvulta lähtien, on kulutusta rahoitettu yhä enemmän lainalla. Valtioiden velkaantuminen ei eroa tästä juurikaan. Nähtäväksi jääkin mitä tapahtuu, jos valtioita menee konkurssiin. Tätä asiaa kesäyliopistossa ei valitettavasti sivuttu. Kreikkalainen taloustieteilijä Giorgios Ioannidis totesi vasemmiston kysyvän vääriä kysymyksiä: ”On mietittävä miten pääsemme kriisistä, eikä kuka maksaa kriisin. Ihmiset maksoivat jo! Nyt on esitettävä, mitkä ovat meidän vaihtoehtomme työllisyyden, solidaarisuuden ja pankkijärjestelmän suhteen. Tarvitsemme kumouksellista reformismia, eli lyhyen ja keskipitkän aikavälin ratkaisuja heti.”

Kesäyliopiston teoreettisesti mielenkiintoisia keskusteluja leimasikin selkeiden tavoitteiden puute, vaikka lähes kaikki osallistujat peräänkuuluttivat niitä. Joitain suuntaviivoja vasemmistolle toki esitettiin. Näistä talousdemokratia nousi aiheeksi yli muiden.

Pedro Paezin mukaan korvataksemme finanssivirtojen vääristymiä köyhemmille alueille tarvitsemme uudenlaisen keskuspankin, joka toimii etelästä pohjoiseen. Uusi pankki tarvitsee globaalin rahayksikön, jolla vaihtoa käydään. Latinalaisessa Amerikassa on jo nyt käynnissä keskuspankkikokeilu Bank of the South, jonka tarkoitus on antaa makrotaloudellisia työkaluja valtioille kansallisvaltioiden rajojen yli. Vain tällaisilla järjestelmillä voimme murtaa dollarin ylivallan ja luoda vakautta. Euroopan vasemmiston olisi siis vakavasti mietittävä maailmantalouden ja luototusjärjestelmien kriisiä ja miten ne voidaan kääntää taistelun kautta voitoksi.

Ranskan kommunistipuolueen Chantal Delmas viittasi yhteiskunnallisten liikkeiden jo tekemiin esityksiin talousjärjestelmän muuttamiseksi. Tammikuussa Maailman sosiaalifoorumissa Brasilian Belémissä yli 300 järjestöä esitti laajan spekuloija maksaa -aloitekokonaisuuden. Veroparatiisien sulkemisen, pankkijärjestelmän kontrollien ja globaalin verotuksen lisäksi YK:lle vaadittiin vahvempaa roolia talousjärjestelmän vakauttajana.

Järjestelmävastaisuuden haaste

Vasemmisto kärsi monissa maissa tappion Euroopan parlamentin vaaleissa kesäkuussa. Suurimmassa osassa Eurooppaa nähtiin oikeiston ja erityisesti äärioikeiston nousu. Toisaalta esimerkiksi Portugalissa, Pohjois-Irlannissa ja Tanskassa vasemmiston kokonaiskannatus on yli 20 prosenttia. Kyproksella AKEL on presidenttipuolue. Saksan Die Linke on nousussa, vaikka vaalitulos oli galluplukuja vaatimattomampi. Myös Kreikassa gallupit lupasivat Synaspismokselle 15 prosentin kannatusta ja kolmea paikkaa. Tulokseksi jäi kuitenkin yksi paikka.

Synaspismoksen Panayota Maniou kysyi, miksi järjestelmän ollessa kriisissä ja tyytymättömyyden lisääntyessä vasemmisto ei tunnu olevan uskottava vaihtoehto. Viime joulukuussa 15-vuotiaan koululaisen ampumisesta alkaneet Kreikan mellakat olivat osoitus paitsi nuorten kokemasta tulevaisuuden ja toimeentulon epävarmuudesta myös kasvavasta järjestelmävastaisuudesta. Manioun mukaan vasemmiston tulee katsoa peiliin, mikäli me tukijoidemme näkökulmasta olemme osa samaa järjestelmää, joka tilanteen on aiheuttanut.

Transform Europen koordinaattori Walter Baierin mukaan vasemmisto hävisi 1930-luvulla fasismille siksi, että se käpertyi sisäänpäin lähinnä keskinäistä solidaarisuutta ylläpitäväksi ja luovaksi liikkeeksi. Nyt on avauduttava ulospäin niin yhteiskunnallisten liikkeiden kuin muidenkin yhteistyöhön soveltuvien voimien suuntaan. Erimielisyyttä osallistujien kesken oli lähinnä siitä, missä määrin yhteistyö uusliberalistista politiikkaa edistäneiden sosialidemokraattien kanssa on mahdollista.

Suomessa on vaalien jälkeen hetkittäin väläytelty vasemmiston huonon tuloksen syyksi liian lepsua maahanmuuttopolitiikkaa. Euroopan vasemmiston näkökulma maahanmuuttoon oli kuitenkin selkeä: kaikilla ihmisillä tulee olla oikeus etsiä toimeentuloa toisaalta, jos sitä ei omasta lähtömaasta löydy. Eteläespanjalaisesta El Ejidosta kotoisin olevat Miguel Maldonado ja Ana Moreno Soriano kertovat, että heidän kylänsä on Afrikasta suuntautuvan maahanmuuton keskus. Vuonna 2000 El Ejidossa puhkesi väkivaltaisia rasistisia mellakoita siirtolaisia vastaan, mikä uutisoitiin laajasti myös kansainvälisessä mediassa. Miguel Maldonadosta ja Ana Moreno Sorianosta on täysin käsittämätöntä, että vasemmisto voisi olla maahanmuuttajavastainen. ”Oikea ongelma on se, että työnantajat riistävät työntekijöitään, eikä kaikilla ole yhtäläisiä oikeuksia. Tämä on vasemmistolaisen toiminnan ydin”, he toteavat.