18 toukokuuta 2010

Suomi vaikuttaa EU:ssa (tekijänoikeusmafian pussiin)

 Kuva: Wikipedia Public domain
Musiikkiteollisuus ja EU-komissio ovat jo pitkään vaatineet direktiiviä suoja-aikojen pidentämistä EU:ssa nykyisestä 50:stä vuodesta 95 vuoteen. Asia on kuitenkin kohdannut vastarintaa, myös Suomessa, ja jäänyt lepäämään. Nyt Suomen muuttunut kanta uhkaa kuluttajien asemaa koko EU:ssa. 

On huolestuttavaa, että tietoyhteiskuntaa kehitetään 50-luvulla säestetyn musiikin näennäisen suojelemisen ehdoilla. Koko yhteiskunnan laajuudella on käynnissä tiedon yksityistämis- ja kaupallistamisprosessi, joka haittaa uusien innovaatioiden ja osaamisen syntymistä. Tekijänoikeuslainsäädännön kiristämisen lisäksi yliopistojen yksityistämiskehitys on mainio osoitus tästä.

Ajatus köyhien taiteilijoiden toimeentulosta, joka suoja-aikakeskusteluun usein liitetään, on kaunis, mutta paikkaansapitämätön. Uudistus pelaisi Euroopan johtavien tutkijoiden mukaan suoraan suurimpien mediapuulakien pussiin. Sähköisten oikeuksien asiantuntija Kemppinen on todennut näin: 
muutoksesta hyötyisivät Universal, Sony BMG, Warner Music ja EMI sekä edunvalvontajärjestöt, eli Suomessa Gramex. Taiteilijoille siitä ei olisi hyötyä – harvoja supertähtiä lukuun ottamatta.
Suomi on yhdessä 9 muun EU-maan kanssa ollut estävässä määrävähemmistössä tähän kevääseen asti. Määrävähemmistön osalta Suomi on ollut vaankieliasemassa, joka nyt on notkahtanut tekijänoikeusmafian eduksi. Eduskunnassa sekä sivistysvaliokunta (15.4) että suuri valiokunta (21.4.) yhtyivät hallituksen muutettuun kantaan. Suuren valiokunnan mielipiteenvaihdos on merkittävä takaisku kuluttajille, vaikka siinä onkin esitetty, että 95 muutettaisiin 70 vuodeksi.

Tekijänoikeusasiat ovat herkkiä. Rupesin itse saamaan kiusallisia viestejä lobbarilta heti otettuani yhteyttä liutaan kansanedustajia aiheen tiimoilta. Yhteydet lobbareiden ja kansanedustajien välillä vaikuttavat siis olevan kunnossa. Toiseen suuntaan asia ei pelaa. Esimerkiksi sivistysvaliokunnassa ei kuultu ketään kuluttajapuolelta tai esimerkiksi kirjastojen ja museoiden edustajia. Myös aihetta tutkineet tahot puuttuivat tyystin kuultavien listalta. 

Saatuani näitä lobbausviestejä, jotka sisälsivät paikkaansapitämättömiä väitteitä esimerkiksi YLEn tekijänoikeuskorvauksista ja täysin epäloogisia olettamuksia, olin kirjevaihdossa tekijänoikeuksiin ja vanhaan musiikkiin perehtyneen tohtorin ja etnomusikologian dosentin Pekka Gronowin kanssa. Hänen mielestään keskeinen ongelma koko suoja-aikakeskustelussa on, että se pohjautuu mielikuviin, eikä faktoihin. 

Gronow arvioi, että yli 50 vuotta vanhoja teoksia soitetaan radiossa ja myydään levyinä noin 1% kokonaismäärästä, toteaa:
Koska jokaisella äänitteellä on muusikoiden osalta lukuisia oikeudenomistajia (koko orkesteri + solisti), yksittäisten muusikoiden hyöty suoja-ajan pidennyksestä on mitätön. Lisätulo muusikkoa kohti olisi euroja tai kymppejä vuodessa, harvoilla satanen. Ainoa hyötyjä on Warner, joka omistaa tuhansia vanhoja levyjä tuottajana.
Propagandassaan musiikkiteollisuus puhuu haudakaivajayhtiöistä, jotka hyödyntävät yli 50 vuotta vanhoja julkaisuja, maksamatta korvauksia . Tämän asetelman Gronow kääntää kokonaan päälaelleen ja korostaa kuluttajien etua:
Pikemminkin olisi puhuttava "hengenpelastajayhtiöistä". Ne levy-yhtiöt, jotka nykyisin omistavat 30 - 50 vuotta vanhoja levyjä, eivät juuri ole kiinnostuneita markkinoimaan niitä. Tämän voi tarkistaa pikakäynnillä Anttilaan, tai etsimällä vanhoja levyjä nettikaupoista. Mikään ei myöskään estä alkuperäisiä tuottajia myymästä edelleen yli 50 vuotta vanhoja levyjä, vaikka ne olisivatkin "vapaita". Jos markkinoilla on alkuperäisen tuottajan uusintapainos, ei "haudankaivajan" kannata pyrkiä samoille markkinoille. Vai onko tällaisesta näyttöä? Saamme kiittää pääasiassa harrastajapohjalla toimivia "haudankaivajia" siitä, että vanhaa aineistoa ylipäänsä on saatavissa.
Tunnepitoisen mielikuvapuheen lisäksi tekijänoikeuksien pidennyksiä ajavat lobbarit vetoavat Euroopan ja Yhdysvaltojen kilpailutilanteeseen. Tätä ei kuitenkaan perustella millään. Monissa Euroopan maassa ei edes ole seurantajärjestelmiä, jotka mahdollistaisivat suoja-ajan seuraamisen kauas historiaan. Kenelle korvauksia sitten maksettaisiin, tai keneltä musiikin käyttöön tulisi pyytää oikeuksia?

Vaikuttaakin siltä, että muutaman edelleen myyvän tuotteen oikeudet halutaan säilyttää ikuisesti samalla kun valheellisesti puhutaan voista köyhän taiteilijan leivän päällä. Suomen muutettuaan kantaansa EU-puheenjohtajamaan Espanjan otteet ratkaisevat miten asiassa käy. Tilanne ei kuitenkaan vaikuta lupaavalta.

Ei kommentteja: