Toverit eläinoikeusliikkeessä antoivat joululahjan ministerille julkaisemalla tuoretta kuvamateriaalia 30 sikatilalta, joista osaa oli käyty kuvaamassa myös vuonna 2007. Vuonna 2007 ministeri Sirkka-Liisa Anttila lupasi korjata eläinten olot välittömällä lainsäädännöllä ja valvonnalla.
Toinen otsikon aiheista, verkossa Pässi Jujuseksi kutsuttu, Jussi Pajunen sen sijaan yritti lakkautuslistoillaan nopeaa ohi valtuuston. Onneksi valtuusto kuitenkin hylkäsi Pajusen haaveet kaupungin lakkauttamisesta. Valtuusto hyväksyi selvästi ponnen:
Nyt ei sitten muuta kuin asukastilaisuuksia kaikkialle ja politikkojen sanaa videolle. Etenkin kokoomuslaisten, jotka haluavat ajaa alas kaupunkimme palvelut. Noustaan kapinaan lähikoulujen, kirjastojen, leikkipuistojen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden puolessa. Helsinki on rikas.”Kaupunginvaltuusto edellyttää, että palveluverkkoa koskeva esitys valmistellaan siten, että valmistelussa kuullaan asukkaita ja asiantuntijalautakuntia ennen esityksen tekemistä ja että esitys tuodaan valtuuston käsittelyyn ennen vuoden 2011 talousarvioesitysten tekemistä lauta- ja johtokunnissa.”


0 kommenttia:
Lähetä kommentti