26 elokuuta 2009

Budjettineuvottelut ja solidaarisuuden syöksykierre

Syksy on aina vilkasta aikaa politiikassa. Tällä hetkellä sitä valitettavasti ohjaavat oikeistovoimat. Kun hallitus asteli elokuussa Säätytaloon budjettiriihikokoukseen, Suomen pankin portailla osoitettiin mieltä oikeudenmukaisemman budjetin puolesta. Tarkemmin sanottuna sen puolesta, että kasvavat tuloerokuilut kurottaisiin umpeen nyt ja tulevaisuudessa tehtävien päätösten avulla.

Mielenosoitus toi myös esiin, miten hallitus on käymällä sisäisesti ristiriitaista keskustelua ja jatkuvasti tuomalla pöytään uusia esityksiä arvonlisäveron muutoksesta onnistunut häivyttämään julkisuudesta oikeita ristiriitoja. Tuloerot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvaneet Suomessa eniten kaikista OECD-maista. Kaikki tämä on tapahtunut jo ennen kuin nykyisen laman seuraukset edes näkyivät ja tilanteessa, jossa bruttokansantuote on lähes kaksinkertainen viime laman aikoihin verrattuna.

Olemme luisumassa sosiaaliturva-ajattelusta kohti köyhäinapua. Helsingissä lähes 32 000 kotitaloutta ja 48 000 henkeä elää toimeentulotuen varassa. Tämä tuloerojen kasvu Suomessa perustuu pitkälti vuonna 1993 toteutettuun verouudistukseen, jonka seurauksena pääomatulojen verotusta kevennettiin.

Samaan aikaan Suomi on monessa mielessä vauraampi kuin koskaan. Bruttokansantuote on lähes kaksi kertaa korkeampi kuin ennen 1990-luvun lamaa.

Valitettavasti valtava talouskasvu ei ole tuonut lisää hyvinvointia. Selitys tälle on yksinkertainen: talouden mittarit eivät millään tavalla ota huomioon hyvinvointia. Tähän on ehdottomasti keskityttävä, kun vaadimme lisää demokratiaa talouteen – meidän on vaadittava ihmisten määräysvaltaa pääoman vallan sijaan.

1990-luvulla leikkaukset tehtiin yksityistämällä julkista sektoria. Siirtyessään julkisesta yritystoiminnaksi palvelut nostavat bruttokansantuotetta ja kasvattavat voittoja. Julkinen valta on siis omalta osaltaan osallistunut BKT:n kasvattamiseen heikentämällä peruspalveluita. Tämän takia on ilmeistä, että päätöksentekoon on tuotava lisää mittareita, jotka paremmin kuvaavat palvelutasoa. Meidän on luotava ne mittarit, sillä porvarit eivät sitä tee.

Samaan aikaan on ilmeistä, että verotuksen painopisteitä ja talousjärjestelmää on muutettava. Kun maailmalla liputetaan lisäsääntelyn ja elvyttämisen – sosialististen ratkaisujen – puolesta, täällä mennään päinvastaiseen suuntaan. Suomesta pyritään vireillä olevan lakimuutoksen avulla tekemään veroparatiisi. Lain tarkoitus on luoda ulkomaisille sijoittajille mahdollisuus toimia hallintarekisterin kautta pelkästään asianhoitajan välityksellä ilman, että omistaja olisi tiedossa.

Tämä loisi myös suomalaisille firmoille entistä parempia keinoja veronkierrolle. Esitys osoittaa, miten vähän nykyhallitus piittaa harmaasta taloudesta, kunhan voitot vaan kasvavat.

Suomessa kierretään veroja noin yhdeksän miljardin edestä vuodesta, lähes saman verran kuin valtionvelka kasvaa laman repivissä kourissa. Suomen tulisi panostaa päinvastaiseen ja säätää laki käänteisestä arvonlisäverosta, jotta työntekijöiden, etenkin siirtotyöläisten, oikeuksia ei voida polkea ihan miten sattuu. Käänteisessä arvonlisäverotuksessa päätilaaja vastaa myös siitä, että alihankkijoiden asiat ovat kunnossa.

BKT:n valtava kasvu ja eriarvoistumisen jyrkkeneminen samaan aikaan, osoittaa ettei hyvinvointi kasva talouskasvua lisäämällä. Sen sijaan työtä olisi jaettava tasaisemmin ja nostettava samalla pienimpiä palkkoja nostetaan. Jos tätä ei onnistuta tekemään, on myös erittäin haastavaa saada nostettua sosiaaliturvan tasoa, joka olisi ensisijaisen tärkeää tuloerojen kasvaessa ja syrjäyttämispolitiikan vallitessa. Viime vuosina uudelleen puhjennut perustulokeskustelu on merkittävä keskustelunavaus tämän asian ympärillä.

Toimeentulon laajentamisvaatimusten haasteeksi nousee tietenkin rahoitus. Asiaa voi lähestyä tasa-arvon, solidaarisuuden ja mahdollisimman tasaisen tulonjaon ihanteilla ja käytyjen kamppailujen kautta, mutta ihan yhtä lailla taloudellisin argumentein.

Edellistä edustaa argumentti ”otetaan rikkailta ja annetaan köyhille se on oikeudenmukaista”. Tämä tarvitsee tuekseen päätösvaltaa. Valtaan pääseminen on vasemmistolle haaste, ja se on sanottavaa ääneen. Meidän on oltava vasemmisto joka pyrkii valtaan.

Kriisin syventyessä meillä on kaikki avaimet käsissämme myös taloudellisten argumenttien kohdalla; kapitalismiin sisäänrakennetut kriisit johtuvat nyt, kuten usein ennenkin, ylikasautumisesta eli voittojen liian suuresta osuudesta suhteessa palkkatuloihin. Tämäkin on sanottava ääneen.

Kapitalismista on uskallettava puhua – siinä ei ole mitään vanhanaikaista. Se on juuri nyt ajankohtaisempaa kuin pitkään aikaan.

Ei kommentteja: