21 elokuuta 2009

Vihreän kapitalismin umpikuja

Teksti julkaistu pienin muutoksin Vihreässä langassa 21.8.

Ekologinen kriisi on tosiasia, ilmastonmuutoksen uhasta ollaan liikuttavan yksimielisiä ja lukuisat tieteelliset raportit osoittavat, että hiilineutraaliuteen olisi päästävä ennen vuotta 2050, eikä ilmasto saisi lämmetä kahta astetta enempää. On siis kysyttävä, mitä on tehtävä?

Hyödyntämättömät biomassan, tuulisähkön ja aurinkolämmön voimavarat mahdollistaisivat niiden osuuden energiantuotannosta kolminkertaistamisen Suomessa. Maailmanlaajuisesti uusiutuvien energiamuotojen potentiaali ylittää ihmiskunnan energian käytön reippaasti. Kyse on siis poliittisesta tahdosta ja ratkaisumalleista. Julkisuudessa keskustellaan kovasti siitä onnistutaanko tämä tahto löytämään joulukuiseen Kööpenhaminan COP15-kokoukseen mennessä. Toisaalta kuka enää uskoo kansainvälisen konferenssien muutosvoimaan? Viimeksi huippukokouksessa on saatu menestystä Seattlessa, jolloin mielenosoittajat sulkivat kokouksen, eikä eliitti päässyt tekemään surkeita päätöksiä. Heiligendammissa kun huippukokousmielenosoittajat olivat vahvoja, G8-johtajat keksivät nerokkaan strategian, ja rupesivat hekin korostamaan ilmastonmuutoksen tärkeyttä.

Ilmastonmuutokseen vakavasti suhtautuvien riveissä ollaan onneksi lähes yksimielisiä siitä, että luonnonvarojen kulutusta pitää vähentää merkittävästi lisäämällä energiatehokkuutta ja siirtymällä uusiutuviin energialähteisiin. Tämä ei kuitenkaan riitä, minkä vuoksi toiset esittävät vaihtoehdoiksi uudenlaisen talous- ja yhteiskuntajärjestelmän luomista, kapitalismin horisontin ylittämistä, toisten julistaessa markkinoiden auvoisuutta.

Viimekeväisessä Kapitalismi09-tapahtumassa saatiin mallia molemmista. Saksalaisen tutkijan Tadzio Müllerin mielestä olemme tienneet planeettamme heikkenevästä tilasta jo 1970-luvulla ilmestyneestä Kasvun rajat -teoksesta lähtien, eikä kapitalismi ole silti muuntautunut ympäristöystävällisemmäksi. Hän todisti väittämänsä sillä, että viime vuosina kasvihuonepäästöt ovat vähentyneet merkittävästi ainoastaan itäblokin ja sen teollisuustuotannon romahduksen yhteydessä ja tämänhetkisen talouskriisin seurauksena. Oras Tynkkynen puolestaan esitti, että markkinat ovat ainoa tapa reagoida ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin tarpeeksi nopeasti ja väitti Tadzion esittämän talouskasvun rajoittamisen koituvan kaikkein köyhimpien maksettavaksi. Tynkkysen analyysi on siinä mielessä oikea, että köyhyys ja muu riisto kulkevat jo nyt käsi kädessä ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien kanssa globaalissa Etelässä.

Arvioidaksemme keskusteluja viherkapitalismista, joka perustuu päästökauppaan ja tariffeihin meidän on ensin tarkasteltava käsitteitä itseään. Yksinkertaistettu katsantokanta, jossa kapitalismi on yhtä kuin markkinat ei selitä sitä monimutkaista yhteiskuntasuhteiden verkkoa jossa elämme. Kapitalismi toimii yhtälailla poliittisella kentällä kuin pörsseissä, kaupoissa tai päästökaupoissa. Markkinat ovat jatkuvasti kasvaneet tietyn poliittisen suojauksen kehyksessä. Siksi kuulostaa täysin utopistiselta, että kehitys, joka on viimeisen 30 vuoden aikana johtanut yhä suurempiin voittoihin ja epätasaisempaan tulonjakoon yhtäkkiä voitaisiin kääntää ympäri hyödyttämään ympäristöä tai ihmiskuntaa. Yhteiskunnalliset voimasuhteet eivät ole muuttuneet vaikka uusliberalismi ideologiana onkin tehnyt tilaa globaalille keynesiläisyydelle. Pääoman kasautumisen ja talouskasvun logiikka elävät yhtä vahvana kuin aikaisemminkin. Tämän takia vihreän kapitalismin ajatus yhdistettynä ”yhteiseen etuun” on ihan yhtä, tai jopa enemmän, utopistinen kuin mikään muu malli päästöjen hillitsemiseksi.

Miten samat päättäjät, jotka päättävät rakentaa lisää kallista eli kannattamatonta ydinvoimaa, voisivat luoda tariffijärjestelmän, joka oikeasti ohjaa kulutuksen esim. tuulivoimaan ja tekee sen tarpeeksi nopeasti? Tai Suomen mittakaavalla, miten lainsäätäjien, jotka tiputtavat autojen hintaa 80 %:ssa tapauksista ja puolustavat turvetta, kuvitellaan löytävän ilmastosävelet? Miksi markkinat eivät ole toimineet esimerkiksi köyhyyden vähentämisessä kuten oikeistolaiset ideologit ja taloustieteilijät perustelivat finanssisääntelyn vapauttamista? Esimerkkejä voisi jatkaa, kapitalismi ei voi turvata yhteishyvää.

Loppupeleissä kyseessä on yksinkertaisesti siitä, haluammeko ratkaista ilmastonmuutoksen sääntelyllä ja globaalilla uusjaolla vai sillä, että luomme uuden tilan keinottelulle päästökaupan laajentamisella ja windfall-voittojen avulla ja hilaamalla kaiken energian hintaa ylös tariffeilla. Se jos joku on sosiaalisesti epäoikeudenmukaista.
Mikäli olemme aidosti huolissamme ilmastonmuutoksesta, meidän on lopetettava nykyisen kaltaisen talouskasvun tukeminen, maksettava takaisin merkittävää ekologinen velka Pohjoisesta Etelään ja lopetettava ruokadumppaus. Samalla valtiot on saatava tuottamaan tarpeeksi puhdasta energiaa. Tarvitsemme kansainvälisiä hiili- ja öljysulkusopimuksia päästövähennystavoitteiden tueksi. Markkinoiden hehkuttaminen tuntuu tässä yhteydessä täysin käsittämättömältä ja argumentti heikoista päästökauppamalleista yhtä absurdilta kuin onneksi jo naurunalaiseksi käyneet oikeistoliberaalien hokemat siitä, etteivät markkinat ole vielä tarpeeksi vapaita.

Uudenlaiset yhteiskuntamallit eivät synny ilman kamppailua. Voimme saavuttaa jonkin kestävän ratkaisun ainoastaan globaalin liikkeen avulla, joka asettuu radikaalisti nykyistä kestämätöntä elämäntapaa sekä talousjärjestelmää vastaan ja yhdistää Etelän ja Pohjoisen ihmiset ja vastarinnan. Vasemmistonuoret ja monet suomalaiset ympäristöjärjestöt ovat osa tätä prosessia matkustaessaan COP15-kokoukseen joulukuussa. Toivottavasti Kööpenhaminasta tulee uusi Seattle ja myös vihreät valitsevat protestin, eikä talousliberalismin tien.

Tavoitteiksi on asetettava, että fossiiliset polttoaineet jätetään maahan, uraani louhimatta ja sademetsät hakkaamatta. Suomeksi sanottuna meidän on yhä useammissa tapauksissa jätettävä auto ostamatta, rakennettava tiiviimmin ja kuljettava junalla lentokoneen sijaan. Tai kuten sosiologian professori Walden Bello toteaa: ”ilmastonmuutos on paitsi uhka, myös mahdollisuus toteuttaa talousjärjestelmiä, jotka eivät perustu feodaaliseen vuokrankiskontaan tai pääomien kasaamiseen ja luokkariistoon, vaan oikeudenmukaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen.”

Ei kommentteja: