21 lokakuuta 2010

BLOGINI ON MUUTTANUT

Samalla vaalisivustoni on avannut, tervetuloa osoitteeseen: dankoivulaakso.fi

17 lokakuuta 2010

Katsastusfirmassa tehdään töitä palkatta ruokatunnilla

Suurlakko Tampereella 1905. Kuva: Wikipedia

Vasemmistonuorten Ilmianna pomosi -kampanja jatkaa työelämän epäkohdista tiedottamista. Olemme julkaisseet päivittäin uuden tapauksen kampanjan
internetsivuilla sekä facebookissa.

Ensimmäinen askel työehtojen parantamisessa on epäkohtien nimeäminen. Viimeisen kahden viikon aikana Vasemmistonuoret on nostanut esiin ongelmia palkanmaksuun, työvuoroihin sekä työntekijän seksuaaliseen ahdistelun liittyen.

Mainio esimerkki nykyisestä työnantajien hyysäyksestä on, että polkuhintapalkkaa maksavat työnantajat voivat sovittaa rikkeensä päiväsakoilla, vaikka vastaavasta veropetoksesta seuraisi parin vuoden vankilareissu. Tällainen yhteiskunnan vastainen toiminta on saatava loppumaan.

Alla oleva uutinen koskee K1 Katsastajat Oy:ssä esiintyneitä ongelmia. Ketjun työntekijät ovat kertoneet samanlaisista ongelmista eri puolilta Suomea ja Toimihenkilöunionin mukaan epäkohtia on esiintynyt aikaisemminkin kyseisen yrityksen kohdalla.

Ilmianna pomosi -kampanja kehottaa kaikkia työpakoillaan ongelmia kohdanneita ottamaan yhteyttä verkkosivujen välityksellä tai sähköpostitse. Tietoja kerätään 29.9. - 29.10. välisenä aikana.

Taustaa kampanjasta

Ilmianna pomosi -kampanja keräsi vuoden 2009 aikana yli 250 perusteellista kertomusta epäkohdista ja rikkomuksista. Tyypillistä on, että palkanmaksuongelmia kokeneet ovat usein kohdanneet myös muita ongelmia. Aineistoa on käytetty muun muassa tutkimukseen siivoojien työolosuhteista, tulevaan pro gradu -työhön sekä Radikaaleinta on arki -kirjaan.

---

Katsastusfirmassa tehdään töitä palkatta ruokatunnilla
K1 Katsastajat Oy:stä on kantautunut Ilmianna Pomosi -kampanjalle kaksi yhteydenottoa. Yrityksen omistaa maailman suurin katsastusalan toimija espanjalainen Applus-yhtiö. Suomessa K1 Katsastajat Oy:llä on lähes 50 asemaa ja se työllistää noin 300 henkeä.

Työntekijöiden mukaan ongelmia on ollut säännöllisesti venyvien työpäivien ja pitämättömien taukojen kanssa joiden avulla on pyritty myös maksamaan liian pientä palkkaa työntekijöille.

“Jokin aika sitten muutin esimieheni pyynnöstä merkittyjä työtunteja “yleisten periaatteiden mukaisiksi” ja menetin sen takia 22 tuntia. Meitä käsketään pitämään kertyneet ylityöt lyhennettyinä työpäivinä sillä vapaapäiviä on vaikea järjestää. Olen saanut kuulla että muuallakin Suomessa on samanlainen tapa eli ruokatunteja ei pidetä - eikä niistä myöskään makseta palkkaa,” kertoo eräs työntekijä.

Työntekijät kertovat myös ongelmista palkanmaksusta sairausloman ajalta:

“Vuonna 2008 jouduin kahdeksi kuukaudeksi sairaslomalle. Tämän sairasloman ajalta tehtyjä työtunteja, jotka olivat työaikapankissa haluttiin vähentää 30 tuntia. Syyksi ilmoitettiin, että työvuorolistoihin merkityt vapaat eivät muutu sairaslomapäiviksi. Lisäksi sairaslomapäivän mittana pidettiin 7,5 tuntia vaikka normaali työaikani oli 9,5 tuntia, joten näin ollen tekemäni työtunnit olisivat valuneet hukkaan. Otin yhteyttä ammattiliittoon jonka jälkeen työnantaja nöyrtyi,” eräs työntekijä kertoo.

Nimettömänä pysyvän työntekijän mukaan yrityksessä pyritään painostamaan tiettyjä henkilöitä ulos työpaikalta.

“Viime kevättalvena sain kirjallisen varoituksen. Asiakas oli ollut kanssani eri mieltä eräästä asiasta ja tehnyt minusta valituksen. Minulle lyötiin varoitus eteen kuulematta ensin minulta mitä on tapahtunut. Meidän alalla ei todellakaan voi aina miellyttää asiakasta, vaan on toimittava sääntöjen mukaan. Voisin menettää rekisteröintioikeuteni, mikäli toimisin väärin. Trafin (joka siis valvoo meitä) mukaan olin toiminut täysin oikein. Minua siis oikeasti oli alettu savustaa firmasta ulos,” hän kertoo.

Toimihenkilöunionin autoalan sopimusalavastaavan Jari-Pekka Suokkaan mukaan yrityksestä on tullut erityisen paljon yhteydenottoja vuosikymmenen alussa, mutta nyt siellä on ilmeisesti johtamiskulttuuri muuttunut jonkin verran parempaan suuntaan. “Ongelmia saattaa aiheuttaa joskus se, että esimiehet eivät itsekkään välttämättä ole hyvin perillä virallisista käytännöistä,” Suokas kertoo.

12 lokakuuta 2010

Poliisi pahoinpiteli mielenosoittajia Belgiassa



Suomalaisessa yhteiskunnassa käydään tällä hetkellä paljon keskustelua maahanmuutosta. Valloillaan ovat kauhistelevat uhkakuvat, rasistiset puhetavat ja yleistykset. Siirtolaisten asema työmarkkinoille hukkuu kaiken muun mölinän alle. Tilanne on nurinkurinen, siirtolaisista ollaan enemmän kiinnostuneita kuin heidän työstään hyötyvistä, rikollisen alhaisia palkkoja maksavista, työnantajista.

Luodakseni virkistävän poikkeuksen maahanmuuttokeskusteluun
vihapuheelle haastattelin suomalaista siirtolaisaktivistia, joka osallistui ammattiliittojen Euroopanlaajuiseen toimintapäivään 29.9. ja No Border -rajaleiriin Brysselissä. Eurooopan 'pääkaupunkina' Bryssel myös symboloi unionin siirtolaisvastaista politiikkaa, jota No Border -leiri kyseenalaistaa. Leirille kokoontui yli 500 ihmistä eri puolelta maailmaa vaatimaan ihmisille vapaata liikkumista vastapainona pääoman ja tarvaroiden vapaalle liikkumiselle. Mielenosoituksiin osallistui moninkertainen määrä ihmisiä.

Näkyikö rajaliikehdintä Brysselin katukuvassa?


Keskiviikkona 29.9. ammattiliitot järjestivät suurmielenosoituksen Euroopan unionin talous- ja rahoitusneuvostoa Ecofinia vastaan. Monissa maissa nähtiin myös yleislakkoja. Kymmenet tuhannet ihmiset osoittivat mieltään. Poliisi kuitenkin otti kiinni yli 300 henkilöä
ennaltaehkäisevästi. Poliisi käytti erittäin kovia otteita mielenosoittajia ja sivullisia kohtaan.

Ecofinin tehtäviin kuuluu muun muassa laatia ja hyväksyä Euroopan parlamentin kanssa 100 miljardin suuruinen budjetti ja käsitellä rahoitusmarkkinoita ja pääoman liikkeitä sekä taloudellisia suhteita kolmansiin maihin. Poliisin toimet ovat selvä viesti siitä, että talouden valvontaa ja hallintaa pidetään unionissa mielipiteenilmaisua ja perusoikeuksia tärkeämpänä. Vastarinta lakaistiin voimalla piiloon, jotta kaduilla ei näkyisi poliitikkojen ja virkamiesten päätöksiä kyseenalaistavia ihmisiä tai mielipiteitä.

Samana päivänä Ecofinin kanssa kokoontui myös Euroopan unionin ulkorajavalvonnasta ja jäsenvaltioiden välisestä operatiivisesta rajayhteistyöstä vastaava elin - Frontex. Ennen kokouksen alkua aktivistit sulkivat onnistuneesti Frontexin kokouspaikan.
 
Haastattelemani siirtolaisaktivisti kertoo, että "tapahtuman tarkoituksena oli sulkea ihmismuurilla kokouspaikka ja viestittää kokousvierailijoille, että toisenlainen rajapolitiikka on mahdollista, emme halua suljettua Eurooppaa ja emme hyväksy Euroopan unionin rajaturvallisuusvirasto Frontexin toimia siirtolaisia vastaan."

Poliisi otti lopulta kiinni kaikki ovien sulkemiseen osallistuneet aktivistit ja useita tapahtumaa seuranneita ohikulkijoita. Kiinnitettuja lyötiin pampuilla päähän ja nostettiin kaulasta ilmaan.

”Itse tulin kiinniotetuksi Frontex-kokouksen yhteydessä olleesta tapahtumasta. Aktivistit seisoivat rauhallisesti paikoillaan ovien edessä pitäen toisistaan kiinni ja huutaen iskulauseita Frontexin toimintaa vastaan. Kunnes poliisi saapui paikalle kymemmenien autojen ja hevosten kanssa ja rupesi yksi kerrallaan irroittamaan ihmisiä. Ihmisiä ei kehoitettu poistumaan paikalta tai minkäänlaista varoitusta ei annettu ennen väkivaltaa,” siirtolaisaktivisti jatkaa.

Yli 300 aktivistia kuljetettiin Etterbeekin kunnan poliisiasemalle selleihin. Kiinniotettuja pidettiin sellissä 12 tuntia ilman mahdollisuutta esimerkiksi vessaan. Kenellekään ei kerrottu syytä kiinniottoon ja ihmisiä valokuvattiin rekisteriin ilman, että kerrotiin syytä.

”En saanut käyttää vessaa, vaikka pyysimme sitä monta kertaa. Pissasimme tyhjiin vesipulloihin tai sellin lattialle. Vasta yli 12 tunnin jälkeen pääsin ulos sellistä. Ennen poistumista poliisi valokuvasi kaikki. Käytin oikeuttani kieltäytyä valokuvasta, koska minulle ei ollut kerrottu syytä valokuvan ottamiseen. Poliisi kuitenkin painoi minut kaulasta seinää vasten ja kiskoi pääni ylös väkivaltaisesti hiuksita repien, kuten tehtiin suurelle osalle kiinniotetuista”, suomalaisaktivisti kertoo.

Seuraavan päivän mielenilmaukset peruttiin kiinniottojen takia. Poliisi kuitenkin syyllistyi ylivaltaan myös silloin, Ihmisiä kiinniotettiin kadulta ilman syytä, vaikka he vain poistuivat leiristä kauppaan tai käyttämään läheisen uimahallin suihkuja.
Perjantaina oli tarkoituksena järjestää vielä yksi mielenosoitus se ei koskaan onnistunut koska poliisi otti ennaltaehkäisevästi kiinni sekä mielenosoituksen järjestäjät, että sadoittain ihmisiä, jotka vain sattuivat oleskelmaan aseman läheisyydessä.

”Poliisi otti muun muassa kiinni asema-aukiolla seisseen lukioluokan, jonka tarkoituksena ei edes ollut osallistua mielenosoitukseen. Tämä kuvaa mielestäni osuvasti poliisin mielivaltaa ja turhaa voimaa”, suomalaisaktivisti hymähtää mutta jatkaa vakavana.
”Kaksi naista otettiin kiinni kadulta ja poliisiasemalla heidät pakotettiin riisumaan itsensä alasti kuulusteluissa. Heitä painostettiin seksuaalisen väkivallan uhkalla. Joidenkin henkillölllisyystodistukset hävitetettiin poliisin toimesta, osaa henkilökohtaisesta omaisuudesta ei annettu takaisin, ja kaikki tämä siksi, että ihmiset vain kävelivät kadulla," suomalaisaktivisti kauhistelee.

Myös
Red Pepper -lehden entinen toimittajaa kertoo, että poliisi pahoinpiteli häntä ja uhkasi häntä ja toista kiinniotettua uhkailtiin seksuaalisella väkivallalla. Nykyään professorina työskentelevä Marianne Maeckelbergh otettiin kiinni hänen valokuvatessaan poliisiväkivaltaa.

Brysselin tapahtumat osoittavat taas kerran, että raha menee ihmisten perusoikeuksien edelle. Pääoman liikkuvuus ja voittojen tavoittelu ihmisten vapauden kustannuksella katsotaan tärkeämmäksi, kuin yksittäisen ihmisen mahdollisuus parempaan elämään ja toimeentuloon uudessa kotimaassa. 

"Demokratia näyttäytyi Brysselissä vapaudenriistona, ihmisoikeudet pamputuksena ja mustelmina ja inhimillisiä arvoja edistetään joka puolella Eurooppaa laittamalla paperittomat ihmiset vankilankaltaisiin olosuhteisiin ja lähettämällä heidät takaisin olosuhteisiin, josta he ovat jo paenneet," siirtolaisaktivisti lopettaa uhkuen silti taistelutahtoa myös tulevaisuudessa.

11 lokakuuta 2010

Kovempaa meteliä


Kolumnini Kansan Uutisissa 8.10.


Kaikki puhuvat kilpaa kuin nousuhumalassa konsanaan, puheiden sekavuuskin sopii kuvaan. Niitä perutaan ja muunnellaan, lupaillaan liikoja ja vääristellään. Kyse on tietenkin jo kiihtyvästä vaalikamppailusta.

Olen toistuvasti todennut, että emme voi antaa vaalien muodostua pelkäksi arvokeskusteluksi. Tämä on vasemmistolle erityisen tärkeää kun muut keskisuuret puolueet, vihreät ja perussuomalaiset ovat päättäneet puhua pelkästään arvoista. Viime viikkoina arvoliberalismia politiikan ainoana lähtökohtana on kritisoitu myös muiden tovereiden blogeissa, hyvä niin!

Arvokeskustelu liittyy suurelta osin siirtolaiskeskusteluun. Hiljattain ilmestynyt Jussi Förbomin pamfletti osoittaa, että vihamielinen suhtautuminen maahanmuuttoon on ollut mainstreamia eduskunnassa jo pitkään. Tämän ei tietenkään pitäisi yllättää ketään, onhan aina kaksi kolmesta suuresta vastuussa tämän maan politiikasta. Myös siirtolaisuuden osalta. Maahanmuuttokriittisten puolueiden nousu onkin nähtävä lähinnä konservatiivien sisäisenä siirtymänä, tai demareiden ”järkevänä rasismina”, kuten Slavoj Zizek asian ilmaisee.

Konservatiivien sisäinen siirtymä ei kuitenkaan ota huomioon koko vasemmiston laskevaa kannatusta tai äänestäjien siirtymää pois vasemmistosta. Yksi syy on demareiden siirtymä kohti keskustaa. Toinen on meidän oman linjan hakeminen, olemme aivan liian varovaisia tilanteessa, jossa gallup-kannatuksemme laskee kuin lehmän häntä.

Tavoiteohjelmamme on täynnä erittäin hyviä linjauksia, ne vaan eivät yksin riitä. Mielipiteillämme ei ole mitään merkitystä jos emme pysty saamaan kannatusta, muuttamaan politiikan suuntaa ja käyttämään valtaa. Syitä voi olla kolme, ihmiset eivät samaistu siihen mistä puhumme, linjamme ei ole tarpeeksi selkeä tai sanomaamme ei kuulla. Viimeiseen on helppo tarttua, siihen auttaa kovempi meteli ja selkeämpi vastakkainasettelu. Sama logiikka, joka toimii vihreillä ja perussuomalaisilla mutta tavoiteohjelmamme keskeisillä vaatimuksilla kapitalisteja vastaan. Selkeä vastakkainasettelu myös loisi linjaamme.

Hyvä esimerkki selkeästä viestinnästä on Vasemmistonuorten Ilmianna pomosi -kampanja, joka saa erittäin isoa mediahuomiota. Tämä johtuu siitä, että kampanja sekä kiteyttää ihmisten arkikokemuksen; meitä kyykytetään. Samalla kampanja tarjoaa henkireikää, ja muiden kokemuksia, joihin voi samaistua.

Politiikkamme tarvitsee selkeän linjan määrittelyn, joka aukeaa myös ulospäin ja uppoaa mediassa. Tämä on vaalien suhteen puoluevaltuuston haasteellinen tehtävä. Meidän on myös määritettävä vähimmäisvaatimuksia seuraavaan hallitukseen osallistumiselle sekä strategia miten pääsemme vallankahvaan yhdessä demareiden ja vihreiden kanssa vuonna 2015. Muuten vaalien jälkeen seuraa paha uskonmenetys tai vähintään paha vaalikrapula. Taas..!

07 lokakuuta 2010

Me olemme miljoonan marginaali

Ensi tiistaina 12.10. julkaistaan uusi Into-kirjamme, Radikaaleinta on arki. Minulla on ollut ilo kirjoittaa pamflettia yhdessä Tero Toivasen, Anna Kontulan, Jukka Peltokosken ja Miika Saukkosen kanssa.

Tässä on maistiaisia kirjan johdannosta!

 Kuva: Karstein Volle

Me olemme miljoonan marginaali

Työ ei enää rakenna yhteistä hyvinvointia. Hyvä arki ei tarkoita jatkuvaa tehostamista, loputonta kilpailua eikä ikuista epävarmuutta. Tarvitsemme vaihtoehdon kasvupakon, tuloerojen, kasvavan eriarvoisuuden sekä ahdistavan palkkatyön riivaamalle yhteiskunnalle.
Kaikesta erilaisuudestaan huolimatta ihmisillä on paljon yhteistä. Perustarpeemme ovat pitkälti samat: terveys, ihmissuhteet, toimeentulo, itsensä kehittäminen.

Vaikka useat tutkimukset osoittavat, että tietyn vaiheen jälkeen materiaalisen elintason ja onnellisuuden yhteys katkeaa, hyvinvointi mielletään Suomessa edelleen talouskasvun asiaksi. Merkittävä osa ihmisille tärkeistä asioista ei kuitenkaan taivu talouden mittareihin. Kasvun myötä syntynyt kulutuskulttuuri saattaa jopa laskea hyvinvointia. (Kajanoja 2005.)

[...]

Päätöksentekijät rakastavat bruttokansantuotetta, koska sitä on helppo mitata ja se hyödyttää elinkeinoelämää. Hitot siitä, että me mittaamme aivan vääriä asioita ja teemme ihmisten onnen ja jopa olemassaolon kannalta vääriä päätöksiä. Monet bruttokansantuotetta ruokkivat ilmiöt ovat yleisen hyvinvoinnin vastaisia – aseteollisuus, rikollisuuden kustannukset, terveyspalveluiden yksityistäminen. Talouskasvun hyödyn kerää yksityinen sektori, mutta siitä koituva lasku jää julkisen puolen ja tavallisten ihmisten maksettavaksi.

Bruttokansantuotteen näkökulmasta työksi määritellään vain ansiotyö tai yrittäjyys. Kuitenkin suuri osa ihmisten hyvinvointinsa eteen tekemästä työstä on palkatonta. Osallistumme anopin puutarhatalkoisiin, toimimme järjestöissä, kirjoitamme yhdessä wikipediaa, teemme pikkuaskareita ilman verokorttia ja huolehdimme perheestämme. Suuri osa työstä on monimuotoista tekemistä, jolla on itsetarkoituksellinen merkitys.

Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan esimerkiksi kotitalouksissa tehdyn “tuottamattoman” työn laskennallinen arvo oli vuonna 2006 65,6 miljardia euroa – reilusti yli kolmannes virallisesta bruttokansantuotteesta. Eikä siihen ole laskettu läheskään kaikkea mitä ihmiset tekevät byrokraattien tilinpidolta näkymättömissä. (Varjonen & Aalto 2010.)

[...]

Aiemmin jokainen sukupolvi syntyi yhä vauraampaan yhteiskuntaan. Jokseenkin joka vuosi työväki voitti yhä uusia parannuksia sosiaaliturvaan, koulutusjärjestelmään ja muihin julkisiin palveluihin. Työehdot paranivat ja palkkataso nousi. 1900-luvun alun kaltaista mullistavaa leikkausta työaikoihin ei enää kyetty saavuttamaan, mutta vielä 1960- ja 1970 -luvuilla työaikaa saatiin lyhennettyä lomapäivien ja viikkotyöajan muodossa.
Työn hedelmät eivät silti putoilleet koriin kuin K-Kaupan bonuspallerot. Hyvinvointi ulosmitattiin kapitalistin pussista. Siinä mielessä voidaan sanoa, ettei tätä maata ole työllä rakennettu – vaan lakoilla, työstä kieltäytymällä.

1980-lukua leimasi kulutusyhteiskunnan kepeä hurmos. Sittemmin olemmekin todistaneet lähinnä hyvinvoinnin rapauttamista. Erityisesti 1990-luvun laman jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan. Lopullinen niitti tuli 2000-luvulla, jolloin aikuistuivat ensimmäiset lama-Suomeen kasvaneet sukupolvet – uuden laman jo kolkutellessa kollektiivista tajuntaa. Uuden sukupolven maailmankuva poikkeaa merkittävästi edellisistä.

[...]

Kun rapautuvan hyvinvoinnin päälle lisätään kiireellisimmät finanssikriisi sekä ekologiset kriisit kuten öljykriisi, ilmastokriisi, ruokakriisi tai vesikriisi, niin jo on kumma, ellei tilanne ala mietityttämään. Varallisuuden ja pääoman kasautumisen vastakohtana turvattomuus ja valtion velka lisääntyvät.

Yhteiskunta ei voi kaataa ihmisiin onnellisuutta, mutta se voi pyrkiä luomaan ympäristön, jossa onnellisen elämän rakentaminen on mahdollista. Toisaalta yhteiskunta voi myös toimia tavalla, jossa ihmisille luonteenomainen onnen tavoittelu on vain pienen eliitin saavutettavissa.

[...]

Nykyisellään downshiftauksessa on kysymys lähinnä etuoikeudesta. Vain turvatussa sosiaalisessa ja taloudellisessa asemassa olevat ihmiset uskaltavat hypätä pois oravanpyörästä ja ”keskittyä vihdoin oikeisiin asioihin”. Meillä muilla ei siihen ole varaa. Ja vaikka olisi, yhteiskunnassa on lisääntyvä määrä mekanismeja, joilla karkuri voidaan piiskata takaisin valjaisiin.

Me vaadimme koko yhteiskunnan downshiftaamista sekä mahdollisuutta hyvään arkeen ja mielekkääseen tekemiseen. Me olemme miljoonan marginaali, joka on tipahtanut perinteisen palkkatyöyhteiskunnan kelkasta, muttei välttämättä haikaile sinne takaisinkaan.
Tässä pamfletissa hahmottelemme vaihtoehtoa kasvupakon, tuloerojen, kasvavan eriarvoisuuden sekä ahdistavan palkkatyön riivaamalle yhteiskunnalle. Keskustelemme prekaarista työstä, jolla tarkoitamme perinteisestä vakaan palkkatyöuran mallista poikkeavia toimeentulon muotoja. Osoitamme, miten marginaaliseksi leimattu ilmiö onkin valtavirtaa. Tarkastelemme mikroyrittäjyyttä uuden työn mallina. Puramme käsityksen epäpoliittisesta koulutusjärjestelmästä ja pohdimme, miten heikentyvä sosiaaliturva ja kasvavat tuloerot voidaan jättää historiaan.

Ihmisten onnen ehdot ovat lopulta arkisia asioita: saada elää rauhassa ja lähipiirinsä arvostamana, terveenä ja ilman jatkuvaa huolta toimeentulosta. Saada aikaa olla läheistensä kanssa ja puuhata omia juttujaan. Tehdä työtä, jossa kokee kehittyvänsä ja olevansa hyödyksi. Tämä kaikki on vakavasti uhattuna, vieläpä aikana, jona Suomi on rikkaampi kuin koskaan. Siksi väitämme, että pohjimmiltaan radikaaleinta on vaatimus hyvästä, leppoisasta arjesta.
— — —
Katso myös seuraavat linkit:
Arjen radikaalit -blogi: http://arjenradikaalit.wordpress.com/

04 lokakuuta 2010

Työpaikoille luotava vastarinnan kulttuuria


Vasemmistonuoret avasi uudestaan ilmiannapomosi.net verkkosivuston ja kiersi työpaikoilla puhumassa urheiluliikkeiden työntekijöiden kanssa Helsingin keskustassa. Kampanja sai erittäin positiivisen vastaanoton työntekijöiltä mikä osoittaa sen tärkeyden. Kampanja on huomioitu  hyvin myös tiedotusvälineissä.

25 syyskuuta 2010

Arvo vai intressipuolue?



Kirjoitukseni Liberossa 2/2010

Lähes kaikki puolueet ovat julistaneet tekevänsä arvopolitiikkaa. Elokuun lopulla myös Perussuomalaiset liittyivät omalla konservatismillaan tähän kolmen suuren ja Vihreiden kuoroon. 

On tärkeää, että Suomessa on yksi puolue, joka on rehellisesti jotain muuta, eli kannattajiensa ja viiteryhmiensä intressipuolue. Puolue, jonka kautta sen kannattajien arjen kamppailut oikeuksista ja toimeentulosta kanavoituvat suuremmaksi kokonaisuudeksi, muutosvoimaksi. Tähän tarvitaan Vasemmistoa. 

Vasemmisto kannattaa ainoana puolueena sosiaaliturvan reipasta parantamista ja työmarkkina-aseman parantamista, niin opiskelijoiden, pätkätyöntekijöiden, itseään työllistävien kuin kaikkien muidenkin työllään itsensä elättävien kohdalla. 

Arjen kamppailulla ei ole mitään tekemistä arvojen kanssa vaan työ-, opiskelu ja elinolosuhteiden parantamisella, oikeuksien, vapaa-ajan ja ihmisten autonomian lisäämisellä sekä pääoman komennon lopettamisella. Arvopuheet peittävät usein alleen tuotantosuhteista syntyvät yhteiskunnalliset ristiriidat ja pelaavat suoraan konservatiivisten populistien sekä samanaikaisesti sekä liberaalia että konservatiivista korttia pelaavan Kokoomuksen pussiin. 

Kokoomus on samaan aikaan maahanmuuttovastainen ja liberaalin monikulttuurin ihannoija ja kannattaa sekä vastustaa samanaikaisesti sukupuolineutraalia avioliittolakia. Kaksien korttien taktiikka vahvistaa oikeistoa, joka kahmii suurpääomalle minkä kerkiää. 

Populismi ei myöskään ole ratkaisu. Eduskunnassa Perussuomalaiset peesaavat Vasemmiston kantoja, eivätkä he Soinin kovista ja runollisista puheista huolimatta tarjoa mitään omaa. Suomessa on menneen vuoden aikana väläytelty lakko-oikeuden rajoittamista, päätetty kiristää opiskelijoiden suoritusvaatimuksia, ”yksityistetty” yliopistoja ja kavennettu sähköisiä oikeuksia. Viimeisimpänä kontrolliyhteiskunnan voittona on nähtävä sisäministeri Holmlundin käynnistämä selvitys kaikkien kansalaisten sormenjälkien siirtämisen poliisin käyttöön. 

Kaventuneiden vapauksien lisäksi tuloerot ovat karanneet käsistä. Kontrollipolitiikan Kokoomus myös köyhdyttää kaikkia paitsi Etelärantaa. Vuosina 1995-2008 palkkatulot kasvoivat noin 38% osinkotulojen kasvaessa 425% ja tulonsiirtojen jäädessä pakkasen puolelle. Kokonaisuudessaan tulonjako on siis kääntynyt pääoman eduksi suhteessa palkkoihin samalla kuin sosiaaliturvaa on murennettu ja veropohjaa kavennettu. Tarvitaan suunnanmuutosta. 

Kurjistava politiikka on muutettava uusjaon politiikaksi perustulolla sekä nostamalla kokonaisveroastetta, lopettamalla ylempiä tuloluokkia suosivat verovähennysoikeudet ja kiristämällä veroprogressiota. Tasaista tulonjakoa, perustuloa ja lisää oikeuksia tavoitellessamme myös palkkataistelu on avainasemassa. 

Palkkojen vaatiminen ei ole ahneutta, vaan työstä syntyvän arvonlisäyksen jakamista työn tekijöille. Vasemmistolla on kaikki edellytykset voittaa vaalit, työn lisäksi se vaatii kuitenkin yhteiskunnallista analyysia. Sitä on nyt tuotettava omista tavoitteistamme, arvopolitiikasta ja kaikista muista puolueista.

24 syyskuuta 2010

Elämän leppoistaminen



Olin alkuviikon Malmössä seuraamassa Pohjoismaiden neuvoston kokousta. Monien Kööpenhaminan esikaupungiksi luokittelemassa Malmössä on aina mukavaa, mutta tällä kertaa tuliaisena oli valitettavasti flunssakuume. 

Sisällön puolesta taskuun jäi mielenkiintoista pohdintaa työssäkäyntialue Köpis-Malmön välisistä rajaesteistä (eläkekertymä, työttömyysturva, pankkimaksut ja -siirrot) sekä yhteispohjoismaisesta pullonpalautusjärjestelmästä. Tulevaisuudessa panttijärjestelmä voisi olla samanlainen koko EU:n alueella ja säästää valtavasti resursseja.

Resurssien säästämisestä puhutaan myös Vanhalla ylioppilastalolla tänään järjestettävässä Kasvu murroksessa -konferenssissa. Seminaari on osa laajempaa hanketta, jonka päätavoitteena on tuoda Suomeen muualla Euroopassa vilkkaana käytävää keskustelua ekologisesti ja sosiaalisesti vastuullisista talousmalleista ja BKT:lle vaihtoehtoisista hyvinvoinnin mittaamistavoista. Keskustelu on ilmastokriisin lisäksi noussut pinnalle myös globaalin talouskriisin ja sen haasteiden johdosta. 

Konferenssin ensimmäisen puhujan kanadalaisen Peter Victorin mukaan taloustieteen keskeinen haaste on, että sen reaali- ja finanssitalouden lisäksi olisi otettava paremmin huomioon myös "luonnontalouden" rooli. Tällä hän tarkoittaa raaka-aineiden ja luontoon joutuvan jätteen vaikutusten arviointia sekä kestävää kehitystä. Victorin mukaan maailman ekologinen jalanjälki on viimeksi vuonna 1980 ollut ympäristön kestokyvyn kokoinen.

Samaa tematiikkaa, arjen leppoistamista koko yhteiskunnan tasolla, sivutaan myös Inton 12.10. julkaistavassa pamfletissa Radikaaleinta on arki, jota olen ollut kirjoittamassa. Nyt takaisin seminaarin pariin, tarkempaa analyysia Victorista ja seminaarin muista puhujista seurannee tervehdyttyäni.

15 syyskuuta 2010

Migrationsverkets verksamhet bör granskas

Mielipidekirjoitus HBL:ssä. Julkaistu 15.9. Kuva Ei karkotuksia
-mielenosoituksesta maahanmuuttoviraston edestä 19.1.2009

FST5:s Spotlight-program rapporterade 8.9.2010 om ett kosovoalbanskt par som sökt asyl i Finland på grund av att de inte är trygga i sitt hemland Kosovo. Mannen är katolik och kvinnan muslim. Kvinnans familjemedlemmar har tidigare misshandlat henne på grund av blandäktenskapet. Familjemedlemmarna har t.o.m. hotat döda paret.

Efter två års väntan i Finland beslöt Migrationsverket att utvisa paret, trots att de inte har någon landsrapport om Kosovo. I skrivande stund lever paret rädda och gömda någonstans i Kosovo.

Utlänningslagens paragraf 87 säger att en person ska "beviljas asyl, om han eller hon vistas utanför sitt hemland till följd av att han eller hon känner välgrundad fruktan för förföljelse på grund av sin religion". 

Enligt Sveriges migrationsverk finns det i Kosovo en allmänt utbredd misstänksamhet mot hur polisen behandlar representanter för olika etniska och religiösa grupper. I Finland anser Migrationsverket helt enkelt att Kosovo är ett tryggt land.

Det är dags att sätta punkt får Migrationsverkets godtyckliga praxis där beslut fattas på illa underbyggda fakta. Finland bör respektera asylsökandes dokumenterade berättelser, vörda för deras liv och hälsa samt bära ansvar för flyktingar från dokumenterat otrygga områden.

07 syyskuuta 2010

Vaalit lähestyvät, katse horisonttiin!

Mielenosoittajia sulkemassa valtatie 8:a Olkiluoto Blockade -tapahtumassa
Kolumni julkaistu Kansan uutisissa 3.9.

Eduskuntavaalikeskustelu käy jo kiivaana ja puolueet nokittelevat toisiaan. Vihreiden Sinnemäen todettua, ettei demareilla ole mitään linjaa verokeskustelussaan Heinäluoma veti herneen nenään ja vaati tilalle keskustelua eläkkeistä. Jo aiemmin demarit ovat päättäneet peesata populistien kelkkaa siirtolaiskeskustelussa ja jättää unelmahötön taakseen. Vaalit aikanaan näyttävät onko tämä poliittista realismia vai ainoastaan halpaa populismia. Ainakin demarit reagoivat kokoajan ja käyvät jo vaalikamppailua.

Vaalityötä tekevät myös Perussuomalaiset, jotka haluavat 15 kansanedustajaa, sisäministerin ja puolustusministerin tai kauppa- ja teollisuusministerin salkut. He vaikuttavat valitettavasti realisteilta. Miten sitten suhtautua Vasemmiston laskevaan gallupkannatukseen? Emme ole vielä avanneet vaalikeskustelua ja kertoneet, miltä haluamme Suomen näyttävän vaalien jälkeen. Tai mistä asioista me haluamme päättää vaalien jälkeen. Tähän on saatava pikainen muutos, jotta emme jää auttamattomasti jälkeen. Meidän on myös kerrottava millä ehdoilla haluamme hallitusvastuuta. Yrittäjyysohjelmamme linkittäminen laajemmin työelämän muutokseen olisi hyvä alku.

Kukaan ei ole esittänyt mitään konkreettisia avauksia punaisen ja vihreän yhteistyön suhteen. Sovittelemattomia ristiriitoja Vasemmiston ja demareiden välillä ovat toistaiseksi mm. näkemykset perustulosta ja siirtolaisuudesta. Vihreiden kohdalla linjaukset perusturvan tasosta sekä veroprogressio aiheuttavat päänvaivaa. Demareiden surkean jaman ja vihreiden vaaleihin asti kestävän hallitustyöskentelyn takia Vasemmistolla olisi nyt kuitenkin tilaa tehdä uusia rohkeita avauksia.

Ainoastaan olemalla aktiivinen, aloitteellinen ja taisteleva puolue voimme haastaa nykyistä valtatasapainoa. Uusia avauksia voisivat olla osuuskuntatoiminnan vahvistaminen, koulutuksen poliittisen luonteen korostaminen, holhouksen ja kontrollin vähentäminen sekä ennen kaikkea uusi, myös prekariaattia kokoava työväenliike.


Vaalien teemoina tulee olemaan mm. maahanmuutto, sosiaaliturvan tulevaisuus ja kauaskantoinen energiapolitiikka. Näistä meillä pitää olla edistykselliset 2000-luvun kannat, jotka turvaavat työntekijöiden neuvotteluvoiman, hyvinvoinnin ja ilmaston. Todistaaksemme olevamme tällä hetkellä ainoa oikea työväenpuolue meidän on otettava vahva kanta EK:n palkka-ankkuria vastaan ja kampanjoitava "minimipalkankorotuslinjan" luomiseksi ammattiyhdistysliikkeen parissa. Arvopuhetta on kuultu joka suunnalta jo tarpeeksi, meidän on korostettava materiaalista etua.

Koska olemme ylpeitä vasemmistolaisuudestamme, meidän on kannettava sitä lippua, jonka demarit ovat hylänneet. Siinä on Vasemmiston mahdollisuus. Vasemmiston on uskottava uusiin työläisiin, jotka haluavat parempaa ja, että on olemassa uusi mahdollinen vihreä työllistävä teollisuus. On katsottava eteenpäin.

26 elokuuta 2010

Kontulaa ei saa yksityistää

 Kuva: Wikipedia

Hesarissa 24.8. julkaistu mielipidekirjoitukseni

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava haluaa yksityistää Kontulan terveyskeskuksen (HS 23.8.). Viime aikaisten tutkimustulosten valossa ja heikentyvän kuntatalouden valossa ehdotus on erikoinen. 

Kunnallishallinnon kehittämissäätiön vuonna 2009 ilmestyneessä selvityksessä osoitetaan, että yksityistäminen tuo lisäkustannuksia kunnille samalla kun palveluvalikoima niukkenee.Joissain tapauksissa, esimerkiksi Carema Oy:n kohdalla Karjaalla on käynyt ilmi, että terveydenhuollon yritykset ovat lisäksi rikkoneet kunnan kanssa tehtyjä sopimuksia. Palkkaamalla vähemmän lääkäreitä kun mihin yritykset ovat sitoutuneet ne kasvattavat voittojaan, samalla kun palvelutaso heikkenee entisestään.

Rautava haluaa siis Helsingin maksavan enemmän terveyspalveluista ja, että lisäpanostus ohjautuu terveysfirmojen omistajille, eikä hyvinvointiin. Vaikuttaakin siltä, että Pajusen jo selätettyä leikkauslistaa yritetään nyt nostaa esiin yksittäisinä ehdotuksina.
...

Terveyskeskuksen yksityistämistä ei myöskään voida perustella "innovatiisuudella", kuten virallisissa yhteyksissä on väläytelty. Suomessa on erään selvityksen mukaan nyt jo 37 ulkoistettua terveysasemaa jotka hoitavat lähes 400 000 asukasta, eli eiköhän tästä nyt ihan riittävästi kokeilutietoa pitäisi olla. Koko ajatus vaikuttaakin Kokoomuksen ideologiselta ratkaisulta.

11 elokuuta 2010

Uppbruten solidaritet eller välfärd?



Alla mielipidekirjoitus, joka on julkaistu HBL:ssa 31.7. Kirjoitus käsittelee vierailevan kulttuuritoimittajan Mikael Brunilan koostamaa artikkelisarjaa talouskriisistä, ympäristöhaasteista ja digitaalisen yhteiskunnan mahdollisuuksista sekä äärioikeiston uhasta. Itse kommentoin tekstejä lähinnä oikeistohegemonian aikaansaannosten valossa.

Jag läste med glädje kultursidan som gästande kulturredaktör Mikael Brunila satt ihop (HBL 26.7). Sällan träffar man i Finland på lika mångsidig diskussion som i Sverige, där samhällspolitiska debatter får betydligt mera spaltutrymme. Att sakta ner och välja mera gemensamt, som Samira Ariadad och Rasmus Fleischer påminner oss om, verkar i krisernas tidevarv vara den enda vägen till ökad välfärd. 

Under kapitalismens regelbundet återkommande kriser finns det två huvudriktlinjer enligt vilka utvecklingen kan fortskrida. Antingen en mera våldsam ackumulering av kapital på geografiskt nya områden (jfr. Kina-fenomenet) eller en omfördelning av existerande samhälleliga resurser. Värre blir det då miljö- och energikrisen gör det allt svårare att i västvärlden uppnå hållbar tillväxt.

En ny välfärd är antagligen möjlig endast genom att bygga upp gemenskaper, som klarar av att ge mening och innehåll i livet utan ökad materiell förbrukning. Ökad produktivitet bör riktas till förkortningar av arbetstid istället för ökad produktion. Samtidigt måste lönernas andel av helhetsproduktionen öka i förhållande till vinsterna. Detta leder till ökade skatteintäkter och fortsatt välfärd utan ekonomisk tillväxt, som dessutom medför problem så som utbrändhet, arbetsolyckor och miljöförsörelse.



Problemet är försiktigheten som råder. Människor tävlar med varandra om skitjobb och -vilkor, istället för att kräva förändringar i samhällsstrukturerna. I 20 år, allt sedan 1990-talets konjunktursvacka, har borgare fört en stenhård klasskamp. Resultatet är skattesänkningar och -avdragsmöjligheter, låga löner samt ett försämrat socialskydd som tvingat i synnerhet snuttjobbare och andra prekära arbetare till dåliga vilkor. Det är dags för underhuggarna att svara på samma mått. En förändring av de rådande maktförhallanden kommer inte ske utan organisering, solidaritet och klassmedveten politik. Vänstern måste våga tala klass.

Så som Mathias Wåg påpekar på ovannämnda kultursidor, finns risken att den traditionella arbetarklassen fjärmar sig från den försiktiga politiken som fokuserar på individuella värden och inte levnads- och maktförhållanden. Det leder lätt till en helsväng åt höger mot fascistiska rörelser som drar nytta av den uppbrutna solidaritetskänslan i samhället. Endast genom att återvända till att atmosfär där välfärd byggs upp och fördelas jämlikt kan Finland hitta sin nisch.

09 elokuuta 2010

Vihaan uutisia


Kolumni julkaistu Kansan Uutisissa 6.8.

Kesälomalta paluu häämöttää jo, vaan ei ihan vielä. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kun pidän kunnon palkallista loma ja muita kertyneitä vapaita pois, olen ehtinyt rauhassa pohtia yhteiskunnan tilaa, kiertää kesätapahtumia ja hakata halkoja. Valitettavasti myös lukea uutisia.

Vuoden ehdottomasti paras kesätapahtuma on ollut Puntala-Rock ja festareilla Pertti Kurikan Nimipäivät -orkesteri. Nerokkaan yksinkertaisia riffejä soittava orkesteri kiteyttää yhteiskunnan harvinaisen selkeästi; "Mä vihaan eduskuntaa, mä vihaan tätä maailmaa" ... "Mä vihaan uutisia, mä vihaan tätä maailmaa".

Viimeaikaisten uutisotsikoiden valossa biisin sanomaan on helppo samaistua. Otsikot ovat kirkuneet mm. Kesko tuplasi tuloksensa (Taloussanomat 23.7.), Työtä tekevien köyhyys yleistyy (YLE 29.7), Pätkätyö ja matala palkka yhdistää yli keskusjärjestörajojen (KU 2.8.) tai Professori: Maataloudelle miljardi euroa piilotukea (Taloussanomat 3.8.).

Miten tämä sitten liittyy eduskunnan vihaamiseen? No vaikka siten, että matalpalkka-aloilla työskentelevien köyhyysongelmaa ei ole haluttu ratkaista esimerkiksi perustulolla tai sovitellun päivärahan sääntöjen yksinkertaistamisella, jonka takia jo 10 prosenttia Helsingin toimeentulotuen saajista on työssäkäyviä. Herää kysymys, kuinka suuri osuus olisi, jos kaikki toimeentulotukeen oikeutetut hakisivat sitä? 

Samaan aikaan matalapalkka-alat käärivät valtavia voittoja. Esimerkiksi kaupan alan Keskon tulos parani lähes 100% huhti-kesäkuun aikana 78,7 miljoonaan euroon. Palkankorotukset taas ovat kulkeneet 1-2% kieppeillä. Jos palkkojen osuus arvonlisäyksestä laskee, voittojen osuus nousee, käsillä on hyvin yksinkertainen valintakysymys. Joko vaaditaan ja kamppaillaan tai alistutaan ja nöyrrytään. 

1990-luvun jälkeen voittojen osuus kokonaisuudesta on jähmettynyt noin 30-35% kieppeille aiemmasta 20-25% tasosta. Laajemman hyvinvoinnin mahdollistamiseksi palkkojen ja voittojen välinen suhde on saatava kurottua takaisin.

Entä sitten maataloustuki, jota jaetaan virallisilta tilastoilta piilossa MILJARDI euroa? Kaikki tulonjako liittyy toisiinsa. Etenkin kun kyse on vaurauden ohjaamisesta valtion kassasta Kepulaisille jyväjemmareille. Jos perusturvaa ei koroteta, voidaan maanviljelijöiltä ja Nalle Wahlroosin kaltaisia harrasteljoita tukea enemmän. Viljelijäperheiden tulot olivat vuonna 2008 lähes 50 prosenttia korkeammat kuin keskivertokotitalouden. Itse näkisin vallan mainiosti tämänkin viljelijöiden extratulon tasattavaksi esim. kohti perustuloa meneviin uudistuksiin. Perustulo voisi kummasti lisätä matalpalkka-alojen taistelutahtoa työtaisteluissa ja siten parantaa neuvotteluasemaa.

Pikkuhiljaa töihin palatessa onkin sitten hyvä valmistautua seuraavaan kesälomaan ja tuleviin vaaleihin. Toivottavasti niiden jälkeen eduskunta on vähemmän vihattava paikka. Parempia uutisia ihan lähiaikoina sen sijaan epäilen suuresti.

21 heinäkuuta 2010

Israelin mielivalta ulottuu myös suomalaisiin


Israeli Committee Against House Demolitions Suomen osaston (ICAHD Finland) aktiivit Marko Pajula ja Petter Nissinen käännytettiin lauantaina 17.7. Tel Avivin Ben Gurion lentokentältä vuorokauden kuulustelujen jälkeen. Molemmille ensi kertaa Israelissa vierailevalle miehelle määrättiin kymmenen vuoden maahantulokielto.

Virallinen Suomi, lähinnä ulkoministeriö on vaiennut kansalaisiinsa koskevasta mielivaltaisesta kohtelusta, joka tosin Israelissa on arkipäivää.

1) Marko ja Petter, mitä tarkalleen ICAHD Finland tekee?

ICAHD Finland on puoluepoliittisesti sitoutumaton ihmisoikeusjärjestö, joka ajaa palestiinalaisalueiden laittoman miehityksen lopettamista ja Israelia noudattamaan kansainvälistä lakia. Tänä vuonna järjestömme on kampanjoinut Suomessa ennen kaikkea Suomen ja Israelin välisen asekaupan lopettamiseksi.

2) Mitä olitte menossa tekemään Israeliin?

Olimme menossa mm. tekemään haastatteluja ja osallistumaan dokumenttiprojektiin.

3) Onko ICAHD Israelissa laillinen järjestö?

On. Israelissa sen suosio on kuitenkin vähäinen, sillä organisaatio ajaa kansainvälisen lain vahvistamista. Tämä näkökulma ei ole erityisen suosittu Israelin poliittisessa kulttuurissa.

4) Mitä teille tapahtui maahantulotarkastuksessa ja mitä perusteluja teidän kohtelulle annettiiin?

Meidät otettiin kuulusteluun passitarkastuksesta. Kuuden tunnin kuulustelujen aikana meitä vaadittiin mm. antamaan salasanamme sähköposteihimme, ja kun emme tähän suostuneet, niin meitä uhattiin 10 vuoden pääsykiellolla maahan. Petteriltä kysyttiin onko hänellä kontakteja PLO:ssa ja onko hänellä kameraa. Petterin vastattua kielteisesti kuulustelijat kertoivat hänen olevan vaikeuksissa, sillä tämä tarkoitti heidän mukaansa, ettei Petter suostunut yhteistyöhön. ICAHD Finlandista ei todettu kuulusteluissa muuta, kuin että sivuilla ei ole kuvia Hamasin rakettihyökkäyksistä. 

Meitä syytettiin vastauksistamme riippumatta jatkuvasti valehtelijoiksi. Kuulustelujen päätteeksi meidät heitettiin säilöön, joka vartijan mukaan ei ollut vankila. Tämä siitä huolimatta, että kyseessä oli järeällä ovella lukittu, kyseenalaisessa kunnossa oleva huone, jonka ikkunoissa oli kalterit. Katossa oli koko ajan päällä monta kirkasvalolamppua, mikä teki nukkumisesta vaikeaa. Yhtä Israelin sisäpuolella tehtyä puhelua lukuun ottamatta kaikki yhteydenottomme kiellettiin. Mitään perusteluja kohtelullemme ei annettu. Pahinta tilanteessa oli epätietoisuus tulevasta, eikä tieto Israelin historiasta ihmisoikeusaktivistien kohtelussa ei tehnyt tilanteesta erityisen levollista.

5) Uskotteko, että Gaza Flotilla -hyökkäys on vaikuttanut Israelin suhtautumiseen kansainvälisiin aktivisteihin?

Israel on kautta historiansa vaikeuttanut kansainvälistä lakia ajavien järjestöjen, aktivistien ja toimittajien toimintaa, mutta väkivaltaiset iskut ovat toistaiseksi kohdistuneet lähinnä palestiinalaisiin toimittajiin, joiden tapot ovat arkipäivää. Esimerkiksi Toimittajat ilman rajoja -järjestö on kartoittanut tätä. Flotilla -hyökkäyksestä on pidettävä mielessä se, että Israel on jo vuosikymmenten ajan hyökännyt kansainvälisillä vesillä kulkeviin laivoihin, jotka ovat matkanneet Kyprokselta Libanoniin, ja miehistöjen jäseniä on vangittu ja tapettukin. Nämä iskut ovat jääneet vailla julkisuutta.

Viimeinen Gaza Flotilla -hyökkäys teloituksineen kertoo siitä, että Israelin kynnys hyökätä myös länsimaista tulevia aktivisteja vastaan on laskenut. Myös Reut Instituten - Knessetin vaikutusvaltaisen think-tankin - uusi strategiaehdotus, jonka mukaan Israelin tulisi "sabotoida" Israelia "delegitimisoivia verkostoja", kuvastaa Israelin poliittisen eliitin suhtautumista kansainvälisiin järjestöihin. Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapautta kartoittavalla listalla Israel on sijalle 93, kun esimerkiksi Libanon on sijalla 61.

6) Saitteko tukea Suomen suurlähetystöstä?

Saimme heidän kauttaan kerrottua läheisille, että olimme kunnossa. Emme saaneet tukea, mutta he selvittivät virallisen perustelun käännytyksellemme kun olimme palanneet Suomeen: matkasuunnitelman ristiriitaisuus, sillä emme viranomaisten mukaan kertoneet todellista syytä vierailuumme, mikä ikinä tämä sitten heidän mukaansa olikaan. He myös selvittivät että meillä on kymmenen vuoden maahantulokielto.

7) Pitäisikö Suomen ryhtyä vastatoimenpiteisiin israelia vastaan? Esim. Israelin avoimesti rasistinen ulkoministeri Avigor Lieberman päästettiin hiljattain Suomeen.


Suomen pitäisi ensimmäisenä lopettaa asekauppa Israelin kanssa, sillä se on räikeässä ristiriidassa ulkopoliittisten linjaustemme kanssa. Liebermanin vastaanottaminen Suomeen on kansallinen häpeä, ja ulkoministeri Stubb osoitti kommenteillaan totaalisen tietämättömyytensä tai välinpitämättömyytensä Israelin sotarikoksia kohtaan.

8) Minkälaisiin toimenpiteisiin Suomen pitäisi mielestänne ryhtyä, jotta Israel voitaisiin painostaa lopettamaan toistuva kansainvälisen lain rikkominen?


Asekaupan lopettaminen olisi hyvä alku. Suomen pitäisi myös puoltaa Israelin asettamista kauppasaartoon, jos Israel ei taivu tunnustamaan kansainvälistä lakia.

9) Lopuksi, mikä on mielestänne suurin epäkohta Israel-Palestiina-konfliktissa?

Israel-Palestiina -konfliktin suurin epäkohta on Länsirannan miehitys, joka on toisen maailmansodan jälkeisen ajan pisin edelleen jatkuva sotilaallinen miehitys. Se, saadaanko Israel vetäytymään Länsirannalta, määrittää konfliktin ratkaisun - tai ratkaisemattomuuden - ja vaikuttaa koko Lähi-idän tulevaisuuteen. Akuutein kysymys on sen sijaan Gazan kaistan laiton saarto, jolla Israel on tarkoituksenmukaisesti tuhonnut koko Gazan siviiliyhteiskunnan toimintakyvyn.

07 heinäkuuta 2010

Paremman elämän puolesta


Kesälaitumilta on hyvin aikaa vielä hetkeksi palata Jyväskylän puoluekokoukseen. Vaikka monia pettymyksiä mahtuikin matkan varrelle, olen erittäin tyytyväinen ensimmäiseen puoluekokoukseeni. Etenkin poliittinen tavoiteohjelma, joka parani kokouksessa merkittävästi, on oiva työkalu politiikkamme rakentamiselle.

Jo tavoiteohjelman johdanto saa suupieleni kääntymään isoon hymyyn: “Vasemmisto tukee ihmisten omia kamppailuja paremman yhteiskunnan ja elämän puolesta. Näillä tarkoitetaan sekä yhteiskunnallisia liikkeitä että pieniä jokapäiväisiä tekoja esimerkiksi mielekkäämpien töiden löytämiseksi tai paremman palkan ja sopivamman asunnon saamiseksi.”

Onkin tärkeää, että laitamme tämän käytäntöön ja olemme konkreettisesti läsnä liikkeiden ja järjestöjen käymissä taisteluissa muutoinkin kuin puheissamme.Yhteiskunnallisia ristiriitoja korostava muotoilu meni salissa yksimielisesti läpi. Tämä on mainiota, sillä vasemmistopuolue, joka kieltää konfliktin ei ole kuin demareiden jatke. Tätä me emme missään nimessä voi olla, jos haluamme olla radikaali yhteiskunnallinen muutosvoima, joka pyrkii vetämään koko yhteiskuntaa vasemmalle.

Vaikka yhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen onkin olennaista, meidän on aina kysyttävä kuka hyötyy ja kenen kustannuksella. Näin voimme tehdä vain jos meillä on vahva oma linja, emmekä taivu huonoihin kompromisseihin. Se, että korostamme arjen vastarintaa on tärkeää, sillä yhä sirpaleisemmassa maailmassa vain muutokset ihmisten arjessa saavat heidät kiinnostumaan politiikasta.

Koska olemme puolue joka “jatkaa työväenliikkeen suurta kertomusta, jossa me yhdessä olemme tekemässä muutosta” lienee syytä sanoa jotain työstä.

Yksi työväenliikkeen historian keskeisimmistä vaatimuksista on ollut palkkatyön vähentäminen. Siksi onkin ilahduttavaa, että palkkatyön ulkopuolista elämää puolustava perustulo on niin vahvasti läsnä puolueemme tavoiteohjelmassa: “Perustulo tarkoittaa yhteiskunnallista muutosta kohti ihmisten suurempaa itsenäisyyttä ja vähemmän palkkatyökeskeistä yhteiskuntaa, jossa tunnustetaan, että muukin inhimillinen toiminta kuin palkkatyö on mahdollistamisen arvoista.”Lopuksi ennen paluuta kesälaitumille ajattelin palata suoraan päivän politiikkaan ja huonoon kompromissiin. 

Toisaalta myös kauas tulevaisuuteen, tuhansien radioaktiivisten vuosien päähän.Lukiessasi tätä eduskunta on jo äänestänyt lisäydinvoiman rakentamisesta. 

Tuntuu absurdilta toivoa, että äänestyksen seurauksena myönnettäisiin ainoastaan yksi lupa. Muu lienee kuitenkin utopiaa. Äänestyksen jälkeen vaihtoehdoksi jääkin sitten rakentaa liike, joka estää uusien ydinvoimaloiden rakentamisen vaikka luvat olisikin myönnetty. Siinä vasemmistolla on syytä olla iso rooli.

13 kesäkuuta 2010

Vastarinnan meteliä hiljennetään häiriöäänellä

Kolumni Nuorisotutkimusverkoston kommentti-kirjoitussarjaan 26.5.

Everybody's talking 'bout the stormy weather
And what's a man do to but work out whether it's true?

(Sonic Youth, Teenage Riot)

 
Syksyllä 2009 Lahden kauppakeskus Triosta kuului kummia. Ostoskeskus asensi ulko-oviensa edustalle teinikarkottimen häätääkseen nuoria maleksimasta. Ilmiö muistuttaa huomattavasti vartijoiden pyrkimyksiä häätää nuoria Kampin keskuksesta, joka on muodostunut "Suomen suurimmaksi nuorisotaloksi”.

Liiketiloissa vallitsee ristiriita hallinnan ja haltuunoton välillä. Nuoret halutaan pois maksavampien asiakkaiden tieltä määrittämällä yhä tarkemmin erityisryhmiä, joita tarkkaillaan ja ahdistellaan. Samaan aikaan kauppatilat on pidettävä jatkuvan läpikulkemisen ja vuorovaikutuksen paikkoina, jotta ne olisivat houkuttelevia. Nuoret taas etsivät paikkoja, joissa voivat määrittää itseään osana yhteisöä.

Vaikka poliisi piti teinikarkotinta sopivan vaarattomana, sen käyttö lopetettiin pian kaupallisista syistä (IS 24.11.09) ja korvattiin klassisella musiikilla (koskakohan senkin häiritsevä vaikutus ymmärretään…). Syynä tähän oli, että ärsyttävä piippaus häiritsi myös maksavia asiakkaita. Iän perusteella ei voinut tietää ketkä kuluttavat tarpeeksi. Kaupunkitilassa onkin nykyään lukuisia käytäntöjä, jolla riskeiksi määriteltyjen ryhmien elämää kontrolloidaan yhä tiukemmin, kansalaisuuden korvautuessa kuluttajuudella. Varmaa on vain epävarma

Kaupunkilaisten epävarmuus koskee toimeentulon, asumisen ja palveluiden lisäksi myös arkeemme tunkeutuvan kontrollin mielivaltaa. Vallanpitäjät määrittävät yhä härskimmin miten kaupunkitilassa tulee kuluttaa ja ketkä sopivat siihen. Kaupunkitila toimii pitkälti yksityisen pääoman kasaamisen tilana, jossa palvelutalous kukoistaa.

Niin sanotusta valtavirrasta tai ihannekuvasta poikkeavaa käyttäytymistä kontrolloidaan viime kädessä väkivalloin ja yksityisyyttä loukkaamalla; vääränlaiset vaatteet johtavat laukun tarkastamiseen, vartijafirmoille syydetään rahaa graffitimaalarien vainoamisesta, yksityisyyttä loukkaava kameravalvonta yleistyy, poliisi ahdistelee ei-suomalaisen näköisiä ihmisiä ratsioilla, ja mainokset peittävät horisontin. Valvomalla kaupunkitilaa yhä uusilla menetelmillä taataan turvallisuusteollisuuden jatkuva kilpavarustelu. Todellisuudessa tämä luo pelon ilmapiirin.

Kun kapitalistit pääsevät sanelemaan, mitä saa tapahtua kaduilla ja toreilla, lukea seinissä ja tolpissa, tapahtua rakennuksissa tai kuka saa viettää aikaa missäkin, johtaa se myös kapinaan ja tilan haltuunottoon. Arjen vastarinta näyttäytyy erilaisina joukkokokoontumisina – mopomiitteistä ostarissa hengaamiseen sekä muun muassa katutaiteena ja talonvaltauksina. Täysin samoista ilmiöistä on kyse Pariisin tai Malmön levottomuuksissa, joissa nuorten ja siirtolaisten hallintapyrkimykset tuottavat vastareaktioita auktoriteetteja kohtaan.

Nuorison näkeminen poliittisesta järjestelmästä ja valtasuhteista irrallisena joukkona vaikeuttaa yhteiskunnallisten ilmiöiden ymmärtämistä. Erilaisille "sopivuuden rajoja” koetteleville kokoontumisille onkin etsittävä selityksiä pääoman komennon vastustamisesta. 

Oleskelu kauppakeskuksessa kyseenalaistaa ostamisen pakon, tägääminen ja maalaaminen kieltävät rahan oikeuden määritellä mitä näemme ja tuottavat suoraa omaisuusvahinkoa, ja talonvaltaus iskee suoraan pääoman sydämeen eli kiinteistökeinotteluun. Kaikki edellä mainitut vastarinnan muodot määrittävät uudestaan yksityisen ja julkisen rajanvedon.

Kaupunkitilan haltuunoton keinoja voi nähdäkseni selittää ainoastaan pyrkimys omaehtoiseen yhteisöllisyyteen irti koulun, työkkärin, sossun, poliisin, vartijoiden, vanhempien ja muiden auktoriteettien sanelusta ja hierarkiasta. Tämän ymmärtäminen olisi huomattavan tärkeää etenkin kaikille niille, jotka ovat huolestuneita siitä, miksi nuoria ei kiinnosta vaihtoehdottomaksi koettu politiikka tilanteessa, jossa pääoma sanelee elämämme ehtoja. Tämä myös selittää, miksi lahtelaiset hengaavat Trion edustalla tai miksi Kampin ostoskeskus on Suomen suosituin nuorisotalo, ”ku kaikki muutki on siel”.

11 kesäkuuta 2010

Arjen kamppailut ja poliittinen valta



 Mielenosoitus oleskelulupien puolesta 31.3.
Isoäiteinä julkisuuteen nousseita Eveline Fadayelia ja Irina Antonovaa uhkaa tätä kirjoittaessa käännytys. Heitä tukeva laaja kansanliike järjesti maanantaina 31.3. mielenosoituksen heidän oleskeluoikeuden puolesta. Asia on herättänyt kiivasta keskustelua julkisuudessa ja käännytystä ei puolusta käytännössä kukaan.

Myös Matti Vanhanen yritti ratsastaa ihmisten turhautumisella ja vihastumisella ja lupaili edellisen maaliskuussa järjestetyn mielenosoituksen jälkeen pelastaa mummot. Lupauksia ei ole pitänyt lupaustaan. Aiheesta käydyissä keskusteluissa on myös häivytetty olennainen yksityiskohta; kyse on jälleen kerran maahanmuuttoviraston hakijan edun vastaisesti tehdystä laintulkinnasta. Ei yksiselitteisestä laista. Tämä on asia, josta siirtolaisaktivistit ovat puhuneet jo vuosia ja joka on voitettavissa poliittisesti. 

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että hallitus ja sen ministerit eivät uskalla kantaa vastuuta päätöksestä olla ahdistelematta ihmisiä, jotka elävät perheensä kanssa Suomessa. Kamppailu oleskeluoikeudesta on samalla liikkeen kamppailu vallasta poliittisen järjestelmän kanssa. Liikkeen on voitettava tämä erä, kaikki muu olisi inhimillinen katastrofi. 

Kansanliikkeiltä ja niiden yhteyksistä ihmisjoukkoihin myös vasemmiston olisi opittava, mikäli haluamme rakentaa vastavaltaa tai etenkin jos haluamme saavuttaa muodollista valtaa. Pelkästään lausumalla mielipiteitä ja äänestämällä vastaan maailma ei muutu. 

Voittojen saavuttaminen vaatii yhtä lailla toimintatapojen uudistamista kuin selkeitä poliittisia tavoitteita, jotta emme vain reagoi heikennyspyrkimyksiin. Keski-Tampereen puolueosasto on omissa kommenteissaan tavoiteohjelmaan todennut, että: ”yhteiskunnalliset kamppailut eivät synny vain ihmisten reaktioina alistukseen. Ihmiset kamppailevat myös pyrkiessään rakentamaan yhteiskuntaa omaehtoisesti kohti parempaa.” Jos me emme käsittele konflikteja edes omissa papereissamme, meillä ei ole myöskään edellytystä rakentaa kamppailevaa liikettä, joka jatkaa työväenliikkeen suurta kertomusta, jossa me yhdessä teemme muutosta. 

Jos emme pysty hahmottamaan ihmisten arjessa käymiä kamppailuja ja tarjoamaan tukeamme niihin, mikään vaalikampanja maailmassa ei pelasta kannatustamme. Tätä osoittavat myös viimeaikaiset gallup-luvut. Yksinkertaimmillaan tämä voi tarkoittaa yhden tai kahden selkeän voitettavissa olevan kampanjan määrittämistä ja käymistä selkeästi puolueen profiililla, eikä pelkästään yhteiskunnallisen ilmiöiden kommentointi. Kampanjoiden kärkien valinta on viime kädessä puoluejohdon tehtävä. 

Hyviä tavoitteita on tavoiteohjelmaluonnos täynnä, nyt vaan niistä valitsemaan ja mobilisoimaan alueellisesti ja valtakunnallisesti. Sen on alettava heti puoluekokouksen jälkeen.

09 kesäkuuta 2010

Haluan Arkadianmäelle



Helsingin Vasemmistoliitto nimesi minut eilen 8.6. virallisesti eduskuntavaaliehdokkaakseen. Lämmin kiitos kaikkia minua puolueen jäsenäänestyksessä äänestäneille. Sain ehdokasäänestyksessä kolmanneksi eniten ääniä puolueen puheenjohtajan ja puoluesihteerin  jälkeen, mikä antaa itseluottamusta vaaleihin. 

Tavoitteenani on saada huhtikuun 2011 eduskuntavaaleissa toiseksi eniten ääniä Vasemmistoliiton Helsingin listalta ja valinta kansanedustajaksi. Olen jo aikaisemmin todennut, että turha sitä on häviämäänkään lähteä! Uskon monipuolisen yhteiskunnallisen aktiivisuuteni tuovan puolueelle liudan uusia äänestäjiä. Kampanjan vetäjänä toimii eduskunta-avustaja Sara Korhonen. 

Kenelläkään ei ole vielä yhtään ääntä varastossa ja siitä minun on ensikertalaisena hyvä ponnistaa. Ota yhteyttä jos haluat mukaan vaalikampanjaan. Yhdessä ja rakentamalla poliittinen kampanja voimme onnistua!

08 kesäkuuta 2010

Ship to Gaza ja eksursio Ruotsiin

Israelin murhattua kansainvälisillä vesillä vähintään 9
avustuslaivan henkilökunnasta yli 10 000 ihmistä osoitti
mieltään Tukholmassa 31.5. Kuva: Shiptogaza.se

Vierailin Ruotsissa viime viikolla ja osallistuin matkalla useaan mielenosoitukseen. Israelin rikokset olivat katujen lisäksi kuuma puheenaihe myös Ruotsin lehdistössä. Koko oppositioblokki on kyseenalaistanut EU:n kaupansopimusten perustelut tilanteessa, jossa Israel toistuvasti käyttäytyy roistovaltion lailla. Jopa maan porvarillinen ulkoministeri Carl Bildt pitää Israelin Gaza-politiikka päättömänä ja ääriliikkeitä synnyttävänä.

Palestiina-solidaarisuusmielenosoitukset jatkuivat Tukholmassa myös loppuviikosta. Alla videoita Ship to Gaza -laivoilla olleiden ihmisoikeus- ja vasemmistoaktivistien puheista 4.6. järjestetystä mielenosoituksesta.



Kirjailija Matias Gardellin puheen jälkeen ääneen tuli Ship to Gaza -saattuessa ollut lääkäri Victoria Strand.



Mielenosoitusten lisäksi tapasimme matkallamme vasemmistopuolue Vänsterpartietin, paikallisten Vasemmistonuorten, Ung Vänsterin lisäksi myös lukuisia muita poliittisia ryhmittymiä.


Sosialidemokraattien sekä ympäristö- ja vasemmistopuolueen aloitettua yhteistyön Ruotsin oikeistohallituksen kaatamiseksi puolueet ovat joutuneet neuvottelemaan yhteisistä linjauksistaan. Vasemmistopuolue on joutunut myöntymään jonkin verran työoikeuksiin liittyvissä seikoissa, mutta saanut merkittäviä kansainväliseen solidaarisuuteen liittyviä vaatimuksia läpí neuvotteluissa. Kansainvälinen solidaarisuus on ylipäätänsä huomattavasti merkittävämmässä asemassa Ruotsin poliittisessa kentässä kuin Suomessa. Palaan elokuussa Ruotsiin perehtymään vaalityöhön ja vasemmistoblokin yhteiseen vaaliohjelmaan, siitä siis enemmän myöhemmin.

Erityisen inspiroiva poliittinen projekti, johon tutustuimme on verkon pääkirjoitussivu Dagens Konflikt, joka kommentoi politiikkaa yhdistelemällä teoriaa ja yhteiskunnallisten liikkeiden välittämiä konflikteja sekä puolueiden edustuksellisissa rakenteissa tekemien päätösten valossa. Pääkirjoitussivun ympärillä toimii myös ajatuspaja Konflikt, jonka analyysin lähtökohtana on yhteiskunnallinen ristiriita, konflikti, maailmaa eteenpäin vievänä ja muuttavana voimana.

Ajatuspaja järjestää seminaareja ja luentoja luokkapolitiikan edellytyksistä ja pitää valtasuhteet kieltävää objektiivisuutta vihollisenaan. Kaupunkisuunnittelun ja joukkoliikennejärjestetelyjen tuottavia valtarakenteita kyseenalaistavasta ja maksutonta joukkoliikennettä vaativasta Planka.nu -ryhmästä kirjoitan myöhemmin. Ammattiliittojen keskusjärjestöstä LO:sta en valitettavasti saanut paljoakaan irti, koska tapaamamme kouluttaja ei oikein vastannut kysymyksiini. Ensisijaisesti olisin ollut kiinnostunut vuokratyön ympärillä käydystä keskustelusta ja takuupalkkajärjestelmästä, joka on otettu käyttöön.

Takaisin sisarjärjestöihimme. Tasa-arvokysymysten huomioimisessa ja feminismin esiinnostamisessa ruotsalaiset ovat valovuosia Suomea edellä. Sain mukaani Ung Vänsterin feministisen oppaan järjestörakenteisiin. Uskon, että siitä on paljon opittavaa, kun pyrimme järjestössämme ja yhteiskunnassamme vapautumaan kahlitsevista sukupuolirooleista. Monessa muussa asiassa olen aika eri linjoilla sisarjärjestömme kanssa.

Ruotsissa on viime vuosina herätty prekaari työ -keskusteluun. Ratkaisuehdotukset vaan hämmentävät minua. Vasemmistokenttä on käytännössä häivyttänyt vaatimuksensa työajan jakamisesta, eli kuuden tunnin työpäivästä ja vaatii nyt kokopäivätyötä osa-aikaisille. Itse en ymmärrä logiikkaa, että on vaadittava enemmän, jotta voidaan vähentää. En tosin myöskään ymmärrä miksi työtä pitäisi tehdä enemmän kun tuottavuus on kokoajan kasvanut. Jos ei sitten haluta halpatyötä, jota on tehtävä mahdollisimman paljon tullakseen toimeen.

Työnostajat ovat erityisen eteviä halpatyön teettämisessä ja työehtojen polkemisessa paitsi rakennusalalla myös palvelualalla. Tukholmassa malliesimerkkinä härskistä työehtojen polkemisesta käy yökerho ja hotelli Berns. Kyseinen luksustila on irtisanonut ammattiliitto SAC:n aktiiveja ja palkannut tilalle järjestäytymätöntä työvoimaa. Tästä johtuen SAC on asettanut paikan saartoon. Perjantai-yönä 5.6. järjestettin noin 100 ihmisen mielenosoitus yökerhon edessä, johon mekin osallistuimme.



Viimeisenä päivänä Tukholmassa osallistuimme antirasistiseen Area Turns Red -festivaaliin, jossa järjestettiin keskustelutilaisuuksia, musiikkiesityksiä ja kirjamyyntiä. Tapahtuma oli erittäin onnistunut ja pääsimme vaihtamaan kokemuksia siirtolaisten oikeuksiin liittyvästä kampanjoinnista ja äärioikeiston levittäytymispyrkimyksistä.

Viimeksi mainitusta saimme myös esimerkin kun äärimmäisen väkivaltainen uusnatsilahko Svenska Motståndsrörelsen yritti hyökätä Tantolundenin festivaalialueelle kun sitä vielä pystytettiin. Päättäväisellä joukkotoiminnalla natseille tehtiin selväksi, että tämä ei tule ikinä onnistumaan. Lopulta paikalle ilmaantunut poliisi korjasi sätkivät natsit talteen. Kaikin puolin innostava matka, ei vähintään sen takia, että vasemmistolaiset liikkeet ovat Ruotsissa huomattavan paljon vahvempia kuin täällä ja niiltä on paljon opittavaa.

21 toukokuuta 2010

Ay-liike avoimeksi

Kuva: Perttu Iso-Markku

Matkasin torstaina Jyväskylän yhteiskunnallisen opiston "Ay-liiki avoimeksi" -paneelikeskusteluun puhumaan työelämän epäkohdista yhdessä Eeva Jokisen, Markku Kolarin ja Tarmo Pekosen kanssa. Keskustelu tulee verkkoon kuunneltavaksi lähipäivinä.


Itse korostin keskustelussa erilaisen työaikajouston ja epävarmuuden roolia tämän päivän työmarkkinoilla. Tähän ei valitettavasti kaikissa liitoissa ole pystytty puuttumaan, jonka takia asia akuutti. Taattu toimeentulo eli arjen turvallisuus on kaikkien niiden etu, jotka eivät elele pääomatuloilla. 

Opiskelijatoiminta nostaa esiin monia keskeisiä ongelmia kannanotollaan, jossa ilmaisivat tukensa SEL:n kamppaillulle. Ydinongelma on tietenkin se, että jos työntekijät asetetaan jatkuvasti laajenevien hierarkioiden avulla hyvinkin eriarvoiseen asemaan, niin meidän on vaikeampaa toimia yhdessä. Opiskelijatoiminnan sanoin: 
Tuemme kaikkia liittoja silloin, kun ne kamppailevat työntekijöiden työ- ja elinehtojen parantamiseksi. Naisista, nuorista, opiskelijoista, siirtolaisista ja muista prekaareista on jo nyt tehty halpatyövoimaa, jonka avulla heikennetään kaikkien työntekijöiden neuvotteluasemaa ja oikeuksia. Näin ei voi jatkua.
Valitettavasti tämä näyttää jatkuvan. Laman aikana uudelleenjako on huomattavasti hankalampaa kuin nousukauden aikaan. Puhuessamme työelämästä emme voi myöskään sivuuttaa toimeentuloa työn ulkopuolella ja työvoiman tuottavuutta ylläpitäviä perhe- ja muita rakenteita, jotka pohjautuvat muuhun kuin palkkatyöhön.

Edellä mainitun prekarisaatio-ongelman osana voidaan nähdä myös vuokratyö. Tämä siis tilanteissa, joissa sitä ei ole "valittu" vapauden vaan pakon takia. Sama koskee tietenkin myös osa-aika- ja pätkätyöntekijöitä. Näiden ihmisten todellisuus ja nykyinen edunvalvontajärjestelmä sekä pahasti aliresursoidut työsuojelupiirit ovat yhdistelmänä rautaa riistofirmoille, jotka haluavat luoda eri kastin työntekijöitä pitääkseen heitä aloillaan. Tähän liittyy myös olennaisena osana harmaa talous, joka koskettaa etenkin paljon ulkomaalaista työvoimaa käyttäviä firmoja.

Lähestyn vuokratyön epävarmuutta esimerkin kautta. Eräs tuttavani aloitti juuri vuokrafirman kautta työn logistiikka-alalla. Hänelle ja kollegoille, joiden työsopimus on voimassa "kunnes hommat loppuu" maksetaan 2€ alle työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Aiemmasta oppineena tämä henkilö, päätti tehdä työt ensin ja hakea palkkasaatavansa takautuvasti. Muut työntekijät eivät tienneet saavansa kirjaimellisesti laittoman huonoa palkkaa. Kerran aiemmin ystäväni on saanut kenkää ensimmäisenä päivänä vaatiessaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Tämän kaltainen kyykyttäminen on monin paikoin normi. Joskus alipalkkaus koskee ainostaan vuokratyöntekijöitä, eikä vakkareita.

Vuokratyötä ja työaikajoustoja yritetään ajaa yhä enemmän myös teollisen työn piriiin, jossa perinteisesti on ollut vahvoja ammattiliittoja suojaamassa työntekijöiden oikeuksia. Tästä Ilmailualan unionin, ahtaajien ja nyt viimeisimpänä elintarviketyöläisten lakotkin kertovat. Kun työnantaja vaatii heikennyksiä on työväen voitettava tuplasti, ensin estääkseen heikennykset ja toiseksi saadakseen aikaan jotain parannuksia itselleen ja perheilleen. 


Työnantajien painostus ei ole kovaa vain vaatimusten tasolla. Se kohdistuu myös henkilökohtaisemmin työntekijöihin. On tärkeää, että työnantajien keskenään solidaarinen ja ulossulkeva leikkaus- ja joustovimma saadaan loppumaan. Ainoa keino tähän lienee laaja-alainen yhteistoiminta. Työntekijöiden joukkokanneoikeuden lisäksi myös se, että työehtosopimukset katkeaisivat kaikki samaan aikaan mahdollistaisi samanaikaiset lakot ja laaja-alaiset, sekä solidaariset työtaistelutoimenpiteet.

18 toukokuuta 2010

Suomi vaikuttaa EU:ssa (tekijänoikeusmafian pussiin)

 Kuva: Wikipedia Public domain
Musiikkiteollisuus ja EU-komissio ovat jo pitkään vaatineet direktiiviä suoja-aikojen pidentämistä EU:ssa nykyisestä 50:stä vuodesta 95 vuoteen. Asia on kuitenkin kohdannut vastarintaa, myös Suomessa, ja jäänyt lepäämään. Nyt Suomen muuttunut kanta uhkaa kuluttajien asemaa koko EU:ssa. 

On huolestuttavaa, että tietoyhteiskuntaa kehitetään 50-luvulla säestetyn musiikin näennäisen suojelemisen ehdoilla. Koko yhteiskunnan laajuudella on käynnissä tiedon yksityistämis- ja kaupallistamisprosessi, joka haittaa uusien innovaatioiden ja osaamisen syntymistä. Tekijänoikeuslainsäädännön kiristämisen lisäksi yliopistojen yksityistämiskehitys on mainio osoitus tästä.

Ajatus köyhien taiteilijoiden toimeentulosta, joka suoja-aikakeskusteluun usein liitetään, on kaunis, mutta paikkaansapitämätön. Uudistus pelaisi Euroopan johtavien tutkijoiden mukaan suoraan suurimpien mediapuulakien pussiin. Sähköisten oikeuksien asiantuntija Kemppinen on todennut näin: 
muutoksesta hyötyisivät Universal, Sony BMG, Warner Music ja EMI sekä edunvalvontajärjestöt, eli Suomessa Gramex. Taiteilijoille siitä ei olisi hyötyä – harvoja supertähtiä lukuun ottamatta.
Suomi on yhdessä 9 muun EU-maan kanssa ollut estävässä määrävähemmistössä tähän kevääseen asti. Määrävähemmistön osalta Suomi on ollut vaankieliasemassa, joka nyt on notkahtanut tekijänoikeusmafian eduksi. Eduskunnassa sekä sivistysvaliokunta (15.4) että suuri valiokunta (21.4.) yhtyivät hallituksen muutettuun kantaan. Suuren valiokunnan mielipiteenvaihdos on merkittävä takaisku kuluttajille, vaikka siinä onkin esitetty, että 95 muutettaisiin 70 vuodeksi.

Tekijänoikeusasiat ovat herkkiä. Rupesin itse saamaan kiusallisia viestejä lobbarilta heti otettuani yhteyttä liutaan kansanedustajia aiheen tiimoilta. Yhteydet lobbareiden ja kansanedustajien välillä vaikuttavat siis olevan kunnossa. Toiseen suuntaan asia ei pelaa. Esimerkiksi sivistysvaliokunnassa ei kuultu ketään kuluttajapuolelta tai esimerkiksi kirjastojen ja museoiden edustajia. Myös aihetta tutkineet tahot puuttuivat tyystin kuultavien listalta. 

Saatuani näitä lobbausviestejä, jotka sisälsivät paikkaansapitämättömiä väitteitä esimerkiksi YLEn tekijänoikeuskorvauksista ja täysin epäloogisia olettamuksia, olin kirjevaihdossa tekijänoikeuksiin ja vanhaan musiikkiin perehtyneen tohtorin ja etnomusikologian dosentin Pekka Gronowin kanssa. Hänen mielestään keskeinen ongelma koko suoja-aikakeskustelussa on, että se pohjautuu mielikuviin, eikä faktoihin. 

Gronow arvioi, että yli 50 vuotta vanhoja teoksia soitetaan radiossa ja myydään levyinä noin 1% kokonaismäärästä, toteaa:
Koska jokaisella äänitteellä on muusikoiden osalta lukuisia oikeudenomistajia (koko orkesteri + solisti), yksittäisten muusikoiden hyöty suoja-ajan pidennyksestä on mitätön. Lisätulo muusikkoa kohti olisi euroja tai kymppejä vuodessa, harvoilla satanen. Ainoa hyötyjä on Warner, joka omistaa tuhansia vanhoja levyjä tuottajana.
Propagandassaan musiikkiteollisuus puhuu haudakaivajayhtiöistä, jotka hyödyntävät yli 50 vuotta vanhoja julkaisuja, maksamatta korvauksia . Tämän asetelman Gronow kääntää kokonaan päälaelleen ja korostaa kuluttajien etua:
Pikemminkin olisi puhuttava "hengenpelastajayhtiöistä". Ne levy-yhtiöt, jotka nykyisin omistavat 30 - 50 vuotta vanhoja levyjä, eivät juuri ole kiinnostuneita markkinoimaan niitä. Tämän voi tarkistaa pikakäynnillä Anttilaan, tai etsimällä vanhoja levyjä nettikaupoista. Mikään ei myöskään estä alkuperäisiä tuottajia myymästä edelleen yli 50 vuotta vanhoja levyjä, vaikka ne olisivatkin "vapaita". Jos markkinoilla on alkuperäisen tuottajan uusintapainos, ei "haudankaivajan" kannata pyrkiä samoille markkinoille. Vai onko tällaisesta näyttöä? Saamme kiittää pääasiassa harrastajapohjalla toimivia "haudankaivajia" siitä, että vanhaa aineistoa ylipäänsä on saatavissa.
Tunnepitoisen mielikuvapuheen lisäksi tekijänoikeuksien pidennyksiä ajavat lobbarit vetoavat Euroopan ja Yhdysvaltojen kilpailutilanteeseen. Tätä ei kuitenkaan perustella millään. Monissa Euroopan maassa ei edes ole seurantajärjestelmiä, jotka mahdollistaisivat suoja-ajan seuraamisen kauas historiaan. Kenelle korvauksia sitten maksettaisiin, tai keneltä musiikin käyttöön tulisi pyytää oikeuksia?

Vaikuttaakin siltä, että muutaman edelleen myyvän tuotteen oikeudet halutaan säilyttää ikuisesti samalla kun valheellisesti puhutaan voista köyhän taiteilijan leivän päällä. Suomen muutettuaan kantaansa EU-puheenjohtajamaan Espanjan otteet ratkaisevat miten asiassa käy. Tilanne ei kuitenkaan vaikuta lupaavalta.