18 helmikuuta 2010

Kidutuksen yhteiskuntavastuu ja Yleisradio

Nokia Siemensin yhteiskuntasuhteista ja yritysvastuusta vastaava johtaja Lauri Kivinen valittiin yksimielisiesti Yleisradion uudeksi toimitusjohtajaksi. Kivinen kommentoi valintaansa näin:
Olen ollut mukana matkaviestinnän vallankumouksessa, ja kaikki viittaa siihen, että suuret muutokset ovat edessä koko mediamaailmassa ja tiedonvälityksessä.
Vallankumous kuulostaa pelottavalta Kivisen suusta, joka on osana Nokia Siemensin organisaatiota myynyt Iraniin vakoiluvarusteita, jotka mahdollistavat toisinajattelijoiden vainoamisen ja puolustanut kaupankäyntiä diktaatuurien kanssa. Toisinajattelijoiden asema Iranissa ei muutenkaan ole vahva kuten kuvassa näkyy.
Ylen johtoon valittiin henkilö, joka oli yhteiskuntavastuun johtaja NSN:llä silloin, kun firma myi Iranille vakoilukeskuksen oman maan kansalaisten polkemista varten.En voi mitenkään hyväksyä tätä valintaa.
Itse tyydyn toteamaan, että tämä on huono päivä julkisen palvelun tiedonvälitykselle ja sananvapaudelle. Perkele.

Ei kommentteja: