13 kesäkuuta 2010

Vastarinnan meteliä hiljennetään häiriöäänellä

Kolumni Nuorisotutkimusverkoston kommentti-kirjoitussarjaan 26.5.

Everybody's talking 'bout the stormy weather
And what's a man do to but work out whether it's true?

(Sonic Youth, Teenage Riot)

 
Syksyllä 2009 Lahden kauppakeskus Triosta kuului kummia. Ostoskeskus asensi ulko-oviensa edustalle teinikarkottimen häätääkseen nuoria maleksimasta. Ilmiö muistuttaa huomattavasti vartijoiden pyrkimyksiä häätää nuoria Kampin keskuksesta, joka on muodostunut "Suomen suurimmaksi nuorisotaloksi”.

Liiketiloissa vallitsee ristiriita hallinnan ja haltuunoton välillä. Nuoret halutaan pois maksavampien asiakkaiden tieltä määrittämällä yhä tarkemmin erityisryhmiä, joita tarkkaillaan ja ahdistellaan. Samaan aikaan kauppatilat on pidettävä jatkuvan läpikulkemisen ja vuorovaikutuksen paikkoina, jotta ne olisivat houkuttelevia. Nuoret taas etsivät paikkoja, joissa voivat määrittää itseään osana yhteisöä.

Vaikka poliisi piti teinikarkotinta sopivan vaarattomana, sen käyttö lopetettiin pian kaupallisista syistä (IS 24.11.09) ja korvattiin klassisella musiikilla (koskakohan senkin häiritsevä vaikutus ymmärretään…). Syynä tähän oli, että ärsyttävä piippaus häiritsi myös maksavia asiakkaita. Iän perusteella ei voinut tietää ketkä kuluttavat tarpeeksi. Kaupunkitilassa onkin nykyään lukuisia käytäntöjä, jolla riskeiksi määriteltyjen ryhmien elämää kontrolloidaan yhä tiukemmin, kansalaisuuden korvautuessa kuluttajuudella. Varmaa on vain epävarma

Kaupunkilaisten epävarmuus koskee toimeentulon, asumisen ja palveluiden lisäksi myös arkeemme tunkeutuvan kontrollin mielivaltaa. Vallanpitäjät määrittävät yhä härskimmin miten kaupunkitilassa tulee kuluttaa ja ketkä sopivat siihen. Kaupunkitila toimii pitkälti yksityisen pääoman kasaamisen tilana, jossa palvelutalous kukoistaa.

Niin sanotusta valtavirrasta tai ihannekuvasta poikkeavaa käyttäytymistä kontrolloidaan viime kädessä väkivalloin ja yksityisyyttä loukkaamalla; vääränlaiset vaatteet johtavat laukun tarkastamiseen, vartijafirmoille syydetään rahaa graffitimaalarien vainoamisesta, yksityisyyttä loukkaava kameravalvonta yleistyy, poliisi ahdistelee ei-suomalaisen näköisiä ihmisiä ratsioilla, ja mainokset peittävät horisontin. Valvomalla kaupunkitilaa yhä uusilla menetelmillä taataan turvallisuusteollisuuden jatkuva kilpavarustelu. Todellisuudessa tämä luo pelon ilmapiirin.

Kun kapitalistit pääsevät sanelemaan, mitä saa tapahtua kaduilla ja toreilla, lukea seinissä ja tolpissa, tapahtua rakennuksissa tai kuka saa viettää aikaa missäkin, johtaa se myös kapinaan ja tilan haltuunottoon. Arjen vastarinta näyttäytyy erilaisina joukkokokoontumisina – mopomiitteistä ostarissa hengaamiseen sekä muun muassa katutaiteena ja talonvaltauksina. Täysin samoista ilmiöistä on kyse Pariisin tai Malmön levottomuuksissa, joissa nuorten ja siirtolaisten hallintapyrkimykset tuottavat vastareaktioita auktoriteetteja kohtaan.

Nuorison näkeminen poliittisesta järjestelmästä ja valtasuhteista irrallisena joukkona vaikeuttaa yhteiskunnallisten ilmiöiden ymmärtämistä. Erilaisille "sopivuuden rajoja” koetteleville kokoontumisille onkin etsittävä selityksiä pääoman komennon vastustamisesta. 

Oleskelu kauppakeskuksessa kyseenalaistaa ostamisen pakon, tägääminen ja maalaaminen kieltävät rahan oikeuden määritellä mitä näemme ja tuottavat suoraa omaisuusvahinkoa, ja talonvaltaus iskee suoraan pääoman sydämeen eli kiinteistökeinotteluun. Kaikki edellä mainitut vastarinnan muodot määrittävät uudestaan yksityisen ja julkisen rajanvedon.

Kaupunkitilan haltuunoton keinoja voi nähdäkseni selittää ainoastaan pyrkimys omaehtoiseen yhteisöllisyyteen irti koulun, työkkärin, sossun, poliisin, vartijoiden, vanhempien ja muiden auktoriteettien sanelusta ja hierarkiasta. Tämän ymmärtäminen olisi huomattavan tärkeää etenkin kaikille niille, jotka ovat huolestuneita siitä, miksi nuoria ei kiinnosta vaihtoehdottomaksi koettu politiikka tilanteessa, jossa pääoma sanelee elämämme ehtoja. Tämä myös selittää, miksi lahtelaiset hengaavat Trion edustalla tai miksi Kampin ostoskeskus on Suomen suosituin nuorisotalo, ”ku kaikki muutki on siel”.

11 kesäkuuta 2010

Arjen kamppailut ja poliittinen valta



 Mielenosoitus oleskelulupien puolesta 31.3.
Isoäiteinä julkisuuteen nousseita Eveline Fadayelia ja Irina Antonovaa uhkaa tätä kirjoittaessa käännytys. Heitä tukeva laaja kansanliike järjesti maanantaina 31.3. mielenosoituksen heidän oleskeluoikeuden puolesta. Asia on herättänyt kiivasta keskustelua julkisuudessa ja käännytystä ei puolusta käytännössä kukaan.

Myös Matti Vanhanen yritti ratsastaa ihmisten turhautumisella ja vihastumisella ja lupaili edellisen maaliskuussa järjestetyn mielenosoituksen jälkeen pelastaa mummot. Lupauksia ei ole pitänyt lupaustaan. Aiheesta käydyissä keskusteluissa on myös häivytetty olennainen yksityiskohta; kyse on jälleen kerran maahanmuuttoviraston hakijan edun vastaisesti tehdystä laintulkinnasta. Ei yksiselitteisestä laista. Tämä on asia, josta siirtolaisaktivistit ovat puhuneet jo vuosia ja joka on voitettavissa poliittisesti. 

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että hallitus ja sen ministerit eivät uskalla kantaa vastuuta päätöksestä olla ahdistelematta ihmisiä, jotka elävät perheensä kanssa Suomessa. Kamppailu oleskeluoikeudesta on samalla liikkeen kamppailu vallasta poliittisen järjestelmän kanssa. Liikkeen on voitettava tämä erä, kaikki muu olisi inhimillinen katastrofi. 

Kansanliikkeiltä ja niiden yhteyksistä ihmisjoukkoihin myös vasemmiston olisi opittava, mikäli haluamme rakentaa vastavaltaa tai etenkin jos haluamme saavuttaa muodollista valtaa. Pelkästään lausumalla mielipiteitä ja äänestämällä vastaan maailma ei muutu. 

Voittojen saavuttaminen vaatii yhtä lailla toimintatapojen uudistamista kuin selkeitä poliittisia tavoitteita, jotta emme vain reagoi heikennyspyrkimyksiin. Keski-Tampereen puolueosasto on omissa kommenteissaan tavoiteohjelmaan todennut, että: ”yhteiskunnalliset kamppailut eivät synny vain ihmisten reaktioina alistukseen. Ihmiset kamppailevat myös pyrkiessään rakentamaan yhteiskuntaa omaehtoisesti kohti parempaa.” Jos me emme käsittele konflikteja edes omissa papereissamme, meillä ei ole myöskään edellytystä rakentaa kamppailevaa liikettä, joka jatkaa työväenliikkeen suurta kertomusta, jossa me yhdessä teemme muutosta. 

Jos emme pysty hahmottamaan ihmisten arjessa käymiä kamppailuja ja tarjoamaan tukeamme niihin, mikään vaalikampanja maailmassa ei pelasta kannatustamme. Tätä osoittavat myös viimeaikaiset gallup-luvut. Yksinkertaimmillaan tämä voi tarkoittaa yhden tai kahden selkeän voitettavissa olevan kampanjan määrittämistä ja käymistä selkeästi puolueen profiililla, eikä pelkästään yhteiskunnallisen ilmiöiden kommentointi. Kampanjoiden kärkien valinta on viime kädessä puoluejohdon tehtävä. 

Hyviä tavoitteita on tavoiteohjelmaluonnos täynnä, nyt vaan niistä valitsemaan ja mobilisoimaan alueellisesti ja valtakunnallisesti. Sen on alettava heti puoluekokouksen jälkeen.

09 kesäkuuta 2010

Haluan Arkadianmäelle



Helsingin Vasemmistoliitto nimesi minut eilen 8.6. virallisesti eduskuntavaaliehdokkaakseen. Lämmin kiitos kaikkia minua puolueen jäsenäänestyksessä äänestäneille. Sain ehdokasäänestyksessä kolmanneksi eniten ääniä puolueen puheenjohtajan ja puoluesihteerin  jälkeen, mikä antaa itseluottamusta vaaleihin. 

Tavoitteenani on saada huhtikuun 2011 eduskuntavaaleissa toiseksi eniten ääniä Vasemmistoliiton Helsingin listalta ja valinta kansanedustajaksi. Olen jo aikaisemmin todennut, että turha sitä on häviämäänkään lähteä! Uskon monipuolisen yhteiskunnallisen aktiivisuuteni tuovan puolueelle liudan uusia äänestäjiä. Kampanjan vetäjänä toimii eduskunta-avustaja Sara Korhonen. 

Kenelläkään ei ole vielä yhtään ääntä varastossa ja siitä minun on ensikertalaisena hyvä ponnistaa. Ota yhteyttä jos haluat mukaan vaalikampanjaan. Yhdessä ja rakentamalla poliittinen kampanja voimme onnistua!

08 kesäkuuta 2010

Ship to Gaza ja eksursio Ruotsiin

Israelin murhattua kansainvälisillä vesillä vähintään 9
avustuslaivan henkilökunnasta yli 10 000 ihmistä osoitti
mieltään Tukholmassa 31.5. Kuva: Shiptogaza.se

Vierailin Ruotsissa viime viikolla ja osallistuin matkalla useaan mielenosoitukseen. Israelin rikokset olivat katujen lisäksi kuuma puheenaihe myös Ruotsin lehdistössä. Koko oppositioblokki on kyseenalaistanut EU:n kaupansopimusten perustelut tilanteessa, jossa Israel toistuvasti käyttäytyy roistovaltion lailla. Jopa maan porvarillinen ulkoministeri Carl Bildt pitää Israelin Gaza-politiikka päättömänä ja ääriliikkeitä synnyttävänä.

Palestiina-solidaarisuusmielenosoitukset jatkuivat Tukholmassa myös loppuviikosta. Alla videoita Ship to Gaza -laivoilla olleiden ihmisoikeus- ja vasemmistoaktivistien puheista 4.6. järjestetystä mielenosoituksesta.



Kirjailija Matias Gardellin puheen jälkeen ääneen tuli Ship to Gaza -saattuessa ollut lääkäri Victoria Strand.



Mielenosoitusten lisäksi tapasimme matkallamme vasemmistopuolue Vänsterpartietin, paikallisten Vasemmistonuorten, Ung Vänsterin lisäksi myös lukuisia muita poliittisia ryhmittymiä.


Sosialidemokraattien sekä ympäristö- ja vasemmistopuolueen aloitettua yhteistyön Ruotsin oikeistohallituksen kaatamiseksi puolueet ovat joutuneet neuvottelemaan yhteisistä linjauksistaan. Vasemmistopuolue on joutunut myöntymään jonkin verran työoikeuksiin liittyvissä seikoissa, mutta saanut merkittäviä kansainväliseen solidaarisuuteen liittyviä vaatimuksia läpí neuvotteluissa. Kansainvälinen solidaarisuus on ylipäätänsä huomattavasti merkittävämmässä asemassa Ruotsin poliittisessa kentässä kuin Suomessa. Palaan elokuussa Ruotsiin perehtymään vaalityöhön ja vasemmistoblokin yhteiseen vaaliohjelmaan, siitä siis enemmän myöhemmin.

Erityisen inspiroiva poliittinen projekti, johon tutustuimme on verkon pääkirjoitussivu Dagens Konflikt, joka kommentoi politiikkaa yhdistelemällä teoriaa ja yhteiskunnallisten liikkeiden välittämiä konflikteja sekä puolueiden edustuksellisissa rakenteissa tekemien päätösten valossa. Pääkirjoitussivun ympärillä toimii myös ajatuspaja Konflikt, jonka analyysin lähtökohtana on yhteiskunnallinen ristiriita, konflikti, maailmaa eteenpäin vievänä ja muuttavana voimana.

Ajatuspaja järjestää seminaareja ja luentoja luokkapolitiikan edellytyksistä ja pitää valtasuhteet kieltävää objektiivisuutta vihollisenaan. Kaupunkisuunnittelun ja joukkoliikennejärjestetelyjen tuottavia valtarakenteita kyseenalaistavasta ja maksutonta joukkoliikennettä vaativasta Planka.nu -ryhmästä kirjoitan myöhemmin. Ammattiliittojen keskusjärjestöstä LO:sta en valitettavasti saanut paljoakaan irti, koska tapaamamme kouluttaja ei oikein vastannut kysymyksiini. Ensisijaisesti olisin ollut kiinnostunut vuokratyön ympärillä käydystä keskustelusta ja takuupalkkajärjestelmästä, joka on otettu käyttöön.

Takaisin sisarjärjestöihimme. Tasa-arvokysymysten huomioimisessa ja feminismin esiinnostamisessa ruotsalaiset ovat valovuosia Suomea edellä. Sain mukaani Ung Vänsterin feministisen oppaan järjestörakenteisiin. Uskon, että siitä on paljon opittavaa, kun pyrimme järjestössämme ja yhteiskunnassamme vapautumaan kahlitsevista sukupuolirooleista. Monessa muussa asiassa olen aika eri linjoilla sisarjärjestömme kanssa.

Ruotsissa on viime vuosina herätty prekaari työ -keskusteluun. Ratkaisuehdotukset vaan hämmentävät minua. Vasemmistokenttä on käytännössä häivyttänyt vaatimuksensa työajan jakamisesta, eli kuuden tunnin työpäivästä ja vaatii nyt kokopäivätyötä osa-aikaisille. Itse en ymmärrä logiikkaa, että on vaadittava enemmän, jotta voidaan vähentää. En tosin myöskään ymmärrä miksi työtä pitäisi tehdä enemmän kun tuottavuus on kokoajan kasvanut. Jos ei sitten haluta halpatyötä, jota on tehtävä mahdollisimman paljon tullakseen toimeen.

Työnostajat ovat erityisen eteviä halpatyön teettämisessä ja työehtojen polkemisessa paitsi rakennusalalla myös palvelualalla. Tukholmassa malliesimerkkinä härskistä työehtojen polkemisesta käy yökerho ja hotelli Berns. Kyseinen luksustila on irtisanonut ammattiliitto SAC:n aktiiveja ja palkannut tilalle järjestäytymätöntä työvoimaa. Tästä johtuen SAC on asettanut paikan saartoon. Perjantai-yönä 5.6. järjestettin noin 100 ihmisen mielenosoitus yökerhon edessä, johon mekin osallistuimme.



Viimeisenä päivänä Tukholmassa osallistuimme antirasistiseen Area Turns Red -festivaaliin, jossa järjestettiin keskustelutilaisuuksia, musiikkiesityksiä ja kirjamyyntiä. Tapahtuma oli erittäin onnistunut ja pääsimme vaihtamaan kokemuksia siirtolaisten oikeuksiin liittyvästä kampanjoinnista ja äärioikeiston levittäytymispyrkimyksistä.

Viimeksi mainitusta saimme myös esimerkin kun äärimmäisen väkivaltainen uusnatsilahko Svenska Motståndsrörelsen yritti hyökätä Tantolundenin festivaalialueelle kun sitä vielä pystytettiin. Päättäväisellä joukkotoiminnalla natseille tehtiin selväksi, että tämä ei tule ikinä onnistumaan. Lopulta paikalle ilmaantunut poliisi korjasi sätkivät natsit talteen. Kaikin puolin innostava matka, ei vähintään sen takia, että vasemmistolaiset liikkeet ovat Ruotsissa huomattavan paljon vahvempia kuin täällä ja niiltä on paljon opittavaa.