24 tammikuuta 2010

Väkivaltajournalismi ja vapaaottelu


Törmäsin kamppailulajiharrastajien Potku-foorumilla Esa Liljan kolumniin (HS 7.1.) JIM-kanavalla näytetystä suositusta tosi-tv-ohjelmasta The Ultimate Fighterista. Ohjelmassa haetaan vapaaottelijoita UFC-organisaatioon. Kyseinen ohjelma sai minutkin kiinnostumaan ja aloittamaan lajin harrastamisen. Kun ehdin jo avata vaparista blogaamisen DJ-ystävieni Multitunes-blogissa, niin jatketaan samalla linjalla.

Vapaaottelu on toimittajan mielestä "kamppailu-urheilun terminaaliasema ja brutaalia väkivaltaa". Äkkiseltään kuulostaa siltä, että moraalipoliisi olisi ryöminyt kolostaan ja heittelee lauseita, joiden pohjalta voi päätellä, että toimittaja ei ole juurikaan perehtynyt lajiin. Lisäksi vaikuttaa siltä, että Lilja on määritellyt väkivallan käsitteen kokonaan uusiksi. Yleensä väkivallan on nimittäin ajateltu loukkaavaan jonkun toisen koskemattomuutta. Vaan eiköhän ottelija luovu siitä ihan itse astuessaan kehään?

Vapaaottelu on kieltämättä raju laji, mutta juuri sitä; urheilulaji. Ottelussa kaksi kamppailijaa nousee kehään tai häkkiin ja noudattaa lajin sääntöjä. Asiaan kuuluu myös lähes poikkeuksetta, että ottelun alussa paiskataan hanskat yhteen ja ottelun jälkeen kätellään tai halataan ja kehutaan kilpakumppania.Vapaaottelulla on myös oma lajiliittonsa, joka sääntelee kilpailutoimintaa.

Liljan kukkahattusetäily tuntuu vielä typerämmältä, kun otetaan huomioon, etteivät ihmiset nykyisellään harrasta kovinkaan paljoa liikuntaa. Vapaaottelu on nopeimmin kasvavia urheilulajeja maailmassa ja sen harrastajamäärät ovat räjähtäneet kasvuun osittain juuri televisioinnin seurauksena. Väkivalta taas kumpuaa usein turhautumisesta ja kasautuvasta aggressiosta. Mikä olisikaan parempi tapa purkaa näitä kuin potkupainia itsensä puhki turvaallisessa treeniympäristössä?

TV-ohjelman roolista markkinointikoneistona UFC:lle Lilja on toki oikeassa. Mutta olisikohan hänen pointtinsa kuitenkin ensisijaisesti upottaa väkivalta ja pelko kolumniinsa ollakseen "ajan hengessä" kuin varsinaisesti analysoida tv-viihdettä ja vapaaottelun luonnetta?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus.