07 huhtikuuta 2010

"Suomen etu" on omistajan etu

Kuva: Wikimedia commons, Euromayday 2006 jälkeiset bileet makasiineilla. 
Puhuin aamulla nuorisotyöttömyydestä Elämäntapaliiton järjestämässä tilaisuudessa.

Lähdetään liikkeelle perusasioista, politiikka tai työmarkkinat eivät rakennu yhteiselle edulle vaan etujen ristiriidoille. Taloudellinen ohjaus on mitä suurimmassa määrin poliittista, tätä ei pidä sivuuttaa myöskään nuorisotyöttömyyskeskustelussa. Olennaista tässäkin keskustelussa on toimeentulo ja tulonjako, ei työ itsessään.

Työmarkkinoiden joustosta ja epävarmuudesta, prekaarista työstä, on keskusteltu jo vuosia. Viimeistään ahtaajien ja lentokentän matkalaukkuhenkilökunnan lakot osoittivat, että epävarmuus leviää myös vahvojen ammattiliittojen aloille, eli kaikkialle. Kapitalistit pyrkivät tekemään kaikista työsuhteista notkeita, taipuisia ja täysin työnantajan saneluille alttiita. 

Tämän takia ahtaajien lakossa keskeisenä vaatimuksena olikin työsuhdeturva ja vuokratyön käytön ehkäisy. Tämä ei kelvannut työnantajille, jotka pelkäsivät muidenkin vaativan turvaa itselleen. Samalla lehdistössä moralisoitiin kilpaa, kuinka paljon lakko maksaa. Meidän onkin kysyttävä kenelle lakkoilu ja vaatimukset toimeentuloturvasta maksavat?

Koko 1990- ja 2000-luvun Suomessa on nähty aivan uudenlaista kapitalistien sanelemaa tulonjakoa. Vuosina 1993–2005 omaisuustulot nousivat 282 %, palkkatulojen kasvaessa 30 % ja tulonsiirtojen tippuessa miinukselle. Tuloerot Suomessa kasvavatkin nopeammin kuin missään muussa teollisuusmaassa.

Puheet yleisestä edusta tarkoittavat siis puhetta pääoman eduista. Uudet barbaarit -blogi kommentoi tätä seuraavasti:
EK:n puheenjohtaja Sakari Tamminen ruikutti lakon olevan suorastaan ”ikävä”, koska se pilaa ”Suomen” talouskasvun ja on ”Suomen” edun vastainen. Aivan kuin EK:n tai sen kaaderien jatkuvat esitykset eläkeiän nostosta, nuorten pakottamisesta työhön, palkankorotusten jäädyttämisestä, lukukausimaksuista ja opintorahan muuttamisesta lainapainotteisiksi eivät olisi kenenkään ”edun vastaisia”. En tosin sanoisi niitä ikäviksi vaan kusipäisiksi, sairaiksi ja välittömästi tuhottaviksi.

Samalla kun tulonjako on notkahtanut voimakkaasti pääoman eduksi, on palveluita ja etuuksia heikennetty kontrollien jatkuvasti lisääntyessä. Tämän kehityksen edesauttamista nähtiin myös poliittisten nuorisojärjestöjen yhteiskannanotossa, josta Vasemmistonuoret irtaantui.

Kauhistelemalla nuorisotyöttömyyttä teemme ”nuorista” erityisryhmää jonka etuja voidaan heikentää työhön pakottamisella, opiskelijoita kyykyttämällä ja eläkejärjestelää muuttamalla. Myös nuorisotyöttömyyttä on tarkasteltava tässä valossa. 

Iän perusteella ja kannustamisen nimissä tehtävät heikennykset on hylättävä. Työmarkkinatuki ja peruspäiväraha on yhdistettävä, jotta nuorten työttömien toimeentulosta poistuu pakko hakea ammattikorkeakouluun ja vanhempien tai puolison tulojen vaikutus poistuu. Työmarkkinatuen ehdot syrjäyttävät ja ajavat nuoria sossuun aivan turhaan. Työttömyysturvan yhtenäistäminen olisi askel perustulon suuntaan, kuten olisi myös toimeentulotuen siirtäminen KELAan.

Vaikka hylkäämme ikään pohjautuvan työmarkkina-aseman tavoitteena, voimme tietenkin tarkastella kokemuksia työstä ja toimeentulosta sukupolvikokemuksina. Usein kuulee puhuttavan, että yksilön on vaihdettava rennompaan ja, että yleisesti halutaan enemmän vapaa-aikaa kuin palkkaa. Tämä päteekin ehkä joillekin, mutta ei lainkaan ole yleinen totuus. On siis katsottava tarkemmin. 

SAK:n selvityksen mukaan alle 30- ja myös alle 40-vuotiaista useampi kuin kaksi kolmesta haluaa ensisijaisesti enemmän palkkaa ja toissijaisesti enemmän vapaa-aikaa. 40–50 -vuotiailla luku on vähän yli 50 % ja yli viisikymppisistä enää alle puolet priorisoi lisäpalkan yli lisävapaan. Nuorilla on siis enemmän huolta toimeentulostaan myös ollessaan töissä.

Olennaista asian korjaamiseksi olisikin, että tuoreille työsuhteille taataan samat edut kuin vanhoille pitkään jatkuneille pesteille. Muuttuvilla ja vaihtelevilla työmarkkinoilla tämä on ainoa mahdollisuus. Tämä pätee niin työsuhdeturvaan, lomaan, palkkaan kuin tuleviin eläkkeisiin. Edellä mainitut tilastot tukevat myös ajatusta työn jakamisesta tasaisemmin ja osoittavat oikeaksi prekariaatti-keskustelujen keskeisen kärjen; toimeentulon epävarmuuden yhä laajemmin.

Kun julkinen valta turvaa yksityisomistajien vallan, eikä toimeentuloa ajaudumme tilanteeseen, jossa maksukykyiset hoitavat vakuutuksensa, palvelunsa ja eläkkeensä yksityisesti. Tällöin koko järjestelmä menettää legitimiteettinsä. Tämän olemme jo nähneet ympäri maailman talouskriisin seurauksena, yhä enenevissä määrin Suomessa. Työttömyys ja toimeentulon ongelmat ovat lisääntyneet. Samalla yritykset maksavat jättipalkkioita ja saavat elvyttämisen nimissä työllistää nuoria palkkatuella, eli rahaa valtiolta. Tuetun työllistämisen tulisikin kohdistua kolmannelle sektorille, eikä yksityisille yrityksille. 

Yleisemmällä tasolla toimeentulon epävarmuuteen on vastattava perustulolla ja lakisääteisellä minimipalkalla. Perustulo yhdistettynä yhdistettynä irtisanomissuojan merkittävään parantamiseen takaisi joustoturvan työsuhteiden katveisiin ja parantaisi vertaistuotannon mahdollisuuksia sekä työväen neuvotteluvoimaa ja itsenäisyyttä. 

Nuorisotyöttömyyttä ei ratkaista harjoittelulla ja muulla tilastojen siivoamisella, sillä ainoastaan syvennetään luokkayhteiskuntajakoa.

Ei kommentteja: