05 joulukuuta 2009

Ideologia, luokka ja tilastot

Olin perjantaina Radio Vegassa keskustelemassa tulevaisuuden hyvinvointipolitiikasta. Slaget efter tolv -ohjelma määrittää itsensä ruotsinkielisen Suomen päivittäiseiksi kamppailukentäksi. Juuri minulle sopivaa retoriikkaa siis. 


Tällä kertaa väänsin mm. Kokoomuksen kansanedustajan Hanna-Leena Hemmingin kanssa. Hemming "vastasyytti" minua ideologisesta puheesta. Tietenkin olen ideologinen, samalla olen myös käytännöllinen. Huvittavaa on lähinnä, että oikeisto kieltää oman ideologiansa, jota jopa demarit uskaltavat kritisoida, esimerkiksi palveluiden yksityistämisen yhteydessä.


Myöhemmin Hemming syytti minua tunteellisesta väittelystä. Siihen en ottanut kantaa, mutta totesin olevani ainoa neljästä väittelijästä, joka edes viittaa tilastoihin. Konecranes hallituksen puheenjohtaja heitti niinkin härskisti, että väitti kokonaisveroasteen Ruotsissa olevan Suomea alhaisempi. Itse totesin, että nostamalla kokonaisveroastetta samalle tasolle kuin Ruotsissa, verovaroja saisi kerättyä useita miljardeja euroja enemmän kuin nykyään. Suomen nykyinen kehityssuunta on tämä (Kuva@Jussi Saramo).





Ei kommentteja: