Me olemme miljoonan marginaali

Ensi tiistaina 12.10. julkaistaan uusi Into-kirjamme, Radikaaleinta on arki. Minulla on ollut ilo kirjoittaa pamflettia yhdessä Tero Toivasen, Anna Kontulan, Jukka Peltokosken ja Miika Saukkosen kanssa.

Tässä on maistiaisia kirjan johdannosta!

 Kuva: Karstein Volle

Me olemme miljoonan marginaali

Työ ei enää rakenna yhteistä hyvinvointia. Hyvä arki ei tarkoita jatkuvaa tehostamista, loputonta kilpailua eikä ikuista epävarmuutta. Tarvitsemme vaihtoehdon kasvupakon, tuloerojen, kasvavan eriarvoisuuden sekä ahdistavan palkkatyön riivaamalle yhteiskunnalle.

Kaikesta erilaisuudestaan huolimatta ihmisillä on paljon yhteistä. Perustarpeemme ovat pitkälti samat: terveys, ihmissuhteet, toimeentulo, itsensä kehittäminen.

Vaikka useat tutkimukset osoittavat, että tietyn vaiheen jälkeen materiaalisen elintason ja onnellisuuden yhteys katkeaa, hyvinvointi mielletään Suomessa edelleen talouskasvun asiaksi. Merkittävä osa ihmisille tärkeistä asioista ei kuitenkaan taivu talouden mittareihin. Kasvun myötä syntynyt kulutuskulttuuri saattaa jopa laskea hyvinvointia. (Kajanoja 2005.)

[...]

Päätöksentekijät rakastavat bruttokansantuotetta, koska sitä on helppo mitata ja se hyödyttää elinkeinoelämää. Hitot siitä, että me mittaamme aivan vääriä asioita ja teemme ihmisten onnen ja jopa olemassaolon kannalta vääriä päätöksiä. Monet bruttokansantuotetta ruokkivat ilmiöt ovat yleisen hyvinvoinnin vastaisia – aseteollisuus, rikollisuuden kustannukset, terveyspalveluiden yksityistäminen. Talouskasvun hyödyn kerää yksityinen sektori, mutta siitä koituva lasku jää julkisen puolen ja tavallisten ihmisten maksettavaksi.

Bruttokansantuotteen näkökulmasta työksi määritellään vain ansiotyö tai yrittäjyys. Kuitenkin suuri osa ihmisten hyvinvointinsa eteen tekemästä työstä on palkatonta. Osallistumme anopin puutarhatalkoisiin, toimimme järjestöissä, kirjoitamme yhdessä wikipediaa, teemme pikkuaskareita ilman verokorttia ja huolehdimme perheestämme. Suuri osa työstä on monimuotoista tekemistä, jolla on itsetarkoituksellinen merkitys.

Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan esimerkiksi kotitalouksissa tehdyn “tuottamattoman” työn laskennallinen arvo oli vuonna 2006 65,6 miljardia euroa – reilusti yli kolmannes virallisesta bruttokansantuotteesta. Eikä siihen ole laskettu läheskään kaikkea mitä ihmiset tekevät byrokraattien tilinpidolta näkymättömissä. (Varjonen & Aalto 2010.)

[...]

Aiemmin jokainen sukupolvi syntyi yhä vauraampaan yhteiskuntaan. Jokseenkin joka vuosi työväki voitti yhä uusia parannuksia sosiaaliturvaan, koulutusjärjestelmään ja muihin julkisiin palveluihin. Työehdot paranivat ja palkkataso nousi. 1900-luvun alun kaltaista mullistavaa leikkausta työaikoihin ei enää kyetty saavuttamaan, mutta vielä 1960- ja 1970 -luvuilla työaikaa saatiin lyhennettyä lomapäivien ja viikkotyöajan muodossa.

Työn hedelmät eivät silti putoilleet koriin kuin K-Kaupan bonuspallerot. Hyvinvointi ulosmitattiin kapitalistin pussista. Siinä mielessä voidaan sanoa, ettei tätä maata ole työllä rakennettu – vaan lakoilla, työstä kieltäytymällä.

1980-lukua leimasi kulutusyhteiskunnan kepeä hurmos. Sittemmin olemmekin todistaneet lähinnä hyvinvoinnin rapauttamista. Erityisesti 1990-luvun laman jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan. Lopullinen niitti tuli 2000-luvulla, jolloin aikuistuivat ensimmäiset lama-Suomeen kasvaneet sukupolvet – uuden laman jo kolkutellessa kollektiivista tajuntaa. Uuden sukupolven maailmankuva poikkeaa merkittävästi edellisistä.

[...]

Kun rapautuvan hyvinvoinnin päälle lisätään kiireellisimmät finanssikriisi sekä ekologiset kriisit kuten öljykriisi, ilmastokriisi, ruokakriisi tai vesikriisi, niin jo on kumma, ellei tilanne ala mietityttämään. Varallisuuden ja pääoman kasautumisen vastakohtana turvattomuus ja valtion velka lisääntyvät.

Yhteiskunta ei voi kaataa ihmisiin onnellisuutta, mutta se voi pyrkiä luomaan ympäristön, jossa onnellisen elämän rakentaminen on mahdollista. Toisaalta yhteiskunta voi myös toimia tavalla, jossa ihmisille luonteenomainen onnen tavoittelu on vain pienen eliitin saavutettavissa.

[...]

Nykyisellään downshiftauksessa on kysymys lähinnä etuoikeudesta. Vain turvatussa sosiaalisessa ja taloudellisessa asemassa olevat ihmiset uskaltavat hypätä pois oravanpyörästä ja ”keskittyä vihdoin oikeisiin asioihin”. Meillä muilla ei siihen ole varaa. Ja vaikka olisi, yhteiskunnassa on lisääntyvä määrä mekanismeja, joilla karkuri voidaan piiskata takaisin valjaisiin.

Me vaadimme koko yhteiskunnan downshiftaamista sekä mahdollisuutta hyvään arkeen ja mielekkääseen tekemiseen. Me olemme miljoonan marginaali, joka on tipahtanut perinteisen palkkatyöyhteiskunnan kelkasta, muttei välttämättä haikaile sinne takaisinkaan.

Tässä pamfletissa hahmottelemme vaihtoehtoa kasvupakon, tuloerojen, kasvavan eriarvoisuuden sekä ahdistavan palkkatyön riivaamalle yhteiskunnalle. Keskustelemme prekaarista työstä, jolla tarkoitamme perinteisestä vakaan palkkatyöuran mallista poikkeavia toimeentulon muotoja. Osoitamme, miten marginaaliseksi leimattu ilmiö onkin valtavirtaa. Tarkastelemme mikroyrittäjyyttä uuden työn mallina. Puramme käsityksen epäpoliittisesta koulutusjärjestelmästä ja pohdimme, miten heikentyvä sosiaaliturva ja kasvavat tuloerot voidaan jättää historiaan.

Ihmisten onnen ehdot ovat lopulta arkisia asioita: saada elää rauhassa ja lähipiirinsä arvostamana, terveenä ja ilman jatkuvaa huolta toimeentulosta. Saada aikaa olla läheistensä kanssa ja puuhata omia juttujaan. Tehdä työtä, jossa kokee kehittyvänsä ja olevansa hyödyksi. Tämä kaikki on vakavasti uhattuna, vieläpä aikana, jona Suomi on rikkaampi kuin koskaan. Siksi väitämme, että pohjimmiltaan radikaaleinta on vaatimus hyvästä, leppoisasta arjesta.

— — —

Katso myös seuraavat linkit:

Arjen radikaalit -blogi: http://arjenradikaalit.wordpress.com/

Kirjan fanisivu FB:ssä: http://www.facebook.com/radikaaleintaonarki

Into Kustannuksen esittely: http://www.intokustannus.fi/kirja/radikaaleinta_on_arki/